Stiiknafuulia 14-15

Stiiknafuulia OULUN KIRJAILIJASEURAN KAUSIJULKAISU 14–15 – JOULUKUU 2014 – 4. VUOSIKERTA

Jenny Kangasvuo: Nyt on fantasian aika Kirjailoa Frankfurtissa ja Raahessa Matka & kirjallisuus

8,00€

1799 6761

Painopaikka Joutsen Median Painotalo Oy, Oulu 2014 ISSN-L 1799-6767 // ISSN 1799-6767 // (painettu) // ISSN 1799-7895 // (verkko) Stiiknafuulia/Koho, Kalastajantie 7, 90850 MARTINNIEMI // stiikna@gmail.com

PÄÄKIRJOITUS Vuosi pulkassa

Stiiknafuulia Oulun kirjailijaseuran kausijulkaisu päätoimittaja Satu Koho toimittajat Marja-Riitta Vainikkala, Lauri Ahtinen ja Niina Hampinen taitto Taija Jyrkäs kannen kuva Heini Lehväslaiho

2

STIIKNAFUULIA

Saattelen ensimmäisen päätoimittajuusvuoteni viimeistä Stiiknafuuliaa. Vielä muutama teksti ja pari kuvaa, niin sitten pääsee Taija (Jyrkäs) taittamaan. Samalla pakkailen laukkua Unkarin-matkaa varten. Käyn esittelemässä sikäläiselle yliopistoväelle pohjoiseen nykykirjallisuuteen liittyvää tutkimusta, vien näytille myös tätä meidän lehteämme.

Muutama nosto Stiikna-pestini varrelta: Vuoden ensimmäinen numero julkistettiin Pohjois-Suomen kirjailijapäivillä Taivalkoskella huhtikuun puolivälin kieppeillä. Oulun kirjailijaseura (OKS) näkyi ja kuului päivillä iloa liputtaen ja reippaillen. Ohjelma Taivalkoskella oli enemmänkin kuin ok, mutta miten onnistuneesti tapahtuma sai nostatettua pohjoista kirjallisuutta? Kovin näkyvästi päiviä ei julkisuudessa noteerattu. Entä kuka verkostoitui ja kenen kanssa? Mitä kohtaamisilla ja keskusteluilla tavoiteltiin? Mitä saatiin?

Esimerkiksi yhtäkään julkilausumaa ei tietääkseni maailmalle lähtenyt, ainakaan meikäläisen korvia tai silmiä ne eivät tavoittaneet. Seuraavat Pohjois-Suomen kirjailijapäivät pidetään Rovaniemellä huhtikuussa 2016.

Oulun kirjamessuille toivoisi kaikkea hyvää, mutta toivo alkaa hiipua ja luottamus järjestävään tahoon (Pohjois-Suomen Messut) karista.

Seniorimessujen yhteydessä Ouluhallissa syyskuussa järjestetyt kirjamessut ontuivat jälleen kerran ja olivat pettymys useille kävijöille, esiintyjille ja jopa näytteilleaset-

tajille. Markkinoinnissa mokattiin, annettiin väärää tietoa. Sen vuoksi yksi kirjailija perui esiintymisensä kokonaan. Toinen taas maistoi vedätyksen makua jne. Stiiknafuuliassa on kyllä kirjamessutarinaa – toinen ensimmäistä kertaa järjestetyiltä Raahen kirjamessuilta (s. 16), toinen kansainvälisiltä Frankfurtin messuilta (s. 12).

Oulun kirjailijaseuran jäsenet ovat kukin tahollaan kulkeneet kertomassa työstään ja teoksistaan sekä osallistuneet myös taiteidenvälisiin tempauksiin ja keskusteluihin, jotka eivät käsittele vain kirjallisuutta/kirjailijuutta.

Kaikki tällainen sujuu ilman seuraa, kollegiaalista taustayhteisöä, mutta marraskuussa pidetyssä ylimääräisessä syyskokouksessa oltiin kuitenkin yksimielisiä siitä, että Oulun kirjailijaseura perustettiin 2010 tarpeeseen ja että sitä tarvitaan edelleen.

Samassa kokouksessa todettiin, että Stiiknafuulialla on yhä paikkansa pohjoisen kirjallisuuden ja kirjailijoiden äänitorvena sekä kulttuurin peilaajana. Seuran hallituksen puheenjohtajan ruoriin tarttuu ensi vuoden alusta perustajajäsen, tietokirjailija Robert Brantberg (halit, pusut ja onnentoivotukset pestistä vielä kerran). Uusi hallitus esittäytyy s. 8 alkaen.

Mitä parhainta joulunaikaa ja mukavaa matkaa vuoteen 2015!

Satu Koho päätoimittaja

Julkaisija Oulun kirjailijaseura ry Författarsällskapet i Uleåborg rf puheenjohtaja Marko Hoikkaniemi www.oulunkirjailijaseura.fi oulunkirjailijaseura@gmail.com Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.

Stiiknafuulia 14-15 – 2014 4 KIRJAILIJAN TYÖHUONEELLA TIETEEN ÄÄRESTÄ FANTASIAAN

15 niiLO rauHaLa JOULUN VALKOINEN ORKIDEA 16 RAAHESSA NAUTITTIIN KIRJALLISUUDESTA

7 PUHEENJOHTAJALTA KOHTI KIRJOITTAMISTA – KIITOS

19 Lauri aHtinEn SARJAKUVATAITEILIJAN ILTA

8 OULUN KIRJAILIJASEURAN HALLITUS 2015 ESITTÄYTYY

23 MarJa-riitta VainikkaLa

20 MATKALLA MIELEN ÄÄRIIN

12 KATSAUS KUMMALLISIIN SUOMALAISUUKSIIN

LAUSEEN NÄYTTÄMÖ 24 kirJOittaMinEn aLkOi kansakOuLun kirJOituskOnEELLa

kuva Satu Koho

26 Pia rOnkainEn MARRASKUUN 17.

28 PuHELu tuOMOLLE 29 VUODEN 2014 TEOKSET 38 iLPO kOskELa OSKARI MIILU 39 Jii rOikOnEn PERHE OSA 3

kuva Niina Hampinen

12

4 TILAA STIIKNA // Vuositilaus (4 numeroa, joista yksi tupla): 24 €/vuosi // Kestotilaus: 20 €/vuosi KANNATA // Yhteisöt ja yritykset: 300 € / vuosi. Yksityishenkilö: 50 € / vuosi. Kannatusjäsenet saavat lehden vuosikerran.

TILAA JA KANNATA maksamalla summa tilille FI02 1107 3000 6818 60, merkitse yhteystietosi viestikenttään // Ks. lisää: www.oulunkirjailijaseura.fi

Seuraa

Stiiknafuulia www.stiiknafuulia.fi

Oulun kaupunki tukee Oulun kirjailijaseura ry:n toimintaa. www.ouka.fi

STIIKNAFUULIA

3

KIRJAILIJAN TYÖHUONEELLA

4

STIIKNAFUULIA

TEKSTI JA KUVA: SATU KOHO

Tieteen äärestä fantasiaan Jenny Kangasvuo: ”Väitöksen jälkeen yritän olla kirjailija.”

Jenny Kangasvuo •Ikä: 39. Tutkija, kirjailija.

•Käynyt syntymässä Helsingissä. Asunut Uudessakaupungissa ja Inarissa.

Muutti 19-vuotiaana Ouluun opiskelemaan. Nykyinen koti Karjasillalla.

•Väitteli filosofian tohtoriksi Oulussa marraskuussa 2014.

Kulttuuriantropologian väitöskirja käsitteli biseksuaalisuutta.

•Ensimmäinen novelli ”Nopeammaksi, paremmaksi, kauniimmaksi” Spinlehdessä 2002. Scifi- ja fantasianovelleja novellikokoelmissa ja muissa julkaisuissa, useat palkittu ja kännetty englanniksi, viroksi, ranskaksi ja espanjaksi.

•Esikoisromaani Suden veri (2012) palkittiin kustannussopimuksella Teoksen kirjoituskilpailussa.

•Novellikokoelma luettavana kustannustoimittajalla. Valmistelee toista romaaniaan, fantasiakertomusta työnimellä Rautakynsi.

•Intohimoja: tarinankerronta (kaunokirjallisuuden lisäksi sarjakuvat, elokuvat ja pelit); seksuaalisuus, sukupuoli ja ruumiillisuus; japanilainen populaarikulttuuri; kasvibongaus ja larppaus.

OULU. Kangasvuon Jenny tarjoaa teetä keittiössään Karjasillalla. Kauniit kupit – ohuen ohutta posliinia – ovat merimiesisän tuomisia kaukomailta, tee tuoksuvaa ja hyväksi haudutettua. Maljakoissa on kukkia, joista muutamat alkavat nuupahtaa. Ne ovat onnitteluja viikontakaisesta väitöksestä Oulun yliopistossa. ”Opetustyöt loppuvat vuodenvaihteessa.

Onneksi, sillä työympäristönä yliopisto on tuhoava”, Kangasvuo aloittaa. Jatkoa akateemiselle uralleen hän ei ainakaan vielä haikaile vaan yrittää olla entistä enemmän kirjailija.

Uusi fiktio on saatu työn alle tänä syksynä Saaren kartanossa, jossa Kangasvuo vietti kaksi kuukautta Koneen Säätiön apurahan turvin. ”Vein väitöskirjani painoon perjantaina.

Seuraavana maanantaina lähdin residenssiin.

Se oli tarpeellinen irtiotto uuvuttavasta tutki-

mustyöstä. En saattanut edes katsoa väikkärini oikovedosta, jonka sain Saaressa ollessani.”

Saaren kirjailijaresidenssissä syntyi hahmotelma fantasiaromaanista Rautakynsi, joka osittain perustuu arkeologiseen tietoon ja suomalaiseen mytologiaan. ”Yliopistopestin jälkeen yritän löytää sellaista työtä, joka mahdollistaa kaunokirjallisen työn”, Kangasvuo suunnittelee.

Edellisen, kiitellyn esikoisromaaninsa Suden veri (Teos, syksy 2012), hän kirjoitti työttömyysjaksoillaan ja viimeisteli väitöskirjansa apurahakaudella. ”En ajatellut erityistä lukijaa vaan kirjoitin itselleni. Toki mietin, saanko kerrottua tarinan niin, että lukija sen ymmärtää. Puhun romaanissani samojen asioiden puolesta kuin tutkimuksissani eli siitä, miten monimuotoisia seksuaalisuus, ruumiillisuus ja sukupuoli ovat.”

STIIKNAFUULIA

5

Miksi lajiksesi valikoitui juuri scifi (science fiction eli tieteisfiktio) ja fantasia? ”Olen lukenut scifiä 12-vuotiaasta, ja heti alusta saakka se on tuntunut tutulta ja itsestään selvältä. Kirjoittajana en tehnyt valintaa tietoisesti. En vain tunne minkäänlaista vetoa realistisen kaunokirjallisuuden kirjoittamiseen”, Kangasvuo vastaa.

Sukua ja Japania Kangasvuo kirjoittaa kotonaan, puukerrostalokaksiossa. ”Minulla on keittiö, makuuhuone ja työhuone, ei siis ollenkaan olohuonetta”, hän esittelee. Työhuoneessa kaikki on tiptop: kirjahyllyt ojennuksessa, suuri taso vapaana paperipinoista, matot suorassa jopa hapsuja myöten. ”Siivosin täällä Saareen lähtiessäni enkä ole vielä ehtinyt sotkea”, Kangasvuo hymyilee.

Työhuone on kaikkea muuta kuin askeettinen ja saa lukuisilla yksityiskohdillaan uteliaisuuden heräämään. ”Tuo kirjakaapin perin tädiltäni. Hänen kirjojensa lisäksi siellä on muun muassa teoksia, joita olen saanut lahjaksi lapsena”, Kangasvuo esittelee.

Hyllyissä läheltä katonrajaa on isoisän jäämistöä, lähinnä vanhaa kirjallisuutta.

Mummua löytyy lattialta – ojennuksessa olevat matot ovat häneltä.

Työpisteen vieressä olevaan hyllyyn on koottu tieteellisiä julkaisuja, jotka käsittelevät etupäässä sukupuolentutkimusta ja ruumiillisuutta. Pienemmillä hyllyillä on muun muassa japanilaista sarjakuvaa, mangaa. ”Jossain välissä olen kyennyt lukemaan sitä alkuperäiskielellä japaniksi”, Kangasvuo kertoo.

Japani kulttuureineen onkin yksi hänen intohimoistaan. Japaninkielisen kirjallisuuden lisäksi siihen viittaa työhuoneen seinälle ripustettu violettina leiskuva kimono. ”Ostin

6

STIIKNAFUULIA

sen temppelikirppikseltä Japanin-matkallani 2005.”

Taidetta ja kasveja Kimonon lisäksi työhuoneen seinillä ja hyllyillä näkyy Kangasvuon tekemää grafiikkaa ja veistoksellisia naamioita. Taiteen tekeminen ja tutkiminen ovat hyvin lähellä Kangasvuon sydäntä, ja aikoinaan hän hankikin taiteen opiskelijaksi Rovaniemen yliopistoon. ”Sinne en päässyt. Ouluun minut hyväksyttiin opiskelemaan sekä kulttuuriantropologiaa että biologiaa”, Kangasvuo muistelee.

Oulussa avautuneista opiskelupaikoista hän tarttui ensiksi mainittuun. Rakkaus biologiaan ja erityisesti kasvitieteeseen kukoistaa edelleen ja ilmenee esimerkiksi kasvibongausharrastuksena ja siitä bloggaamisena.

Työhuoneessa kasvikunnan edustajina Kangasvuon tarinoita kuuntelevat ex-puolisolta saatu kissanhäntä, liuskalehtiaralia ja onnenbambu. Ikkunaruudun takana kirjoittajaa tervehtii pihlajavanhus.

Varsinainen työpiste isoine tasoineen, tietokoneineen ja kunnon työtuoleineen edustaa ergonomian riemuvoittoa. Jos ranka kuitenkin jumittuu, Kangasvuo hyppää keikkumaan tasapainolaudalle. ”Sen päällä tasapainoillessani voin lukea kirjaa”, hän vakuuttaa.

Työpöydän yläpuoliselta tasolta Kangasvuo on riisunut kaiken, mikä liittyy raskaaseen väitöskirjatyöhön.

Nyt se on kuin alttari mukavine muistoineen, esimerkiksi kirjallisesta työstä saatuine palkintoineen. ”Edellistä romaania kirjoittaessani kuuntelin samalla folk- ja goottimetallia. Viime aikoina olen innostunut myös romanimusiikista”, Kangasvuo kertoo.

Ero Väiskistä Mikä on tärkein ja rakkain työvälineesi? ”Tietokone on liian neutraali ollakseen sellainen. Muistikirjat ovat vaihtuneet älypuhelimeen ja pilvipalveluun. Kyllä se tärkein on uteliaisuus. Tärkein verkostoni on scifin ja fantasian harrastajien muodostama fandom, joka esimerkiksi julkaisee lehtiä ja antologoita sekä järjestää kirjoittajakursseja, leirejä ja muita tapahtumia”, Kangasvuo vastaa.

Kotona oleva työhuoneen voi tehdä juuri omannäköisekseen, Kangasvuo kiittelee. ”Voin myös kirjoittaa täällä milloin vain haluan. Olen yöihminen ja teen mielelläni töitä helposti aamuneljään tai -viiteen, mikä ei yliopistolla onnistu. Ei sinne saa jäädä yöksi”, hän kertoo.

Kotona olevalla työhuoneella on miinuspuolensa. Koneen ääreen on helppo jumittua, kun eroa vapaalla ja töissä olemisen välillä ei ole. ”Työ täällä tavallaan imee ajan”, Kangasvuo kuvailee.

Kun ”Väiski”, kuten Kangasvuo väitöskirjaansa kutsuu, oli vielä mukana kuvioissa, työskentely kotona ahdisti. ”Väiski ei päästänyt minnekään. Sanoinkin kavereilleni, että olen täällä jumissa Väiskin ja hellan välissä. Nyt olen päässyt tuosta hankalasta parisuhteesta eroon, ja maailma on taas avoin. Tuntuu kuin olisin saanut oman elämäni takaisin”, Kangasvuo iloitsee.

Milloin uskoisit, että lukijat saavat käsiinsä uusia tarinoitasi? ”Novellejani on parhaillaan luettavana Teoksen kustannustoimittajalla. Jos niistä tulee hyväksytty päätös, niin melko pian. Kuten kerroin, Rautakynsi-romaani on vasta alkutekijöissään. Sen mahdollista julkaisua on odotettava vähintään pari vuotta”, Kangasvuo vastaa.

Marko Hoikkaniemi

Kohti kirjoittamista – kiitos

Oulun kirjailijaseuran vuosi on ollut vaiherikas, ja seuran kirjailijat ovat menestyneet laajasti niin Suomessa kuin maailmalla. Myös palkintoja, ja luottamustehtäviä on tullut ja se on enemmän kuin tarpeen. Lyhyesti mainiten, vuosi on ollut kerta kaikkiaan upeaa.

Oulun kirjailijaseura yhdistyksenä on tehnyt apurahahakemuksia tavoitteenaan saada kirjallisuuden talohanke käyntiin kuluvan vuoden aikana. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Riittävä rahoituspohja vaatii vielä edelleen pitkäjänteistä työtä niin seuran hallitukselta kuin kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkiseltä. Pidemmällä tähtäimellä toteutus on kuitenkin tekemistä vaille valmis, mutta yleinen talouden kiristynyt tilanne ei voi olla vaikuttamatta myös tähän asiaan.

Kulttuuri ja kirjallisuus sen alalajina ovat aihekokonaisuus, joka on saanut maistaa leikkauksia tuon tuosta.

Suuremmassa mittakaavassa itse kirjallisuudella on kuitenkin paljon sanottavaa. Myös laajasti menestynyt ja palkittu kirjailija Kjell Westö on puhunut tästä etenkin viimeisen palkinnon myötä, minkä jälkeisiä tunnelmia hän kuvasi pöllämystyneeksi. Kiitospuheessaan liikuttunut Westö mainitsi, että kirjallisuutta tarvitaan enemmän kuin koskaan epävarmoina aikoina. Westön mukaan nykyhetken levottomuutta voi ymmärtää

PUHEEN JOHTAJAL TA

laajemmin, kun asiaa katsoo kauempaa ja ajan kanssa.

Minulle henkilökohtaisesti kirjallisuus on erittäin tärkeä. Se on niin alku, keskipiste kuin loppukin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja kirjallisuus on aina tavalla tai toisella mukana. Kirjallisuuden osalta erilaisia tyylilajeja ja osa-alueita on paljon, ja kaikki palvelee samaa tarkoitusta.

Minun kohdallani tämä tarkoittaa halua muuttaa maailmaa, asenteita ja toimintaa.

Tätä kohti haluan nyt myös itse enemmän toimia ja samalla toivotan uudelle Oulun kirjailijaseuran hallitukselle ja puheenjohtajalle voimia ja viisautta luotsata myös seuraa kohti tarkoitusta. Samalla toivon kaikille kirjailijoille kirjoittamisen paloa ja lukijoille lukemisen iloa.

Kiitolliset terveiset kaikille!

STIIKNAFUULIA

7

Oulun kirjailijaseuran hallitus 2015 e

OULU KIRJAILIJASEURA RY:N VUODEN 2015 HALLITUKSEEN VALITUT VASTAAVAT SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: 1. KOTIPAIKKASI JA IKÄSI? 2. VEROILMOITUKSESSA LUKEVA AMMATTISI? 3. MITÄ MUUTA TEET KUIN KIRJOITAT? 4. KIRJAILIJASEU

Robert Brantberg Puheenjohtaja

Lauri Ahtinen Varapuheenjohtaja, tiedottaja

Jaana Märsynaho Sihteeri

1. Oulu, 64.

2. Kirjailija.

3. Pelaan petankkia. Harrastan lukemista,

1. Oulu, 30.

2. Tuntiopettaja/elinkeinonharjoittaja; tai-

1. Oulu, 40.

2. Kirjastonhoitaja.

3. Luen ja bloggaan sekä välillä kulttuurikui-

puutarhanhoitoa ja yhteiskunnallisia asioita.

Yksinäisen ammatin viriketoimintaan kuuluu muutama lasillinen olutta hyvien ystävien seurassa.

4. Seura on tuonut näkyvyyttä alueen kirjailijoille Stiiknafuulian ja eri tapahtumien muodossa. Seura vaikuttaa alueellisesti ja valtakunnallisesti. Lisäksi alan ammattilaisten yhdessäolo on merkittävä asia.

5. Seuran puheenjohtajana jatkan hyväksi koettua linjaa. Haasteitakin hallituksella toki vielä riittää. Kirjailijatalo on vielä ns. vaiheessa, näkyvyyden kannalta tärkeät verkkosivut on uudistettava. Yleisten kirjastojen puolta tulen sinnikkäästi pitämään.

8

STIIKNAFUULIA

teellinen luominen.

3. Sarjakuvien ja kirjallisten töiden lisäksi maalaan, toimin galleria kooman galleristina, pyöräilen kiinteävälitteisellä polkupyörällä ja teen ruokaa perheelleni.

4. Ryhti.

5. Tapahtumien tuottaminen ja älyttömät toteuttamiskelvottomat ideat.

keloin erilaisissa häppeningeissä, usein myös järjestävänä osapuolena. Kirjoitelmani pysyvät vissisti pöytälaatikossa.

4. Kirjailijaseura jatkaa Oulun vahvaa kirjallista perinnettä ja toimii nimenomaan pohjoispohjalaisten ammattikirjailijoiden yhteistyöfoorumina ja etujen puolestapuhujana.

5. Tukea hallituksen ja seuran toimintaa sihteerin ominaisuudessa. Pitää kirjailijat ruodussa. :)

5 esittäytyy

JAILIJASEURAN MERKITYS? 5. OMA MISSIOSI SEURASSA?

Veli Käsmä Taloudenhoitaja

Inga Cassidy Jäsen

Vuokko Isaksson Jäsen

1. Oulu, ikää liikaa. Läheiseni (tytär) mielestä

1. Oulu, 40.

2. Copywriter.

3. Suunnittelen (ja vähän teenkin). Konsep-

1. Oulu, 69.

2. Tekstiiliopettaja.

3. Teen nykytilkkutaidetta (modern quilt art),

teja, kaikenlaista.

4. Kirjailijaseura on tärkeä verkottuja, edunvalvoja, viestijä ja vertaistuki sisäisesti, ulkoisesti, alueellisesti sekä valtakunnallisesti.

5. No aina ehommaksi!

vuonna 2015 minulla on 50-vuotisnäyttely Oulussa. Opiskelen maisterintutkintoa – valmistun keväällä 2015 ja sitten väitöskirjan tekoon.

4. Kirjoittavien ihmisten yhteisöllisyys ja heidän tapaamisensa.

5. Missioni on, että minua nuoremmat ottavat järjestövastuun. Kirjailijaseura on upeaa työtä tehnyt nuori seura ja soisin sen menestyksellisesti jatkuvan.

fyysinen ja henkinen ikäni eivät kohtaa, positiivisessa mielessä.

2. Onko veroilmoituksessa merkitty ammatti? Jos on, niin se on kai yrittäjä. Kirjailijakin käy, molemmat. Eläkeukko ei kai ole ammatti, vaikka ei sitä pidä hävetä 3. Yritän elää, mutta vaikeaa se on kun joutuu olemaan jatkuvasti tekemisissä kirjoittamisten kanssa. Unissaankin, liian usein.

4. Ryhtiliike paikallaan – seuralla, miksei itselläkin seuran(kin) suhteen.

5. Olen seurannut seuran toimintaa tähän asti pääsääntöisesti sivusta ja ihmetellen sen toimintaa.

STIIKNAFUULIA

9

Ari Paulow Jäsen

Jarmo Stoor Jäsen

1. Kempele. Myöhäinen keski-ikä.

2. Kirjailija.

3. Kirjailijantyöhön liittyvät esiintymiskeikat

1. Oulu, 48 vuotta. Tämä piti ihan miettiä, on kait jo niin paljon. Tai sitten niin vähän.

2. Tämän vuoden tammikuusta alkaen, jolloin minut hyväksyttiin Suomen Kirjailijaliittoon, on ammattinimikkeenä ollut kirjailija.

Enontekiöllä 16 vuotiaana, kunnan ainoana punkkarina pellon laidalla seistessäni päätin, että joskus minusta tulee kirjailija. Virallisen hyväksynnän asialle saaminen kesti hetken luulemaani pidempään.

3. Vastaan kesäisin toimivasta Tähtitornin Kulttuurikahvilasta, jossa toimii mm. Suomen ainoa puhtaasti kesäkirjakauppa, pyöritän Nispero-kustannusta ja kustannustoimitan julkaistavat kirjat. Kaikki tuo edellä mainittu sijoittuu kesään. Tosin kahtena edellisenä vuotena oma kirjoittaminen on vienyt niin

kouluilla, kirjastoissa, kansanopistoissa, eri yhdistysten tilaisuuksissa ja vaikkapa kauppaliikkeissä. Harrastuksina voimailu, kirjallisuus, musiikki, elokuvat, laatusikarit, jalot juomat ja ulkomaanmatkailu.

4. Kirjailijaseuran tehtävä on yhdistää kirjailijoita, edistää heidän teostensa myyntiä, järjestää kirjallisia yleisötapahtumia sekä ennen kaikkea ylläpitää yhteyksiä mediaan. Olemme myös lobbausorganisaatio.

5. Haluan huolehtia siitä, että Oulun kirjailijaseura toimii jo julkaisseiden ammatti- ja puoliammattilaiskirjailijoiden edunvalvontajärjestönä. Harrastelijakerho se ei ole, eikä siitä sellaista saa tulla.

10 STIIKNAFUULIA

paljon aikaa, että olen joutunut jättämään työpanostani noissa vähemmälle. Sama linja tulee jatkumaan entistä voimakkaampana ensi kesänä, kun uuden romaanin deadline lähestyy, mutta ideamestarina touhuan noissa varmasti edelleen.

4. Ammatillisen kirjoittamisen edunvalvonnan paikallisena vahtikoirana seuran merkitystä ei voi liioitella.

5. Kirjamessuista voisi saada toimivat. Kuljen taas kirjamessutoimikunnan kokouksissa ja katsotaan, mitä sieltä irtoaa. Tuo on yksi juttu, mutta yleensäkin haluan kertoa ihmisille aina tilaisuuden tullen, että Oulussa on ihan aikuisten oikeasti olemassa eläviä kirjailijoita ja elävä kirjailijaseura.

Essi Kummu Varajäsen

Joni Skiftesvik Varajäsen

1. Oulu, 37.

2. Kirjailija.

3. Harrastan oleskelua kansan parissa. Painin,

1. Asun Oulussa, mutta toinen jalkani on koko

jos sattuu tilanne päälle.

4. Minulle seura merkitsee kirjallisuuden toimintarakenteiden vahvistamista alueellisesti ja kansainvälisesti.

5. Paikallisen keskustelukulttuurin elävöittäminen ja elvyttäminen kiinnostavat. Mielestäni kirjalliset illat ja kirjallinen sisältö ovat tarpeeksi illanviettoihin. Kaipaan elävää, runsasta, rohkeaa ja avointa julkista keskustelua.

Oulussa on vielä paljon tehtävää tämän suhteen. Myös kansainväliset kontaktit ja yhteistyö kiinnostavat. Tällä hetkellä jotain on senkin suhteen vireillä.

ajan tukevasti Martinniemessä. Ikää on 66 vuotta. Vanhaksi en vielä itseäni tunne. Sanon niin kuin muuan tunnettu oululainen ravimies sanoi ”keski-­ikäisestä” hevosestaan, että sehän alkaa vasta päästä eroon varsa-ajastaan.

2. Vuodesta 1988 kirjailija.

3. Liikuskelen paljon luonnossa, varsinkin vesillä. Kalastelen ja kunnostan kotitaloani Martinniemen Kurtinhaudalla. Vene on samassa valkamassa, missä venettään piti jo isoisäni 1920­-luvulla. Vietän aikaani myös kirjastoissa ja arkistoissa kaivellen esiin dokumentteja ja aineistoja, joita voin hyödyntää kirjoitustyössä. Mieluisia hetkiä ovat ne, jotka menevät lastenlasten kanssa touhutessa.

4. Ennen seuran perustamista olimme yksinäisiä susia, emme tunteneet edes kollegojamme paikkakunnalla. Nyt on yhteisiä tilaisuuksia ja joukkovoimaakin 60 jäsenen seuralla on niin, että saamme sanamme ja mielipiteemme kuuluville. On oma äänenkannattaja ja jaamme

vuosittain kirjallisuuspalkinnon. Pitkästä aikaa pohjoisen kirjailijat saavat nyt edustajansa valtion uuteen kirjallisuustoimikuntaan. Miten ihmeessä pärjäsimme ennen seuran perustamista? Emmehän me oikein pärjänneetkään.

Täkäläiset kirjailijat valuivat Helsinkiin eikä äänemme kantanut Heinäpäätä pitemmälle.

5. Seuramme koostuu ammattimaisesti työskentelevistä ihmisistä. Sen takia pitää olla rohkeutta ja jämeryyttä ottaa tarvittaessa tiukka kanta toimiin, joilla kirjailijoiden, kirjan ja sananvapauden asemaa heikennetään. Säästötoimien yhteydessä kirjastot ovat herkästi tulilinjalla. Niiden ja yleensä lukuharrastuksen puolesta on joskus jyrähdettävä äänekkäästi.

Pohjoissuomalaiset kirjailijat tuppaavat jäämään mopen osille valtakunnallisia apurahoja ja palkintoja jaettaessa. Siihen tilaan ei ole pakko tyytyä. Yhdistyksemme on jo saanut paljon aikaan ja uskon, että paljon vielä saadaan, kunhan yritystä ja sinnikkyyttä riittää.

STIIKNAFUULIA

11

Katsaus kummallisiin suomalaisuuksiin

Suomi oli teemamaa Frankfurtin kirjamessuilla Katja Kettu kertoi Kätilö-romaanistaan messuväelle.

TEKSTI: NIINA HAMPINEN JA EEVA VÄHÄNIKKILÄ KUVAT: NIINA HAMPINEN FRANKFURT. Millaisena Suomi näyttäytyy ja mikä siinä kiinnostaa? Lokakuisilla kirjamessuilla saksalaista yleisöä tuntuivat viehättävän suomalaiset kliseet: melankoliset miehet, vimmaiset naiset, talvi ja omintakeinen huumori.

Mutta kirjamessut tarjoilivat myös uusia ja monipuolisia suomalaisuuksia. ”I like them, Finnish [comics] are funny, a bit weird”, luonnehti saksalaisen Reprodukt-kustantamon Klara Gross. Kyseisen kustantamon tänä vuonna julkaisemasta sarjakuvakokoelmasta Comic Atlas Finnland löytyy tuttuja: oululainen Ville Ranta on yksi kokoelman taiteilijoista.

Kummallinen Suomi rakentui Frankfurtin messuyleisölle tutuista tarinoista mutta myös kokonaisena kirjallisuuden genrenä.

Finnish weirdiä eli suomikummaa messuilla edustivat muun muassa Emmi Itäranta, Miina Supinen, Pasi Ilmari Jääskeläinen ja Johanna Sinisalo. Oululaista näkökulmaa suomikummaan saimme kirjailija ja tutkija Jenny Kangasvuolta.

Kirjailijahaastatteluissa esitettiin johdattelevia kysymyksiä suomalaisesta itsenäisestä naisesta ja tämän representaatioista kirjallisuudessa, jopa stereotypisointiin asti. Vahvan

12 STIIKNAFUULIA

naisen myytti jatkuu uusissa muodoissa: messuilla suomalaiset tytöt ohjelmoivat, valloittavat maailmaa vaikkapa Salla Simukan Lumikki Anderssonina tai hengaavat lentokentillä.

Talvi on suomikumman maisema Uuden kirjailijasukupolven myötä kliseiset suomalaisuudet ovat saaneet uudenlaista nostetta positiivisina ja nostalgisina arvoina.

Dystooppisessa romaanissaan Teemestarin kirja (2012) Itäranta kirjoittaa talvesta, jota päähenkilö ei ole koskaan kokenut: janosin kaikkea, mikä voisi auttaa minua ymmärtämään ja kuvittelemaan kadotettuja talvia (Itäranta 2012: 46).

Jääskeläinen on nimennyt romaaninsa Lumikko ja yhdeksän muuta henkilöitä pohjoisen valkeaa kylmyyttä kuvaavilla nimillä, esimerkiksi Laura Lumikko ja Martti Talvimaa.

Suomikummassa asioita tarkastellaan realistisen rinnalla myös fantastisessa tai maagis-realistisessa todellisuudessa. ”Suomikummassa viehättää asioiden ja todellisuuksien katsominen toisin. Tarinoita voi kertoa

yllättävillä tavoilla ja sitoa uusia ideoita niihin niin, että tarinan kautta tulee kirjailijana kertoneeksi ja lukijana oivaltaneeksi todellisuudesta jotain uutta”, kuvailee Kangasvuo.

Hänen romaanissaan Sudenveri (2012) suomalainen metsä näyttäytyy turvapaikkana, ei uhkana kuten usein fantasiassa. Voimakas luontoyhteys onkin suomikummaa luonnehtiva piirre. Suomikumma on spekulatiiviseen fiktioon kuuluvan uuskumman pohjoinen haara, johon suomalaisen erikoismausteen tuovat vaikutteet myös kansantarustosta.

Kangasvuon romaani kytkeytyy suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin, Aino Kallaksen Sudenmorsiameen (1928) ihminen ja susi -teemallaan.

Tyttökulttuuri naiskliseen jatkumona Kirjailija Roope Lipasti vastasi haastattelijan provokatiiviseen kysymykseen toilailevista miehistä ja vahvoista naisista suomalaisessa kirjallisuudessa: ”Kirjojeni miehet ovat vähän rassukoita, naiset hoitavat homman. Ehkä se menee niin maailmassakin, mutta kyllä miehillä hyvin menee.”

Suomi ilman muumeja on kuin… Pikku Myy pitää taukoa suomalaisella agoralla, jossa kirjastoauto esitteli toimintaansa.

Kirjallisuuden ympärille kietoutuu erilaisia alakulttuureita, jotka kuuluvat kirjamessuille yhtälailla.

Ehkä ensi vuonna cosplay-hahmojen joukossa pyörii suomikummia hahmoja.

STIIKNAFUULIA

13

Suomi Paviljongissa talvesta löytyi pimeän ja kylmän sijaan valkoisuuden ja rauhan estetiikkaa.

Roman Schatz, messujen virallinen suomikliseiden asiantuntija, on kehitellyt teoriaa vielä pidemmälle. Täällä on kylmää, pimeää ja kallista, ja siksi suomalainen nainen on joutunut keittymään kovaksi. Schatzin mukaan suomalaiset miehet olisivat ajat sitten kuolleet viinaan, lumeen tai tappeluihin ilman ”vahvoja naisiaan.”

Katja Ketulta kysyttiin Kätilön (2011) tiimoilta, miksi päähenkilön rakkaus oli kaikessa intohimoisuudessaan jopa tuhoavaa.

Kettu taustoitti henkilöhahmoaan pohjoisen luonnolla, kuinka pitkän ja ahdistavan pimeän talven jälkeen elämä pursuaa niin luonnosta kuin ihmisistä, joskus repivästikin.

Suomalainen tasa-arvo on merkinnyt naisille sekä vapautta että velvollisuutta.

Pieni kansa ankarissa oloissa ei olisi selvinnyt ilman naisten panosta. Toisaalta agraarisessa Suomessa pojat perivät isiensä maatiloja ja olivat sidottuja omaisuuteen ja tilanhoitoon.

Tytöille tämä huonompi yhteiskunnallinen asema tarjosi vapauden lähteä ja nähdä

14 STIIKNAFUULIA

maailmaa. Romaanissaan Terminaali (2013) Hannu Raittila käsittelee erikoista alakulttuuria. Hän kuljettaa kertojien lomassa pätkiä Helsingin yliopiston julkaisemasta tutkimusraportista ”Hengaajien historia. Tyttöjen alakulttuuri Helsinki–Vantaan lentoasemalla 1992–2003”; nuoret tytöt viettävät aikaansa kentillä ja metsästävät halpoja lentoja käydäkseen mahdollisimman monilla ja eksoottisilla lentokentillä.

Raittila kertoi valinneensa Terminaaliin yhdeksi teemaksi David Lynchin ja Mark Frostin televisiosarjan Twin Peaks, sillä hän oli aikoinaan yllättynyt siitä, kuinka totaalisesti sarjan outo maailma vetosi nuoriin tyttöihin.

Romaanin lentokentillä hengaavat tytöt ovat identifioituneet sarjan henkilöihin nimiään myöten.

Toisen tytön äiti, Sonkajärveltä helsinkiläistynyt uratoimittaja, näkee tyttöjen toiminnan oman kapinansa uutena muotona: Minä pidin silloin tyttöjen itselleen keksimiä uusia nimiä merkkinä luovuudesta. Olin suorastaan

ylpeä. Se oli porvarillisen ja patriarkaalisen nimeämis- ja sukukulttuurin spontaania rikkomista, kannustava esimerkki nuorten naisten kapinasta ja sosiaalisesta joustavuudesta – tai jotakin yhtä helvetin typerää (Raittila 2013: 292).

Messuilla esiintyneen hailuotolaisen Kati Hiekkapellon dekkareissa suomalainen nainen saa uuden edustajan. Anna Fekete on taustaltaan maahanmuuttaja, entisen Jugoslavian unkarilainen, mutta elää suomalaisena naispoliisina pohjoissuomalaisessa nyky-yhteiskunnassa.

Finnland. Crime. -paneelista löytyi toinenkin pohjoisilla kytköksillä varustettu rikoskirjailija, oululaislähtöinen Pekka Hiltunen. Vaikka suomalainen dekkari ei ehkä ole vielä karannut pohjoismaisen rikoskirjallisuuden huippusuosioon mukaan, messuilla se kiinnosti lukijoita. Niin rikoskirjallisuudessa kuin muissakin genreissä tutut suomalaisuudet nauttivat messuilla uusista, moniäänisistä sävyistä, kliseineen kaikkineen.

KOLUMNI Joulun valkoinen orkidea

Annoimme tyttärellemme kerran valkoisen orkidean. Hän asetti sen pöydälleen, ja siinä sen hiljainen kauneus oli aina lähellä, keskellä elämää. Orkidea jaksoi kantaa kukintaansa kauan aikaa, mutta sitten sen valkoinen valo lakastui. Jäljelle jäi vain yksinäinen runko ja pari vihreää lehteä.

Mitä tekisi tuolla kasvilla enää? Tytär antoi sen olla, siirsi sivuun johonkin nurkkaan, kasteli sitä kuitenkin ja otti sen mukaan myös uuteen asuntoonsa. Välillä tuli mieleen, heittäisikö tuon törröttävän kasvin roskiin, mutta kuitenkin se sai jäädä. Kunnes pitkän ajan perästä eräänä päivänä joulun alla tyttäreni hämmästyi ja pysähtyi katsomaan. Orkideaan oli puhjennut valkoinen kukka. Minä elän! Se ylennettiin nurkasta pöydälle luomaan kotiin uudelleen hiljaista kauneuttaan.

Joulun kauneus ei ole vain yltäkylläisiä värejä. Sen kauneus on puhtaanvalkoista viattomuutta ja rakkautta. Ehkä olemme vieraantuneet näkemästä sitä. Ehkä elämästämme on pudonnut sen valkoinen kukinta.

Joutaako tällainen joulu pimeään nurkkaan pois tieltä? Täytettä elämään tulvii kaikkialta.

Vai kaipaammeko sittenkin joulun yksinkertaista sanomaa valosta, rakkaudesta ja armosta? Voiko valkoinen orkidea puhjeta uudelleen kukintaansa? Runossaan Lapsuuden joulu Kaarlo Sarkia pukee kaipauksensa sanoiksi: ”Oi, lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas salaa käyn takaisin elämän sumean, mutkaisen tien.”

Joulun valoon ja rakkauteen, johdattaa lapsi, joulun Lapsi. Hänen lähellään jokin meissä hiljaisesti ihmettelee, kumartuu ja kokee näkevänsä itseään suuremman voiman ja vallan. Sillä suurinta on armo ja rakkaus. Ne ovat tässä lapsessa ja siinä viestissä, joka on lähtenyt liikkeelle hänestä ja yhä vielä voi tavoittaa meidät.

Ei joulu voi luopua lapsestaan.

Hän on syntynyt taistelijaksi, kärsijäksi ja voittajaksi!

Hänestä säteilee armahtamisen valo, hänestä henkii puhtaus ja pyhyys meidän keskellemme, levottomien tuulten keskelle.

Joulun valkeus osuu säteillään myös meidän sanojemme maailmaan ja saa siellä oman muotonsa. Sanakin voi olla kuin pieni aurinko, jonka kylvämme tähän aikaan ja maailmaan.

Hyvyyden ja armahtamisen säteen saamme nähdä, jos rohkenemme katsoa Lasta, joka on meille syntynyt.

Lapsessa me näemme toivon.

Se kantaa meitä, kun kuljemme rakkauteen kumartuen, toinen toisemme kärsimykseen suostuen, niin kuin hän itsekin polvistui ja otti harteilleen kaikkien meidän pimeän yön.

Niilo Rauhala

STIIKNAFUULIA

15

TEKSTI JA KUVAT: SATU KOHO

Kirjankierrätyksen harrastajat eli bookcrossaajat ovat vapauttaneet kirjoja julkisille paikoille ohikulkijoiden löydettäviksi ja luettaviksi.

Raahessa nautittiin kirjallisuudesta RAAHE. Aurinko iskee silmää. Ystäväni nauraa, nappaa veistoksen kainaloon jätetyn kirjan käteensä. Käynnissä ovat mereltä tuoksuvan Raahen ihka ensimmäiset kirjamessut, jotka levittäytyvät kulttuuri- ja kongressitiloista rantaravintolaan, puistoista museoihin, teatterista kahviloihin. Kirjailoa tarjotaan kaikille: on esimerkiksi vauvasanataidetta ja satuhierontaa, on runo-rap-battlea ja performanssia, on teosesittelyjä ja kirjailijapuheenvuoroja.

Kirjamessut ottivat varaslähdön jo torstaina 10. syyskuuta, jolloin raahelaisia yläkoululaisia ilahdutti oululainen kulttuuripersoona, päätoimittaja Paavo J. Heinonen matkalaukkurunoperformanssillaan.

Ensimmäinen varsinainen messupäivä eli perjantai keskittyi lasten ja nuorten kirjallisuuteen. Harmi, ettemme ehtineet Raaheen vielä perjantai-illaksikaan, jolloin Pruutassa Ruiskuhuoneella vietettiin Cuenta cuentos – tarinoiden ja kirjeiden iltaa. Miten mielelläni olisinkaan kuunnellut, kun Raaheen Oulusta muuttaneet kirjailijat Pauliina Vanhatalo ja Tatu Hirvonen lukivat talonsa lattian alta paljastuneita aarteita, Olgan Mikolleen kirjoittamia rakkauskirjeitä 1800-luvun lopulta.

Roisimpaa menoakin olisi ollut tarjolla, sillä ilta

16 STIIKNAFUULIA

jatkui merimiesjutuilla ja Duo Mesikämmenten esittämillä rekilauluilla (lue: vanhan kansan pornolauluilla).

Pääsemme mukaan vasta lauantaina.

Kulttuurikeskuksen aulassa esitellään ja myydään kirjoja, ja paikat on saatu käyttöön maksutta. Liikkeellä ovat lähinnä pien- ja omakustantajat. Kirjakaupat eivätkä suuret kustantajat ole löytäneet tännekään.

Pienimuotoisuudestaan huolimatta nämä messut on rakennettu ammattimaisesti ja suurella sydämellä. Järjestelyistä kiitos kuuluu Raahen kulttuuripalveluille ja sen yhteistyökumppaneille.

Yleisön edessä Fregattisalissa esiintyvien kirjailijoiden joukosta bongaan tuttuja Oulun kirjailijaseurasta.

Ari Paulow on hurauttanut paikalle Kempeleestä. ”Rikosromaani on hyvä väline tarkastella ihmiskuntaa ja erikoisia tilanteita”, Paulow juttelee ja jatkaa, että hänen teostensa kolmijalan muodostavat jännitys, toiminta ja huumori. Jos jokin näitä pettää, asetelma ei toimi.

Essi Kummu ja Pauliina Vanhatalo otsikoivat haastattelumuotoisen keskuste-

lunsa sanoiksi ”Rajat ja vapaus”. Ystävysten puhe pureutuu omaelämäkerrallisuuteen ja autofiktioon. ”On aika järkyttävää tulla julkisuuteen omalla elämällään. On eri asia kirjoittaa kuin julkaista omaelämäkerrallista”, Oulussa asuva Kummu puntaroi.

Vanhatalo jatkaa, että omaelämäkerrallisella kirjallisuudella on tärkeä paikka nimenomaan jakamisen kannalta: lukija saattaa huojentua lukiessaan, että samankaltaista on tapahtunut myös jollekin toiselle.

Kollegat pohtivat myös vallalla olevaa häpeäkulttuuria. ”Minulla on lupa kertoa itselleni tapahtuneesta. Ja jos jotain tapahtuu mielikuvituksessani, sekin tapahtuu konkreettisesti minussa ja minulle”, Kummu sanoo.

Vanhatalo nyökkäilee ja jatkaa, että kirjallinen arvo ylittää yksityisyyden.

Esiintyjät Fregattisalissa vaihtuvat.

Iltapäivän päättää synnyinkaupunkiinsa Raaheen hiljattain asettunut Pekka Jaatinen, joka vetää salin täyteen 70 vuotta sitten syttyneestä Lapin sodasta kiinnostuneita kuulijoita. ”Lapin sodan suurimmat taistelut käytiin asutuksen keskellä tai liepeillä. Se ei todellakaan ollut korpisotaa”, kirjailija korostaa.

Jaatinen tukee faktoihin pohjautuvaa

Runokirjoja kassissani Ajatuksia mielessäni Syksyinen aamu-usva Peitti silmäni, etten nähnyt sinun hymyäsi joka kätki taakseen kaiken sen menneen.

Nyt suuntaan tulevaan jossa näen tulevaisuuden ja toivon.

Enkä minä yhtään pelkää olen vahva ideoita täynnä haluan jakaa ne juuri sinun kanssasi Ystävät ja kollegat Pauliina Vanhatalo (vas.) ja Essi Kummu haastattelevat toisiaan.

(Pätkä Raahen kirjamessujen virallisesta jatkorunosta, jonka tekemiseen yleisö sai osallistua.)

kerrontaansa diaesityksellä. Kuulijat esittävät kysymyksiä ja ovat tyytyväisiä saamiinsa vastauksiin. Kirjailija esittelee yleisön joukosta erään hänelle erittäin tärkeän henkilön, isänsä. ”Kun Tornion taistelut alkoivat, isäni oli 16-vuotias sotilaspoika. Jututtamalla häntä ja noin sataa Lapin sodan aikalaista, myös saksalaisia, olen kerännyt aineistoa viisiosaiseen romaanisarjaani”, Jaatinen kertoo tosipohjaisten teostensa synnystä. Mies yleisön joukossa pyytää puheenvuoron, nousee seisomaan ja sanoo: ”Siinä sinä olet kyllä ollut liikkeellä viime hetkellä.”

Kirjamessujen päätösklubilla Pruutalla estradille astuu lavarunouden Suomen mestari, Jere Vartiainen Oulusta. Hänen jälkeensä tilan ottaa haltuun Pakkala-palkittu kirjoittaja, muusikko Jukka Takalo Haukiputtaalta.

Messuilta kääntyy yöksi. Koska tapahtuma onnistui, sitä ei kuopata, vaan Raahen kirjamessut järjestetään taas ensi syksynä. Raahen kulttuuripalveluista kerrotaan, että vinkkejä, ideoita ja toiveita otetaan vastaan vaikkapa sähköpostitse osoitteeseen kulttuuri@raahe.fi.

Ari Paulow signeeraa teoksiaan puheenvuoronsa jälkeen.

Lapin sodan tietäjä, kirjailija Pekka Jaatinen.

STIIKNAFUULIA

17

18 STIIKNAFUULIA

KOLUMNI

Sarjakuvataiteilijan ilta

Tänä iltana minun täytyy kirjoittaa kolumni ja piirtää kustantamolle kirjan toinen kansiehdotus, sillä ensimmäinen ei ollut kustannuspäällikön mukaan sopiva. Aion myös käydä lenkillä, koska en halua lihoa.

Tietokone on lattialla. Makaan sen edessä, vieressä on vauva. Lattialla on myös sininen puuauto ja vaaleanpunainen pehmeä kissa, jonka perseessä on naru. Kun siitä vetää, kuuluu noin kahden minuutin mittainen tuutulaulu, josta vauva jaksaa kuunnella minuutin. Kissan naama on aina märkä.

Oikealla puolellani olohuoneen patteriin nojaa esikoisen maastopyörä, johon vaihdoin iltapäivällä nastarenkaat. Pesin sen samalla.

Pyörän yläpuolella ikkunalaudalla on kaksi kynää, jotka samainen esikoinen on jättänyt siivouskehotuksista huolimatta siihen lojumaan. Hän kehitteli sarjakuvahahmoa, jonka nimi oli sontari. Nyt ikkunalaudalla on myös tussinjälkiä, jotka kyllä lähtenevät pesusuihkeella ja märällä rätillä.

Vasemmalla puolellani, vauvan takana äärimmäisenä, on keinutuoli, jonka toiseksi vanhin lapseni kaatoi matkalla pesemään hampaat, koska hän ei olisi halunnut iltapesulle ja nukkumaan, mutta sen sijaan hän halusi tehdä jotakin vittumaista. Se on onneksi kevyt ja muovinen, sellainen valkoinen Eames.

Se oli kallis ja suhteellisen epämukava, enkä ehdi koskaan siinä istumaan.

Nyt vedin kissaan uuden tuutulaulun, sillä huomasin vauvan ärisevän, laulu oli loppunut jo kauan sitten. Vaimoni istuu takanani sohvalla ja etsii joululahjoja netistä älypuhelimellaan, hän on pidellyt vauvaa melkein koko päivän.

Sohvan istuintyynyistä vain yksi on paikallaan, muut ovat lattialla, koska toiseksi nuorin lapseni halusi tehdä liukumäen, kun pyysin heitä iltapesulle toisen kerran. Kaikki lapset hyppivät liukumäen yli ja tömäyttivät kantapäänsä lattiaan.

Alakerran uutta naapuria varmasti vituttaa tämä saatanallinen mökä, onneksi heilläkin on lapsia, joten he ymmärtänevät. Lapset kuuntelivat esikoisen Haloo Helsinki -levyä.

Vauvan ärinä yltyy itkuksi, otan sen syliini kesken kirjoittamisen ja riisun alasti,

kesk ustelen sen kanssa hetken ja lasken viereeni. En anna märkää kissaa enää, se taitaakin olla ärsyttävä. Vauva hakee k atsellaan minun kasvojani ja vilkuilen sivulle häneen päin.

Keittiössä odottavat tiskit, näen ne suoraan edessäni. Uunijuuresten vuoka on likainen ja mutteripannu lilluu tiskivedessä.

Roskat vein ennen nukutushetkeä. Tai ei sitä varmaan voi nukutushetkeksi ihan sanoa, enemmänkin ajoin lapset lastenhuoneeseen ja suljin oven. Huoneesta kuuluu edelleen öliöliöliöli-ääntä, mölytaso on korkeahko, mutta en puutu asiaan, sillä kaikki näyttää olevan hyvin.

Vauvan vilkuilu häiritsee, joten annan sille kumisen pariisilaiskirahvin, jota on purrut jo kolme lasta. Otin sen lähikaupastamme, kun olimme Pariisissa. Pariisissa portviinipullon sai alle viidellä eurolla, mutta Oulussa sellaisesta saa maksaa ainakin kaksikymppiä. Iso on hintaero. Kaapissa olisi jallua, mutta käyn ensi lenkillä.

Vauva imee ahnaasti kirahvia ja on alaston.

Se vaikuttaa tyytyväiseltä, joten minulla on noin minuutti aikaa kirjoittaa taas. Lastenhuoneessa on vähän hiljaisempaa, eikä kukaan ole yrittänyt karata, paitsi nyt toiseksi nuorin ilmoitti ovelta, että häneltä tuli kaksi pierua.

Hänen isosiskonsa haluaa oksennusämpärin, hän haluaa sen joka ilta, vaikka ei oksenna koskaan.

Keskittymiseni herpaantuu sen verran, että kerään tuolin, sohvatyynyt ja paimennan lapset samalla takaisin sänkyihinsä. Vauva on kussut matolle, siivoan maton, puen vauvan ja päätän lopettaa kolumnin tähän. Siitä tuli epätäydellinen, mutta se saa kelvata. Lasten melu kiihtyy huoneessa itkunsekaiseksi.

Lähden lenkille kun ne nukahtavat. Aina ne lopulta nukahtavat. Sitten piirrän jos jaksan.

Lauri Ahtinen

STIIKNAFUULIA

19

Noitatunturin Kuorinkikurussa matkaavien nuorten kertomus on vielä kirjoittamatta. (Kuva: Hannu Gummerus)

Matkalla mielen ääriin OULU. Matkakirjat ovat vanhastaan kiehtoneet ihmismieltä. Ne ovat toimineet oppaina outoihin maailmoihin – vieraisiin paikkoihin ja elämäntapoihin. Muinaisista matkakirjoista voi yhä lukea, millä tavalla entisajan matkailijat näkivät ja kokivat maailman.

Matkakirjaksi luetaan faktapainotteinen teos, jossa kertoja menee jonnekin, kertoo havainnoistaan, kokemuksistaan ja mielipiteistään sekä yleensä kääntyy paluumatkalle.

Matkakirjallisuuden todellisuuspohja ei ole aina selkeä: mielikuvitus saattaa sekaantua muistoihin ja mielikuviin.

Kirjallisuudentutkijat kiinnostuivat reissuista jo 1800-luvun alkupuolella. Tuolloin

20 STIIKNAFUULIA

teoksia luettiin osana suurten ja tunnettujen kirjailijoiden tuotantoa. Koetettiin selvittää, mitä matkakertomus kertoo kirjailijasta sekä hänen elämästään ja työstään.

Tavallisesti matkakertomukset on luokiteltu osaksi viihdegenreä. Kulttuuri- ja aluetutkimuksen näkökulmasta viihteen leima on kuitenkin liian yksioikoinen.

Ivailun sijasta voidaan korostaa matkakirjallisuuden merkitystä tutkimuksen aineistona silloin, kun halutaan selvittää, miksi kirjailija on halunnut kuvata juuri kyseisen matkan tapahtumat ja kohtaamansa kulttuurin asiat.

Mentaalihistorian parissa tällaista aineistoa käytetään, kun tutkitaan niin sanotun taval-

TEKSTI: MARKKU VARIS

lisen ihmisen arjen historiaa.

Rakenne vaihtelee Rakenteellisesti matkakirjan muoto voi vaihdella melko paljon. Romaani- tai novellimuotoisen kertomuksen lisäksi teksti voi rakentua esimerkiksi kirjeiden, päivä- tai lokikirjojen, esseiden tai saarnojen muotoon. Danten Jumalainen näytelmä on tunnetusti runoutta, samoin Homeroksen Odysseia.

Kertojana genren teoksissa yleensä on yksikön ensimmäinen persoona, mutta voidaan asioita katsella kolmannestakin näkökulmasta. Usein matkojen vaivoja kevennetään huumorilla, ja kiintoisaa onkin katsoa

Veistetty Homeros.

Danten Jumalaisen näytelmän sieluparkoja kammottavalla matkallaan.

erityisen tarkkaan, mitkä asiat saavat kertojan turvautumaan komiikkaan.

Komiikan ohessa matkakirjojen tyylissä kannattaa tarkkailla käytettyjä kielikuvia.

Ovatko nähdyt maisemat itse asiassa ihmiselon vertauksia?

Eräkirjallisuuden luennassa on joskus sanottu, että luonto edustaa naista, jota kalastaja koettaa vokotella hitaasti ja rauhallisesti.

Metsästäjä sen sijaan iskee kiinni heti ja imee veret pois kuin ahma.

Läheiset kohteet Kunnon matkakirja on sitä parempi, mitä oudompi on sen kohde. Sen sivuilta voi etsiä vastausta perimmäisiin kysymyksiin: Mitä on oma ja vieras, me ja muut, keskusta ja periferia, uusi ja vanha?

Aina onnistuneen matkan kohde ei ole kauhean etäinen. Heinrich Böll matkusti Irlannissa 1950-luvulla ja julkaisi teoksensa Päiväkirja vihreältä saarelta (suomennettu 1975). Kirjasesta on sanottu, että se oli aikoinaan paras Irlanti-kuvaus.

Vastaavasti on kehuttu myös Ernest Hemingwayn Espanja-kirjaa Kuolema iltapäivällä (suomennettu 1962). Sitä on pidetty erittäin asiantuntevana härkätaistelukirjana, ja eittämättä vielä 1980-luvulla Rondon pikkukaupungissa toimi kaunis härkätaisteluareena.

Böll ja Hemingway tekivät matkansa

kulttuureihin, jotka eurooppalaisuudesta huolimatta olivat tuolloin suurelle yleisölle outoja. Vieras paikka saattaa siis löytyä läheltä: kaikki eräkirjallisuus on matkakirjallisuutta, vaikka saalistusreissut tehtäisiin lähiseuduille.

Joskus käy niin, että matka ei ole täysin vapaaehtoinen teko. Oulussa muistetaan Kirsti Simonsuuren Pohjoinen yökirja (1981), joka syntyi hänen – ei kovin miellyttävästä – kolmen vuoden työkeikastaan yliopiston kirjallisuuden laitokselle 1970-luvun lopulla.

Simonsuuren teoksen yksi merkitys on, että se herätti vilkkaan keskustelun oululaisesta henkisestä tilasta. Toinen tärkeä seikka yökirjassa on, että se osoittaa matkakirjallisuuden todella edustavan subjektiivista tulkintaa maailmasta.

Kaikki eivät olleet tai ole Simonsuuren kanssa samaa mieltä.

Muinaiset matkat Nykylukijalle vanhat matkakirjat eivät ole sanan varsinaisessa merkityksessä löytöretkiä, koska maailma on tullut tutuksi. Silti esimerkiksi muinaisessa Pohjois-Suomessa matkustavat kirjat johdattelevat yhä uusien asioiden jäljille.

Johdatteluun kuuluvat muun muassa havainnot ympäristön tilasta tai liikenneyhteyksistä. Vaikka aikaa ei ole kulunut kuin 70 vuotta Reino Rinteen suuresta seikkailu-

kesästä, on hämmästyttävää lukea teoksesta Lapin rauha (1991), kuinka valtavat voimat Rinne tarvitsi taivaltaakseen Lapissa heti sodan päätyttyä.

Aivan omaa luokkaansa pohjoisten matkaajien joukossa edustaa Giuseppe Acerbin Matka Lapissa (1799). Jos joku ei ole lukenut Acerbin matkakirjaa Suomen Lappiin ja Nordkappiin, hänelle kuitenkin on tuttu kalevalainen piirros runonlaulannasta siten, että laulajat istuvat vastatusten toisiaan käsistä pitäen.

Stereotyyppinen kuva runonlaulannasta ilmeisesti on yhtä romanttinen ja valheellinen kuin Acerbin muukin matkamuistelu.

On nimittäin todistettu, että Acerbin piirros on plagiaatti Anders Fredrik Skjöldebradin aiemmasta piirroksesta, jonka Acerbi jäljensi ikkunalasia vasten Oulussa paluumatkallaan 1799.

Acerbin kirja on omiaan huomauttamaan, että joskus matkakirjat sisältävät arvokasta tietoa kansanperinteestä, vaikka perinteenkeruu ei ole ollut matkan päätarkoitus.

Näin marsalkka Mannerheimkin Kiinanmatkallaan kirjasi muistiin arvokasta perinnetietoa, vaikka hänen pitkä ratsastuksensa olikin todellisuudessa vakoilureissu vihollismaalle.

STIIKNAFUULIA

21

Onnea etsimässä Houkuttelevaa olisi yleistää, että ulkoisista tarkoituksistaan riippumatta matkailijan päämäärä aina on etsiä onnea – sielun rauhaa, mielen tyyneyttä. Yleistystä on vaikea osoittaa päteväksi, mutta tällaiseen ajatukseen voisi päätyä esimerkiksi Rosa Liksomin Hytti nro 6 -kirjan (2011) perusteella.

Liksomin Finlandia-palkitussa kirjassa kertojana oleva tyttö matkustaa junalla Moskovasta Mongoliaan ja tekee tarkkasilmäisiä havaintoja sekä junasta että ohitetusta ympäristöstä. Teoksesta käy kuitenkin ilmi, että kaiken muun ohessa junamatkan yksi tarkoitus on löytää ratkaisut kertojaa vaivaaviin pulmiin.

Onnen etsiminen kohoaa pintaan myös puhtaasti fiktiivisessä matkakirjallisuudessa.

J. R. R. Tolkienin sormustarinaa on tulkittu monella eri tavalla, mutta yksi näkökulma hobittien matkaan on, että sormuksen tuhoamalla he pelastavat ilon ja leikin maailman tyrannian ikeestä.

Onnellisuus matkakirjallisuuden päämääränä ei sinänsä ole yllättävä piirre muistaessamme, että suuri osa viihdekirjallisuutta etsii rakkautta ja muita sellaisia asioita. Kaiken lisäksi onnellisuus kiinnostaa ihmisiä myös objektiivisena tosiasiana.

Loppuvuonna 2013 julki tuli tutkimus, jonka mukaan suomalaiset ovat Euroopan neljänneksi onnellisin kansa. Edelle menivät Tanska, Islanti ja Norja. Sveitsiläiset olivat yhtä onnellisia kuin suomalaiset.

Erään lehtikommentin mukaan jokaisella on oma tiensä onneen, mutta siihen tarvitaan varmasti elämänhallinnan tunnetta, hyvää itsetuntoa ja läheisiä ihmissuhteita. Listaan voisi vielä lisätä hyvän matkakirjallisuuden.

Finlandia-palkittu matkakuvaus.

22 STIIKNAFUULIA

Moskova jää Ja niin jää taakse talvinen Moskova, teräksensininen kaupunki jota ilta-aurinko lämmittää.

Taakse jää Moskova, kaupungin valot ja kovaääninen liikenne, kirkkojen piiritanssi, teini-ikäinen poika ja kaunis tummahiuksinen nainen jonka kasvojen toinen puoli on turvoksissa. Taakse jäävät pikimustaa, kärttyistä taivasta vasten loistavat harvat neonvalomainokset, rubiinitähdet Kremlin torneissa, hyvän Leninin ja pahan Stalinin vahatut ruumiit ja Mitka, taakse jää Punainen tori ja Leninin mausoleumi, Gum-tavaratalon kierreportaiden rautapitsikaiteet, kansainvälinen Intourist-hotelli valuuttabaareineen, hotellin siivouskomeroista asuinpinta-alaa salaa valtaavat, länsimeikeistä, parfyymeistä ja parranajokoneista kiinnostuneet, synkeät kerrospäivystäjät.

(Rosa Liksom: Hytti nro 6)

Oulun opiskelijat Nämä opiskelijat Oulussa ovat ilmeisesti hyvin naiveja, mitä tulee älyllisiin asioihin. Hekin elävät sitä toista aikaa, jota aikakelloa käännettyäni olen joutunut tarkkailemaan. Tiedostamisen taso on varhaisemmalla kehitystasolla, tai paremminkin sanoen, Matissen ajatusta muistaen, he eivät ole vielä saavuttaneet sitä oivallusta, että jokainen älyllinen edistysaskel vaatii emotionaalisen tuntemuksen, muttei silti ole tuo emotionaalinen tuntemus. Selkeä ajattelu ja toiminta nousevat vasta kun tuo pateettinen harha on osattu voittaa.

(Kirsti Simonsuuri: Pohjoinen yökirja)

MARJA-RIITTA VAINIKKALA

Lauseen näyttämö Virkkeet ja lauseet ovat kuvia. Kirjaimien muodostamia sanoja lukiessa luetaan niitä mielikuvia, joita sanat synnyttävät mielessä.

Mielikuvat syntyvät tahtomatta, mutta niiden syntymistä voi vahvistaa.

Kuten huhtikuun Stiiknafuuliassa jo kerroin, kirjassa Sanasta kuvaksi – kuvasta sanaksi (2008) tarkastelin kuvallisen kielen ulottuvuuksia ”kuvittamalla” neljä kohtausta Volter Kilven romaanin Alastalon salissa 17. luvusta. Kilven kieli polveilee ja leikkii muodolla. Se työllistää tajunnan monitasoisesti ja moninkertaisesti verrattuna tavanomaisempaan sanankäyttöön. Sen lause luo simultaaninäyttämön tapaan useita eri tasoille ja alueille sijoittuvia samanaikaisuuksia.

Alastalon salissa kertoo kuudesta tunnista, joiden aikana kustavilaiset kylänmiehet käyvät tiukkaa neuvottelua rahojen sijoittamisesta

Kireys katoaa ja helpotus leviää saliin hyväntuulisuutena ”ikäänkuin elokansassa pellolla”, kun sadonkorjuuta uhanneet myrskypilvet väistyvät ja jättävät ”taivaan otsan siniseksi lakaistuna taakseen ja elokansan kirjavana viljapellon vilskeille huiskimaan”.

Alastalon isännän parkkilaivaan.

Volter Kilven tajunnanvirtatekstissä kuvallinen rauhallisuus yhdistyy draamalliseen toimintaan, ja jokainen virke saattaa sisältää monta pientä kertomusta. Kertomukset näyttäytyvät kuvina, kuvallisina näyttämöinä, joilla hahmottuu virkkeen samanaikaisuuksia.

Maalaustaiteessa samanlainen vaikutelma syntyisi fauvistien voimakkaista väreistä, siveltimenvedoista ja koristeellisuudesta sekä kubismin monesta samanaikaisesta näkökulmasta. Näiden taidesuuntien teoksiin en suinkaan kuviani vertaa. Kyse on vain takavuosien harjoituksesta, jonka tarkoitus oli hahmottaa ajassa ja paikassa polveileva teksti kuvan kautta.

Viimeksi tarjosin teille kuvasarjastani puolet, tässä loput.

Alastalo on ahdistettuna ”varovisusti takahiivaan” peräytynyt huitovan Pukkilan ja psalttari-Taavetin edestä ja seisoo nyt pöydän syrjää vasten likistettynä. Hän pyrkii torjumaan toisten lähestymisen vertaamalla keskiruumiinsa ”pyhiä paikkoja” pulleaan sämpylään, jota ei saa kohdella kuin latuskaista lättyä.

STIIKNAFUULIA

23

TEKSTI: MARJA-RIITTA VAINIKKALA KUVA: SATU KOHO

Kirjoittaminen alkoi ka kirjoituskoneella

Taivalkosken historia elää Kostonjoki-sa rjas

Oulussa asuvan Veli Käsmän sydäntä lähellä ovat hänen synnyinseutunsa Koillismaan tarinat ja sen kulttuuriperinteen tallentaminen.

OULU. Oululaiskirjailija Veli Käsmän tämänhetkinen pääteos on Taivalkoskelle sijoittuva oman perheen historiaan pohjautuva Kostonjoki-sarja, joka on ehtinyt toiseen osaan.

Käsmä kokee kipeästä omaelämäkerrallisesta aiheesta kirjoittamisen terapeuttiseksi, mutta sarja on tavoitteiden mukaisesti kirjoitettu kaunokirjallisuudeksi, joka kestää lukemisen romaaneina vuosienkin saatossa. ”Prosessin voimakkuus yllätti. Monta mieltä hiertänyttä asiaa selvisi kirjoittamisen aikana”, Käsmä aloittaa. ”Taustatutkimus, kuten läheisten haastattelut ja ennestään tuntemattomat sukuselvitykset, tarjosivat faktoja. Ne vapauttivat vuosikymmenten epävarmuudesta ja vääristä luuloista.”

Käsmä näkee tarinansa selviytymiskertomuksena. Diplomi-insinööriksi aikuisiällä kouluttautuneena hän tietää, miten ahdistavaa Kostonjoki-sarjan Matista on jättää koulunkäynti 13-vuotiaana sikseen ja astua maatalon isännän saappaisiin ansaitsemaan elanto kahdeksanhenkiselle perheelle. Se on myös Käsmän omaa elämänhistoriaa. ”Silloin Taivalkoski ahdisti, mutta vuosien saatossa olen löytänyt sen uudelleen. Synnyin-

24 STIIKNAFUULIA

seudulla on samanlainen erityisasema ihmisen sisimmässä kuin omilla vanhemmilla, vaikka välillä olisi jurppinutkin.”

Sysäys kirjoittamiseen Veli Käsmä kertoo, että tarve kirjoittamiseen syntyi, kun hän isänsä itsemurhan jälkeen 13-vuotiaana eristäytyi kavereistaan. ”Sain kirjoittaa naapurissa sijaitsevan kansakoulun yläluokan opettajan kirjoituskoneella iltaisin ja viikonloppuisin. Kirjoittelin pieniä tarinoita, joita valitettavasti ei enää ole tallessa.”

Myös Kalle Päätalo on vaikuttanut Käsmän kirjalliseen työhön. ”Kallen esimerkin mukaisesti koin perheeni tarinan luontevaksi aiheeksi. Samalla jatkaisin Taivalkosken perinne- ja kulttuurihistorian tallentamista 1950-luvun puolivälistä, mihin Kalle kuvauksensa lopetti.”

Kirjailijanura käynnistyi vuonna 2004 romaanilla Kuohuja kohti, joka voitti kolmannen palkinnon Päätalo-instituutin Möllärimestari-omakustannekilpailussa. Teos aloitti Kostonjoki-sarjan ja ilmestyi vuonna 2010 nimellä Kostonjoen kohina. Sarjan toinen osa Koillisesta tuulee ilmestyi tänä vuonna.

Tutuista ja läheisistä aiheista kirjoittaminen

oli Käsmän mukaan luonnollista. Perheen kohtalo oli rankka, mutta tarina kertoo kyvystä selviytyä. Kostonjoki-sarjan Annan henkilöhahmoon liittyy äidinrakkaus, mutta myös hyljätyksi tuleminen, häpeä ja ihmismielen pimeä puoli. ”Ihmisen pimeä puoli kulkee valitettavasti mukana ja pulpahtelee esiin uskomattomalla tavalla. Arkeamme kalvoivat salaisuudet, joista puhuminen olisi ratkaissut monta ongelmaa.

Osa niistä ei ratkennut koskaan, sillä vanhempamme ja erityisesti Anna-äiti veivät ratkaiset hautaan.”

Kirjoittajakoulutus Kirjoittajakoulutuksen Veli Käsmä sanoo antaneen oppia ja varmuutta sekä vertaistukea etenkin kirjoittajantyön alussa. Tärkeä osa kirjoittajaksi opiskelua on ollut analyyttinen lukeminen. Luettavaksi valikoituu kirjallisuuden eri lajeja, erityisasemassa kuitenkin kirjallisen alueen aihepiiri. ”Koulutus ei koskaan mene hukkaan.

Se ja työmaailma ovat antaneet vankan näkemyksen, että elämä on muutakin kuin hiekkalaatikkoleikkiä.”

Käsmä työskentelee kahdessa paikassa.

oi kansakoulun

i-sa rjassa

Toinen on ”kirjailijaresidenssi” Oulujoen varressa Muhoksella, mummonmökki sakeassa kuusikossa. Toinen on koti Toivoniemen tornitalossa, josta avautuu näkymä Merikosken silloille ja Oulun keskustaan.

Parvekkeelta voi kesäisin seurata urheilukilpailuja Raatin kentällä ja kuunnella Qstockin konsertteja. ”Molemmat ovat kelpo paikkoja, mutta viimeisten muokkauskierrosten ajaksi lukkiudun Toivoniemen tornin kahdeksannen kerroksen yksinäisyyteen.”

Kirjailija ja kustantaja Veli Käsmän mielestä hyvällä kustannustoimittajalla on yhteistyökyky, jolla hän luo luottamuksellisen suhteen kirjoittajaan. ”Hän kertoo rehellisesti käsityksensä tekstistä, hän kannustaa ja ohjaa. Hän kertoo kirjoittajille myös kirjan markkinoinnista, mikä usein on yksi julkaisemisen jälkeisistä kiperistä asioista.”

Käsmää eivät tyydyttäneet hänen omat kokemuksensa aiemmissa kustantamoissa.

Satojen kilometrien etäisyys kirjailijan ja kustantamon välillä oli yksi syy, mutta muitakin hankaluuksia ilmeni. ”Kaikki näissä ympyröissä tietävät, miten

Veli Käsmä •Syntynyt Taivalkoskella, asuu Oulussa.

•Diplomi-insinööri, kustantaja, kirjailija.

•Teokset: Kuohuja kohti (omakustanne 2004), Labyrintti (omakustanne 2007), Kolmen tiiman pysäkki, novelleja (omakustanne 2007), Rikosetsivät ratkaisevat, minidekkari (omakustanne 2008), Salakaato (nykyinen eli 4. painos Kustannus Ves-Line 2010), Kostonjoen kohina (Mäntykustannus 2010), Kostonjoen kohina (2. painos Kustannus Ves-Line 2014), Koillisesta tuulee (Kustannus Ves-Line 2014).

vaikea nimettömän kirjoittajan on päästä suurten kustantajien leipiin, oli teksti kuinka hyvä tahansa, hän sanoo.

Niinpä Käsmä kolme vuotta sitten perusti Ouluun oman kustantamon, Ves-Linen. ”Insinöörikoulutus ja -työkokemus sekä yrittäjyys olivat vankka pohja myös laadukkaalle kustannustoiminnalle”, hän sanoo.

Kaikki näissä ympyröissä tietävät, miten vaikea nimettömän kirjoittajan on päästä suurten kustantajien leipiin, oli teksti kuinka hyvä tahansa.

Käsmä suhtautuu hieman naureskellen kirjallisiin kilpailuihin ja sanoo, että esimerkiksi tämänvuotisen Finlandia-palkinnon suhteen tuntuu kummalliselta, että vain kolmella suurimmalla kustantajalla on finaaliin yltäviä kirjailijoita, kullakin tasapuolisesti kaksi. Jutuntekohetkellä voittaja ei ole selvillä.

Suomen kustannuskentässä on totuttu

perinteisiin täyskustantamoihin eli ”kaupallisiin kustantamoihin” ja niiden rinnalle nousseisiin puolikustantamoihin ja palvelukustantamoihin. Käsmä kertoo Ves-Linen olevan toimituskustantamo, joka toimii pitkälti samoin periaattein kuin pienkustantamo. ”Kirjailijan kanssa tehdään juridisesti sitova kustannussopimus, joka määrittelee kummankin osapuolen oikeudet, vastuut ja velvoitteet. Sisällöllinen ja visuaalinen laatu ovat tärkeitä, mutta tärkeää on myös se, että kirjailija ennen kustannussopimuksen allekirjoittamista tietää markkinoinnin periaatteet”, Käsmä korostaa. ”Kustannusmaailmassa kuohuu, ja hyvä niin. Ves-Linessä ei kuohu. Ei ole tarvetta”, Käsmä sanoo. Kustantajana hän kokee tekevänsä arvokasta työtä. ”Ilokseni olen huomannut, että olemme voineet taltioida kirjoittajien jopa vuosikymmenien takaiset unelmat omaksi teokseksi.”

Kirjallinen työskentely jatkuu kustannustoiminnan rinnalla. Tekstiä seuraavaan teokseen on jo syntynyt. ”Valkoisen ruudun kammoa ei minulla ole”, Veli Käsmä sanoo.

STIIKNAFUULIA

25

MARRASKUUN 17.

Menen joelle ja löydän punaisen langan kävelen pellon reunaan ja löydän valon astun aittaan ja löydän muistoja koira kävelee oviaukkoon sen kyljissä on sänkisiä laikkuja astelemme hellästi jäistä tietä valo hoitaa meitä myöhemmin saan aikaan jotain valmista

26 STIIKNAFUULIA

RUNO JA KUVAT: PIA RONKAINEN

STIIKNAFUULIA

27

Puhelu Tuomolle Kuva: Tero Kyllönen

Onko kirjallisuuden läänintaiteilija Tuomo Heikkinen puhelimessa? Tässä Kohon Satu Stiiknafuuliasta. Vastaisitko napakasti muutamaan kysymykseen, kiitos. Ensiksi, mitkä ovat suurimmat ilon- ja huolenaiheet työrintamallasi?

Iloa antaa se, että projektit ovat onnistuneet hyvin. Huolta aiheuttaa se, ettei Kirjallisuuden talolle ole toistaiseksi myönnetty tarvittavaa rahoitusta, jotta se voitaisiin perustaa.

Mitä projekteja ”konttorisi” on toteuttanut tänä vuonna?

Kirjailijavierailu Littfest-kirjallisuusfestivaalille Uumajaan toteutettiin maaliskuun puolivälissä (ks.

Stiiknafuulia 12). Pohjois-Suomen kirjailijapäivät pidettiin Taivalkoskella huhtikuussa.

Kirjailijavaihtoon liittyen Jan Bürger saapui Stuttgartista Oulun Muusajuhlille elokuussa. Hän esiintyi kolmessa tilaisuudessa. Lokakuussa oululaiset Antti Leikas ja Eero Suvilehto tutustuivat Frankfurtin kirjamessuihin ja esiintyivät Karslruhessa sekä Stuttgartissa.

Runoklubi pidettiin suomalais-venäläisessä kulttuurifoorumissa syyskuun lopussa. Kirjailijoiden nimikkoseurojen kiertue oli Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla marraskuun alussa.

Mitä parhaillaan teet pohjoisen kirjallisuuden ja sen tekijöiden eteen?

Juuri nyt suunnittelen ja valmistelen ensi vuoden projekteja. Niitä ovat esimerkiksi toteutettava valtakunnallinen kirjailijakiertue toukokuussa ja Haanpää 110 vuotta -seminaari Oulun Muusajuhlilla elokuussa. Lisäksi tarkoitus olisi saada perustettua Ouluun Kirjallisuuden talo.

Olisiko jotain vinkkejä tai terveisiä Oulun kirjailijaseuran jäsenille?

Eri tahojen apurahojen ja residenssien hakuaikoja on ympäri vuoden. Aina kannattaa hakea.

28 STIIKNAFUULIA

Vuoden uudet 2014

Johanna Hulkko Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus Taas tarvitaan Geoetsiviä! Johanna Hulkon viimeisimmässä kirjassa Geoetsivät päätyvät poliisi Patterisen kannoilla paikalliselle muinaishaudalle, jossa on käynyt kutsumattomia vieraita. Paikkoja on pengottu, roskia heitelty ja kiviä jopa varastettu. Poliisit epäilevät tihutyöstä tietysti nuorisoa, etenkin pahamaineista mopojengiä. Raparperi ja Geoetsivät aloittavat kuitenkin omat tutkimuksensa.

Ykkösepäillyksi nousee omituinen, imelä Yrjö, joka on luksustaloja hauta-alueelle mielivän hankkeen puuhamies.

Alakouluikäisten geokätköilysarjan kolmas osa tarjoaa taas seikkailua ja huumoria luonnon helmassa. Toisenlaista jännitystä aiheuttaa tällä kertaa koulun Kyvyt esiin -päivä, johon Raparperin opettaja on saanut mielestään huippuidean. Mukana on jälleen geokätköilytehtävä lukijoille.

Hulkko on Oulusta kotoisen oleva Nokialla asuva kirjailija, kirjoittamisen ohjaaja ja tv-käsikirjoittaja. Ennen Geoetsiviä häneltä on julkaistu kaksi romaania aikuisille. Hulkko käsikirjoittaa suosittua Uusi päivä -televisiosarjaa. Geokätköilyä hän on harrastanut vuodesta 2004.

Sarjan edellinen teos Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus (2013) voitti Arvid Lydecken -palkinnon tammikuussa 2014 ja ilmestyi tämän vuoden puoella äänikirjana.

Kaikki kolme Geoetsivät-kirjaa on julkaistu myös sähkökirjoina.

Karisto, maaliskuu 2014

Katri Karasma ja Pirjo Suvilehto Ihmejuttuja ja tavattomia tarinoita. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden maailmassa Ihmejuttuja ja tavattomia tarinoita! Kirja kutsuu lukijansa satuun ja seikkailuun. Se tarjoaa jääkiekkoa ja jännitystä, fantasiaa ja satuklassikoita. Kirja kuljettaa Jörö-Jukan hurjuudesta Minttu-kirjojen kotoisaan arkeen ja Harry Potterin Tylypahkasta Mirkan ja Masan suhteen kiemuroihin.

Katri Karasman ja Pirjo Suvilehton teoksessa käsitellään lastenkirjallisuuden klassikkoja ja uusia tuulia monipuolisesti sekä kirjallisuushistorian että kirjallisuusterapian näkökulmasta. Teos sopii niin opettajille ja kasvattajille, kirjastolaisille, lukuvinkkejä etsiville lapsille ja vanhemmille kuin kaikille niille, joita lasten- ja nuortenkirjallisuuden maailma kiehtoo. Mukana on lukijaa aktivoivia tehtäviä.

Tyrnävällä asuva Suvilehto on kirjallisuuden tohtori, monipuolinen kirjailija ja kirjallisuuden ammattilainen. Hän on julkaissut tietokirjoja, runoteoksia ja lastenkirjoja.

Espoossa asuva Karasma (ent. Sarmavuori) on professori emerita, joka on kehittänyt äidinkielen opetustiedettä. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja ja kouluttanut aineen- ja luokanopettajia.

Avain, maaliskuu 2014

STIIKNAFUULIA

29

arjakuvantekijä Ilpo Koskelan Rajalinja -sarjaa ri -jalkapallolehdessä vuosina 2005–2009. n tarinat ovat täydennettyjä versioita aiemmin mukana on yksi kokonaan uusi tarina.

ILPO KOSKELA

hdyttävä sarjakuva juniorijalkapallon e kertoo seikkailuista jalkapallon parissa, ystettyjä tarinoita siitä mitä kaikkea voi oukko innostuneita nuoria perustaa oman lää jalkapallolle.

ILPO KOSKELA

Rajalinja

alkapallotarinoiden lisäksi kirjan lopussa on tti futiksen perusasioista.

Rajalinja

KL 85.32

Ilpo Koskela Rajalinja

Ari Paulow Aavesaaren arvoitus

Ari Paulow Musta mamba

Rajalinja on viihdyttävä sarjakuva juniorijalkapallon maailmasta. Se kertoo seikkailuista jalkapallon parissa, huumorilla höystettyjä tarinoita siitä mitä kaikkea voi tapahtua kun joukko innostuneita nuoria perustaa oman joukkueen ja elää jalkapallolle.

Pitkän linjan sarjakuvantekijä Ilpo Koskelan Rajalinja -sarjaa julkaistiin Futari -jalkapallolehdessä vuosina 2005–2009. Tämän teoksen tarinat ovat täydennettyjä versioita aiemmin julkaistuista ja mukana on yksi kokonaan uusi tarina.

Jännittävien jalkapallotarinoiden lisäksi kirjan lopussa on tiivis tietopaketti futiksen perusasioista.

Arktinen banaani, maaliskuu 2014.

Samppa, Anssi ja Make ovat 14-vuotiaita luokkatovereita. Elli on Anssin kolme vuotta nuorempi sisko. Kesäkuun puolivälin helteillä Sampan isä tekee nuorille rahakkaan ehdotuksen. Hailuodon Sunikarissa odottaa kaksi huvilaa, jotka heidän pitäisi maalata. Eurojen tarpeessa nelikko suostuu ilomielin. Nyt he saisivat palkkaa ja voisivat olla yhdessä ilman aikuisia monta päivää. Niin he jo seuraavana aamuna lähtevät Sampan ajamalla Busterveneellä kohti saarta. Ja siitä alkaa seikkailu.

Vaaroja, toimintaa ja täpäriä tilanteita.

Haamuja menneisyyden hämäristä. Nuori filmitähti Nelli ja muita uusia ystäviä. Niitä kaikkia riittää, kun Samppa ja kumppanit ratkovat Aavesaaren arvoitusta.

Miksi heidän veneensä yritettiin ajaa kumoon jo tulomatkalla? Ovatko Hailuodon lentokentän alueella elokuvaa filmaavan julkkisryhmän asiat kunnossa? Voivatko huviloiden lähistöllä liikkuvat kummitukset oikeasti tehdä jotain pahaa? Ja ennen kaikkea: miksi niin moni haluaisi nuorten häipyvän saarelta kiireen vilkkaa? Siitä heidän on otettava selvää.

Aavesaaren arvoitus on itsenäinen jatkoosa Ari Paulowin edelliselle nuortenkirjalle Surmankarin vangit (Otava 2012).

Kajaanilaissyntyinen Paulow asuu Oulun kupeessa Kempeleessä. Paitsi kirjailija, hän on myös kolumnisti, freelance-toimittaja ja ex-ravintolapäällikkö. Vapaa-ajalla hänen sydäntään lähellä ovat rockmusiikki, elokuvat, matkustelu, historia, voimailu sekä hyvästä ruuasta ja juomasta nauttiminen.

Otava, maaliskuu 2014

Nelikymppinen yksityisetsivä Jesse Hackman on lopettamassa firmaansa. Avovaimo Tuuliaa ja Hackmania odottavat lokoisat eläkepäivät Antibesin rannoilla Ranskassa. Muutto uimaaltaalla ja muilla mukavuuksilla varustettuun huvilaan on edessä.

Mutta sitten alkaa tapahtua. Eräänä aamuna Hackman yritetään murhata omalla toimistollaan. Kyse on vanhojen linnakundien kaunoista häntä kohtaan.

Samana päivänä oululaisen erityiskoulun potkut saanut opettaja pestaa Hackmanin setvimään lopputilinsä taustoja. Omasta mielestään opettaja erotettiin lain ja sen hengen vastaisesti.

Hackman on kunniavelassa miehelle ja alkaa tutkia tapausta. Pian käy ilmi, että erityiskoulu Elkossa ja koulun ympärillä tapahtuu ikäviä asioita.

Oppilaita ahdistellaan koti- ja koulumatkoilla. Rehtorin ja muiden opettajien välit ovat kireät. Koulun rahoitus ja johto ovat varsin epämääräisissä käsissä. Joku tietää jotain sellaista, mitä ei terveenä pysyäkseen pitäisi…

Samassa tehdään jo ensimmäinen murha.

Etsivä Jesse Hackmanin hämmentämä soppa on sakea, maukas ja pippurinen.

Oulun seudun viranomaisten, peruskonnien ja häirikköoppilaiden ohella sen tulisuutta lisäävät lastenraiskaajat ja kurdimafia. Kokkina Hackman on kuitenkin omaa luokkaansa.

Musta mamba on kempeleläisen Ari Paulowin kahdeksas Hackman-dekkari.

WSOY/Johnny Kniga, kesäkuu 2014

30 STIIKNAFUULIA

Pia Ronkainen Nikotinisti

Petri Vartiainen Isäasentoja

Nikotinisti on Pakkala-palkitun Pia Ronkaisen hommage Väinö Kirstinän Vieroitusoireille (1994). Samalla se on itsenäinen lyyrinen tutkielma riippuvuudesta. ”aurinko välkehtii minussa / kirkontorni hohtaa / taipuu kohti / pakkasen, valon ja tupakan tuoksuissa / taas kevät / huimaa / suuhun kertyy sylki / nieleksin, läpätän / syke ranteissa ja ohimoissa / kohina”.

Pia Ronkainen on Tyrnävällä asuva kirjailija.

Vieroitusoireet on hänen viides teoksensa. ntamo, maaliskuu 2014

Petri Vartiaisen esikoisteos Isäasentoja kertoo isyydestä. Missä on nykyään isän paikka? Millaista on kolmikymppisen isän arki?

Nykyiset isät harjoittelevat vanhemmuutta kovin erilaisessa tilanteessa kuin aiemmat miespolvet. Kun perinteiset rooliodotukset ja kirjallisuuden mieskuvat törmäävät elävään arkeen, syntyy herkullisia proosasuikaleita, joissa itsestään selvää on vain tämä: lapset ovat isän elämän valo, heidän vuokseen mies venyy mihin asentoon tahansa. Näitä vaihtuvia asentoja Vartiainen kuvaa hauskasti, tarkasti ja suurella sydämellä.

Vartiainen työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana Kuusamossa. Hänen pakinoitaan on julkaistu Koillissanomissa, Kaltiossa ja Opettaja-lehdessä. Vuonna 2012 Vartiainen sijoittui kolmanneksi Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailussa.

Otava, maaliskuu 2014

Katariina Vuori & Jonna Pulkkinen Kourallinen tabuja – kertomuksia itsemurhasta Vuosittain noin tuhat suomalaista tappaa itsensä. Yrityksiä arvioidaan olevan kymmenkertainen määrä, ja vakavia itsemurha-ajatuksia on jopa joka kymmenennellä suomalaisella. Kourallinen tabuja -teoksessa itsemurhaa yrittäneet kertovat, miksi he eivät halunneet enää elää – ja mistä he ovat saaneet motivaation jatkaa elämää.

Kirjan tositarinoissa toistuu se, miten terveydenhuollosta ei saa apua. Vatsahuuhtelun jälkeen potilas lähetetään yksin kotiin eikä jatkohoitoa suunnitella lainkaan. Raskaaseen aiheeseen lankeaa kuitenkin myös valoa: lähes jokaisessa tarinassa itää ajatus siitä, että itsemurhasta voi selvitä hengissä.

Katariina Vuori on oululainen kirjailijatoimittaja, joka asuu Oulussa kahden pienen tytön ja kahden sekarotuisen koiran kanssa.

Liian monen kirjoitusprojektin vastapainona hän harrastaa minttuhybridien hoivaamista, hyötyliikuntaa, omituisten keittokirjojen keräämistä ja valokuvausta.

Jonna Pulkkinen on Sodankylästä kotoisin oleva, Oulussa asuva vapaa kirjoittaja ja toimittaja. Esikoistietokirjansa hän julkaisi elokuussa 2013. Pulkkinen on tehnyt töitä muun muassa toimitussihteerinä, puhelinmyyjänä ja ompelijana. Uransa huipulla hän oli työskennellessään lentävänä apinana.

Atena Kustannus, maaliskuu 2014

STIIKNAFUULIA

31

Katariina Vuori & Janne Pekkala & Vesa Ranta Saunakeittokirja Saunassa on aina tehty ruokaa ja nyt siellä tehdään uutta ruokaa. Tunnelmallinen keittokirja istuttaa modernit maut ja saunakulttuurin samoihin löylyihin. Kiukaan lämmössä syntyy hirvijuurespataa, täytettyä siikaa, suolasienilimppupiirakkaa, jopa keikauskakkua.

Löylyjen lomassa piirtyy kuva tämän hetken suomalaisesta saunakulttuurista.

Kaikki kirjan ruoat valmistetaan saunassa: kiukaalla, pesässä, kauhassa tai kuumavesipadassa. Saunan hyödyntäminen ruoan valmistuksessa on vanhaa kansanperinnettä.

Näitä reseptejä ei netistä löydy.

Tekijät ovat oululaisia. Katariina Vuori uskaltaa tituleerata itseään Suomen kokeneimpana kiuaskokkina. Kirjan toinen kokki Janne Pekkala tekee toimittaja Timo Nykyrin kanssa radioon viikoittaista Eväsreppu-ohjelmaa.

Vesa Ranta on valokuvaaja, jonka valokuvia näkee Suomen merkittävimmissä sanomaja aikakauslehdissä. Hän on pitänyt useita näyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla.

Tammi, toukokuu 2014

32 STIIKNAFUULIA

Kari Kovalainen Armoton taivas

Ville Ranta Köyhän miehen Jerusalem

Olli ei ole löytänyt paikkaa elämässä. Hän on etsinyt sitä epätoivoisesti betonikanjoneista, mutta herää aamuun kasvot verillä ja pakenee jokaista syliä, joka hänelle avautuu. Painajaiset eivät jätä häntä rauhaan. Hän tajuaa, ettei tunne tässä maailmassa ketään. Kaikkein vähiten itsensä.

Hän jättää taakseen kaiken ja lähtee etsimään lapsuudenystäväänsä Mikkoa, joka on kadonnut Lapin erämaihin.

Lapsina pojat olivat parhaita ystäviä, veriveljet. He olivat Geronimo ja Juh, julmat apassisoturit. Molemmat kasvoivat väkivaltaisessa perheessä. Turvaa he hakivat toisistaan, metsästä ja mielikuvituksesta.

Olli vaeltaa yli soisten lakeuksien ja läpi kitukasvuisten metsien etsimässä ystäväänsä.

Oppaakseen hän saa yksisilmäisen koiran. ”Kiskoin sieraimien kautta menneitä vuosituhansia. Jalkojeni alle oli ehkä maatunut jättiläishirviä, luolakarhuja ja mammutteja.

Takkutukkaisia keihäsmiehiä joiden veri kohisi yhä suonissani. Tunsin villin voiman.” Kari Kovalainen on kirjoittanut modernin erätarinan, jossa voimakas luontokokemus nousee metaforiselle tasolle. Se hakee viimeistä aitouden ja merkityksellisyyden kokemusta julmasta ja kaoottisesta maailmasta.

Kovalainen on ylikiiminkiläinen kirjailija, joka on julkaissut kolme novellikokoelmaa ja romaanin. Luonnonkuvauksesta ja kielestä kiitelty kirjailija viihtyy parhaiten pitkillä vaelluksilla Lapin ja Norjan erämaissa.

Gummerus, elokuu 2014

Tämä ei ole paljastuskirja eikä rankka tilitys, ei jännittävä kertomus eikä aikalaiskuvaus.

Tämä on kysymys, jonka minä esitän elämälle: Miksi neroutta ei esiinny paljon missään, mutta keskinkertaisuutta ja S-marketteja on kaikkialla – ihan kaikkialla? Miksi vanhenen näin nopeasti? Ja ennen kaikkea: miksi minulle tulee koko ajan lisää lapsia?

Ville Rannan Köyhän miehen Jerusalem on pohdiskelua ja tempoilua kodin, lasten, raskaana olemisen, eläinten, ihmisten, kohtalon ja keskinkertaisuuden puristuksissa.

Ranta on oululainen sarjakuvataiteilija ja pilapiirtäjä, jolta on ilmestynyt useita albumeita ja sarjakuvaromaaneja. Hänen esseemäisiä sarjakuviaan on julkaistu aiemmin teoksissa Eräänlaisia rukouksia (2009) ja Isi on vähän väsynyt (2005).

Ranta on palkittu Puupää-hatulla, ja hänen teoksensa Kajaani (2010) oli ehdolla ilmestymisvuotensa parhaaksi albumiksi Angoulêmen sarjakuvafestivaalin kilpailusarjassa Ranskassa.

Rannan edellinen teos Kyllä eikä ei (2013) voitti Sarjakuva-Finlandian.

Asemakustannus, elokuu 2014

JUKKA TAKALO

N I S P E R O N

Johanna Hulkko geoetsivät autiolla saarella Tiedossa vauhdikas kesäloma!

Lähiseudun kesämökkeihin on murtauduttu, ja joukossa on myös poliisi Patterisen mökki. Geoetsivät selvittävät tapausta, mutta ratkaisevaa johtolankaa ei tunnu löytyvän.

Samaan aikaan Raparperin luokka kerää rahaa luokkaretkeen.

Neuvokkaat oppilaat pysäyttävät myymälävarkaan, mutta siihenkin isän pitää nolosti sekaantua. Aivan kuin maraton- ja punajuurimehuvillityksessä ei olisi tarpeeksi kestämistä.

Geokätköily vie etsivät yöretkelle Luodon saareen, missä he joutuvat todelliseen pulaan.

Kuinka selvitä murtovarkaita kuhisevasta saaresta ilman venettä? Luvassa on kunnon kesälomaseikkailu - ja tietysti kaupungin parhaat juhannusjuhlat kokkoineen ja joulukinkkuineen.

Johanna Hulkko on Oulusta kotoisin oleva Nokialla asuva kirjailija, kirjoittamisen ohjaaja ja tv-käsikirjoittaja. Ennen Geoetsiviä häneltä on julkaistu kaksi aikuistenromaania.

Hulkko käsikirjoittaa suosittua Uusi päivä -televisiosarjaa. Hän on harrastanut geokätköilyä vuodesta 2004. Sarjan teos Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus voitti Arvid Lydecken -palkinnon tammikuussa 2014.

Karisto, elokuu 2014

K A H V I L A K I R J A T

Jukka Takalo Jokainen on vähän homo Tarinoitu laulukirja Jokainen on vähän homo on haukiputaalaisen lauluntekijä Jukka Takalon kirjoittama tarinoitu laulukirja siitä, miten helmikuussa 2011 julkaistu Vastarannan laulut -levy syntyi ja kuinka laulujen aiheet muotoutuivat. Tarinoiden lisäksi kirja sisältää laulut – laulujen sanat ja soinnut – rantanuotioille soiteltaviksi.

Otteita: ”Sain ensimmäisen kitarani Mikko-enolta, ja ensimmäinen kappale, jonka kitaralla opettelin, oli Sleepy Sleepersin Liuskis läyskis lepakko. Sarjanumeron (187033) perusteella Landola on valmistettu vuonna 1968 Pietarsaaren nuuskakellon kupeessa.” ”Keskityimme soittamaan nättiä brittipoppia ja laulamaan kaloista, tytöistä ja jäätelöstä. Syntyi se Aknestik, jonka ihmiset parhaiten tuntevat. Parin omalle Lota Lota -levymerkille tehdyn vinyylin jälkeen pääsimme levyttämään legendaariselle Poko Rekordsille.”

Vuonna 2006 Takalon popparin ura oli käännekohdassa. Aknestikin suomirokki oli jäänyt taakse ja koko muusikon ura oli vaakalaudalla. Pohjoiseen palanneelle popparille löytyi kotiseudulta kantaaottavan kuplettimiehen viitta.

Nispero, elokuu 2014

Joni Skiftesvik Valkoinen Toyota vei vaimoni ”Tiesitkö, että kätilö kieltäytyi auttamasta sinua maailmaan”, kirjailija Joni Skiftesvik kuulee tädiltään äitinsä hautajaisissa.

Kesällä 2011 kirjailija kamppailee henkensä puolesta sairaalan teho-osastolla. Samaan aikaan vaimo käy läpi vaikean sydämensiirtoleikkauksen ja molempien selviytyminen on epävarmaa. Perhe elää piinaavia hetkiä peläten ja odottaen.

Kirjailija muistaa sairaalassa tätinsä kertomuksen syntymästään, ja eletyn elämän kuvat alkavat kulkea silmien edessä.

Valkoinen Toyota vei vaimoni on hyvin omakohtainen, jopa intiimi teos, jossa menneisyys ja nykypäivä vuorottelevat. Skiftesvik palaa lapsuuteensa ja nuoruuteensa, lehtimiesvuosiin, kirjailijauran alkutaipaleeseen ja perhettä kohdanneeseen tragediaan, Kim-pojan hukkumiseen kanoottiretkellä.

Kirjailija puhuu ihmisistä oikeilla nimillä eikä kaihda kipeitäkään aiheita. Erikoiset elämänkäänteet ja tekijälleen ominainen, ilmeikäs dialogi itkettävät ja naurattavat.

Pitkän ja monipuolisen kirjallisen uran luonut Jon (Joni) Harald Skiftesvik (1948) asuu Oulussa. Esikoisteoksestaan Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (1983) saakka hän on kuulunut nykykirjailijoidemme eturiviin. Tasavallan presidentin myöntämän Pro Finlandia -mitalin hän sai 2005.

WSOY, elokuu 2014

STIIKNAFUULIA

33

YLIVERTaISuuS – aSEENa VaaRaLLINEN KIRKOISTa maaILmaNTaLOuTEEN Erkki Pulliainen

Ylivertaisuus aseena

on käsitellyt useissa julkaisuissaan ylivertaisuutta önä. Yksi rajoittava tekijä saattaa peitota muiden raden vaikuttavuuden. Vesistöissä veden lämpötila vaitolämpöisiin kaloihin. Luonnosta tunnetaan muitakin merkkejä. Ylivertaisuus on noteerattu uskonnoissa oituksenmukaisella tavalla: säilytettävä on pyhitetty lpailija) on julistettu saastaiseksi. Hengellisessä maasuus voi muodostua myös vaaralliseksi aseeksi. Tästä tinen osoitus vuosina 2010 – 2013, vetoava puoluejohtaja tuotti numeerisesti osoitettavisen eroamisen Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta stymättä millään sivistyneellä tavalla vastatoimenn tarkka seuranta on dokumentoitu oheisilmiöineen irjan jälkiosassa kirjoittaja etsii esimerkkejä yliverimisesta kunnista maailmantalouteen. Tieteellisessa ylivertainen rajoittava tekijä on masking factor. niukentuessa ja kilpailun niiden käyttöoikeuksista rtaisen rajoittavan tekijän muodostuminen joudutaan sa valinnoissa huomioon. meritusprofessori, valtiopäiväneuvos Erkki Pulliainen 87 – 2011 vihreitten kansanedustajana.

777-11-6

Ochre chrOnicles Osakeyhtiö

116

Erkki Pulliainen Ylivertaisuus aseena

Essi Kummu Lasteni tarina

Erkki Pulliainen on käsitellyt useissa julkaisuissaan ylivertaisuutta ekologisena ilmiönä.

Yksi rajoittava tekijä saattaa peitota muiden rajoittavien tekijöiden vaikuttavuuden. Vesistöissä veden lämpötila vaikuttaa näin vaihtolämpöisiin kaloihin. Luonnosta tunnetaan muitakin ylivertaisuusesimerkkejä.

Ylivertaisuus on noteerattu uskonnoissa ekologisesti tarkoituksenmukaisella tavalla: säilytettävä on pyhitetty ja haitallinen (kilpailija) on julistettu saastaiseksi. Hengellisessä maailmassa ylivertaisuus voi muodostua myös vaaralliseksi aseeksi. Tästä saatiin konkreettinen osoitus vuosina 2010–2013, kun uskontoon vetoava puoluejohtaja tuotti numeerisesti osoitettavissa olevan jäsenten eroamisen Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta jälkimmäisen pystymättä millään sivistyneellä tavalla vastatoimenpiteeseen.

Ilmiön tarkka seuranta on dokumentoitu oheisilmiöineen tähän kirjaan.

Kirjan jälkiosassa kirjoittaja etsii esimerkkejä ylivertaisuuteen reagoimisesta kunnista maailmantalouteen.

Tieteellisessä kirjallisuudessa ylivertainen rajoittava tekijä on masking factor. Luonnonvarojen niukentuessa ja kilpailun niiden käyttöoikeuksista kiristyessä ylivertaisen rajoittavan tekijän muodostuminen joudutaan ottamaan kaikissa valinnoissa huomioon.

Oululainen tietokirjailija, emeritusprofessori, valtiopäiväneuvos Erkki Pulliainen toimi vuosina 1987–2011 vihreitten kansanedustajana.

Ochre Cronicles, elokuu 2014

Uskallanko rakastaa omaa lastani? Miksei jokaisella pikkulapsella olisi oikeus kuulla syntymänsä tarina?

Kun tytär kipuaa syliin ja kyselee vauvaajastaan, äiti mykistyy, aihe on liian kipeä. Essi Kummun kaksoset syntyivät keskosina. Tämä kirja on omaelämäkerrallisiin kokemuksiin perustuva avoin kuvaus Ainon ja Kallen syntymän jälkeisestä ajasta sekä kuoleman läsnäolosta perheessä silloinkin, kun todelliset vaikeudet on jo voitettu. Vaikeasta aiheestaan huolimatta kyseessä on lämmin ja solmun avaava kertomus rakkauden musertavasta voimasta.

Oulussa asuva Kummu on monipuolinen kirjailija, joka kirjoittaa myös lapsille.

Puhelias Elias oli vuoden 2012 Finlandia Junior -ehdokas. Esikoisromaani Mania ilmestyi vuonna 2006. Toisessa romaanissaan Karhun kuolema (2010) Kummu ammentaa aineksia suomalais-ugrilaisesta mytologista. Hän pitää itseään fyysisenä kirjoittajana, jonka kirjaimet pusertuvat ruumiin läpi kävelemällä, juoksemalla ja tanssimalla: ne pitää hikoilla itsestä ulos. Hän sanoo kirjoittavansa, koska ei ymmärrä sanoja.

Kummu on valmistunut filosofian maisteriksi pääaineenaan kirjallisuus. Hän on opettanut käsikirjoittamista Limingan taidekoulussa ja työskennellyt myös monitaiteellisissa tuotannoissa, kuten maaliskuussa 2014 ensi-iltansa saaneessa tanssiteoksessa Riisuttuna.

Tammi, elokuu 2014

34 STIIKNAFUULIA

Pirjo Suvilehto ja Karoliina Pertamo Anni ja ihana pentu Koirasta haaveillut Anni saa vihdoin oman koiranpennun, pienen pörröisen mittelspitzin.

Paras päivä ikinä! Hurmaava hahtuvapallo saa nimekseen Hattara.

Tule Annin ja Hattaran mukaan seuraamaan pennun ensimmäisiä kuukausia, hoitoa, kasvatusta ja suloistakin suloisempia tempauksia.

Söpö koiranpentu Hattara oppii joka päivä jotain uutta!

Oulussa asuva kirjailija ja FT Pirjo Suvilehto on julkaissut runo- ja tietokirjoja sekä lastenkirjallisuutta. Karoliina Pertamo on espoolainen kuvittaja, jonka värikkäät ja ilmeikkäät kuvat ovat ilahduttaneet useissa lastenkirjoissa.

Nyt julkaistava teos on jatkoa kirjalle Anni ja loistokoirat (WSOY 2012), jossa tyttö vasta haaveilee omasta koirasta.

WSOY, syyskuu 2014

Eero

Suvilehto

Mielipuoli satakieli

nokian varjossa JARMO STOOR

n i s p e r o n

k a h v i l a r u n o t

N I S P E R O N

K A H V I L A K I R J A T

Eero Suvilehto Mielipuoli satakieli

Jarmo Stoor Nokian varjossa

”Ennen kuin yksikään laukaus ehti leikata hiljaisuutta, oli suru piirittänyt kaupungin kaikkialta.”

”Nokia myi alihankkijansa, tukijalkansa, ja jätti ne ajelehtimaan oman onnensa nojaan. Tuuppasi ne kansainvälisten mustekalafirmojen ahnaisiin lonkeroihin. Nokian arvonsa tuntevista osista etuineen tuli Nokia-vampyyrin loputtoman imun kohteita.”

Jarmo Stoorin Nokian varjossa -kirjan kehyksenä toimiva Kestävää kehitystä ilmestyi vuonna 2007. Vaikka se joutui kustantajan karsimaksi, se oli tarkka ajankuvaus ja ennakoi tulevia. Kirjan kirjoittamisen aikaan Nokia oli voimissaan, ja Jorma Ollilasta oltiin tekemässä Suomelle presidenttiä.

Kirja vaiennettiin mediassa Nokia-kriittisyydessään kuoliaaksi. Kuultuaan, että kirjassa arvostellaan Nokiaa ja Ollilaa toimihenkilöunionin toimittaja katosi vessaan pesemään käsiään, eikä palannut. Myöhemmin toimittaja ei vastannut kirjailijan soittoihin.

Nokian varjossa on riipaisevan ajankohtainen kuvas Nokiasta ja it-alasta. Kirjan päähenkilö Timon elämä ajautuu sivuraiteelle.

Yt:stä yt:hen sinkoilleen miehen avioliitto hajoaa ja tilalle astuu uusi rakkaus. Mutta onko sekään miltä alkuun näyttää?

Jarmo Stoor on työskennellyt Oulussa it-alalla 11 vuotta muun muassa esituotantoosaston johtajana maailman suurimmassa kännykkäantenneja valmistavassa yrityksessä.

Nokian varjossa on asiantunteva kannanotto, joka perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin Nokian alihankkijan leivissä.

Nispero, syyskuu 2014

Oulussa asuva kirjailija, kirjallisuuden dosentti Eero Suvilehto on toiminut vuosia tulkkina muun muassa vangeille ja pakolaisille. Hän on asunut pitkiä aikoja Balkanilla ja tutkinut historiallisten murrosten kuvausta Bulgarian kirjallisuudessa.

Suvilehdon kaunokirjallinen esikoisteos Yksinäiset jumalat ilmestyi 1993. Vuodesta 1976 hän on julkaissut useita satoja runoja, aforismeja, kertomuksia, kolumneja, esseitä ja käännöksiä.

Mielipuoli satakieli sisältää tekstejä kolmelta vuosikymmeneltä. Runokokoelma maalaa koskettavia kuvia vihasta ja pelosta mutta myös toivosta ja rakkaudesta. ”Persikka putosi, kyyhkyset juoruilevat.

Niitän leskelle heinää.”

Nispero, syyskuu 2014

Jonna Pulkkinen Kossu – Koskenkorvan ja suomalaisen vodkan historia Altia toi Koskenkorvan Suomen markkinoille vuonna 1953. Alle kymmenessä vuodessa siitä tuli suomalaisten ykkösviina. Se syrjäytti jopa tuolloisen kestosuosikin, Jaloviinan.

Kansanomaisesti Kossuksi nimitetty juoma on siitä pitäen säilyttänyt asemansa Suomen suosituimpana väkevänä alkoholijuomana.

Jonna Pulkkisen kirjoittama Kossu – Koskenkorvan ja suomalaisen vodkan historia on perinpohjainen kirja kirkkaan alkoholin valmistuksesta maassamme. Koskenkorvalla on vahva imago, ja siihen liittyy paljon tapoja ja perinteitä, joista kirja ansiokkaasti kertoo. Se esittelee Altian tuotteiden lisäksi myös muita suomalaisia viinatehtaita ja viinoja.

Suomalaiset vodkat ovat myös ulkomailla arvostettuja ja palkittuja juomia. Esimerkiksi Finlandia Classic Vodka nimettiin maailman parhaimmaksi vodkajuomaksi Ultimate Spirits Challenge -kilpailussa New Yorkissa vuonna 2011.

Sodankylästä kotoisin oleva, Oulussa asuva Pulkkinen on valmistunut filosofian maisteriksi historiatieteistä. Hän työskentelee vapaana kirjoittajana ja toimittajana. Esikoisteos Jallu – Jaloviinan ja paloviinan historia ilmestyi 2013. Hän on toisena kirjoittajana teoksessa Kourallinen tabuja – kertomuksia itsemurhasta (2014).

Minerva, syyskuu 2014

STIIKNAFUULIA

35

Robert Brantberg Tiedustelueversti Hallamaa Voiton avaimet Majuri Reino Hallamaan radiotiedustelu antoi Suomelle voiton avaimet talvisodan rankoissa mottitaisteluissa Laatokan Karjalassa ja Raatteen tiellä. Jatkosodassa suomalaisten sodanjohdolla oli radiotiedustelun ansiosta joskus paremmat tiedot puna-armeijan liikkeistä kuin omien joukkojensa sijainnista.

Syksyllä 1941 puna-armeija houkutteli Syvärille etenevän saksalaisen panssarikiilan ansaan. Radioyhteydet olivat poikki ja saksalaiset eivät tienneet panssareidensa sijaintia.

Suomen radiotiedustelu ilmoitti tiedon ja panssarikiila pelastui. Hallamaalle myönnettiin Rautaristi.

Hallamaan radiotiedustelu välitti vuoden 1942 syyskuussa saksalaisille tiedon liittoutuneiden suursaattueesta PQ 18 Arkangeliin.

Saksalaiset upottivat 13 rahtilaivaa, joiden lastina oli panssarivaunuja, lenkokoneita, muita aseita ja polttoainetta. Hitler lupasi materiaaliapua Suomen radiotiedustelulle.

Nuorena luutnanttina Hallamaa sai tehtäväkseen luoda Suomen radiotiedustelu. Hän kiersi ympäri Eurooppaa hankkimassa tietoa ja kalustoa sekä rakensi ehkä maailman parhaan radiotiedustelun.

Sotien jälkeen Hallamaa oli mukana legendaarisessa Stella Polaris -operaatiossa, jolla evakuoitiin Suomen radiotiedustelumateriaalia Ruotsiin. Tämän seurauksena Hallamaa joutui pakenemaan punaista Valpoa ja Neuvostoliiton tiedustelupalvelua Ranskan kautta Espanjaan.

Eversti Reino Hallamaan tarina on nyt koottu yksiin kansiin. Teos on oululaisen Robert Brantbergin 21. sotakirja.

Revontuli, syyskuu 2014

36 STIIKNAFUULIA

Robert Brantberg Mannerheimin sodat Sotakoulujen häirikkö Gustaf Mannerheim lähti 1904 tsaarin upseerina Japanin sotaan.

Hän sai tulikasteensa Mantšuriassa. ”Tunne luotisateessa oli epämiellyttävä”, hän kertoo. ”Mutta se ei aiheuttanut vakavaa järkytystä.”

Maailmansotaan tsaarin seurueen kenraaliksi nimitetty prikaatinkomentaja lähti Varsovasta. Mannerheimille myönnettiin arvostettu Pyhän Yrjön risti syksyllä 1914. Hän sai komentoonsa ratsuväkidivisioonan, joka taisteli menestyksekkäästi Karpaattien rinteillä.

Helmikuun 1917 vallankumouksen jälkeen Mannerheim kieltäytyi vannomasta uskollisuudenvalaa uudelle hallitukselle. Tästä huolimatta hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja hän sai komentoonsa ratsuväkiarmeijakunnan.

Mannerheim oli Venäjän armeijan huipulla.

Syyskuussa hänet siirrettiin reserviin, koska hän ei sopeutunut vallitseviin oloihin.

Mannerheim palasi Suomeen, jossa syttyi sisällissota. Hänet nimitettiin valkoisten joukkojen ylipäälliköksi. Talvisodassa marsalkka Mannerheim johti menestyksellä Suomen taistelua ylivoimaista suurvaltaa vastaan.

Jatkosotaan Suomi lähti Saksan rinnalla, muita vaihtoehtoja itsenäisyyden säilyttämiseksi ei ollut. Mannerheim hyökkäsi Pietarin porteille, Syvärille, Petroskoihin, Rukajärvelle ja kauas Vienan korpeen.

Kun kävi ilmeiseksi, että Saksa häviää sodan, Suomi päätti tunnustella rauhaa. Presidentti Risto Ryti oli sitoutunut Saksaan ja hänet korvattiin Mannerheimilla, joka teki rauhan Neuvostoliiton kanssa.

Bonnier/Readme.fi, syyskuu 2014

Mika Kulju Kohtalona Tali-Ihantala – Ihmisiä Suomen suurtaistelussa Tali-Ihantala 1944 on suurin koskaan Pohjoismaissa käyty taistelu, joka vaati kahdessa viikossa 1100 suomalaisen sotilaan hengen.

Puna-armeijan kaatuneiden määrä oli nelinkertainen suomalaisiin verrattuna.

Tali-Ihantalassa ratkaistiin Suomen kohtalo.

Suurimman yksittäisen torjuntavoiton jälkeen Neuvostoliiton haaveet Suomen valloituksesta alkoivat hiipua.

Tietokirjailija Mika Kuljun teos kertoo suurtaistelun vaiheet päivä päivältä yksilöjen näkökulmasta. Historiaa piirtyy muun muassa suomalaisen jalkaväen kersantin, lotan, saksalaisen lentäjän, venäläisen sotilaan ja ruotsalaisen vapaaehtoisen silmin. Lopputuloksena on kokonaiskuva, joka poikkeaa perinteisestä suomalaisesta sankarimyytistä.

FM Mika Kulju on historioitsija, joka kirjoittanut tietokirjoja vuodesta 1997. Hänen tuotantoonsa kuuluvat muun muassa Oulun ihmeen tekijät (2002), Raatteen tie (2007), Tornion maihinnousu 1944 (2009) ja Kenraalin viisi sotaa (2011). Kulju toimii perustamansa media-alan yrityksen Media-Arenan toimitusjohtajana.

Gummerus, lokakuu 2014

Veli Käsmä Kostonjoen kohina

Veli Käsmä Koillisesta tuulee

Jarmo Stoor Sieluhäkki (äänikirjapaketti)

Uudistettu ja laajennettu Kostonjoki-sarjan ensimmäinen osa, Kostonjoen kohina, kuvaa väkevästi ja koskettavasti monivaiheista Koillismaan elämänmenoa 1950-luvun Taivalkoskella. Veli Käsmän teos sisältää lähihistoriallista tieto- ja perinneaineistoa sekä kertoo sen sukupolven työstä ja uhrauksista, jonka varaan Suomi on nykyisen hyvinvointinsa voinut rakentaa.

Vanhaisäntä Antti vaimoineen on antanut työvuosiensa viimeiset rippeet kotitilansa jälleenrakentamiseen. Antin pojan Vilhon ja hänen vaimonsa Annan keskinäiset suhteet ovat vuosien saatossa kovalla koetuksella.

Vaimon salamyhkäinen tausta heittää varjon Vilhon ja samalla koko perheen elämään.

Isännyydenvaihto Antilta hänen ainoalle pojalleen Vilholle ja siihen liittyvä perinnönjako ovat riitaisia. Keinoja kaihtamatta Vilhon sisarukset ajavat veljensä ahdinkoon.

13-vuotias Matti osoittaa isälleen täyttävänsä miehen mitat. Kostonjoki-sarjan ensimmäisen osan lopussa Vilho palaa Oulun matkaltaan ennalta arvaamattomaan tilanteeseen. ”Miksi se linjuri ei pysähtynyt Otson kohdalle”, vielä aamuyöllä hereillä oleva pelokas Anna pohtii.

Oulussa asuva Käsmä on syntynyt Taivalkoskella 1948. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri. Kirjallinen ura alkoi minidekkarista Rikosetsivät ratkaisevat (2006).

Kustannus Ves-Line, syksy 2014

Koillisesta tuulee -romaani viiltää syvälle ihmismieleen jatkaen saumattomasti sarjan ensimmäisen osan, Kostonjoen kohinan, perheen tarinaa.

Edellinen ilta Anttilassa oli ollut myrskyisä.

Huonosti nukutun yön jälkeen Anttilan emäntä herää kammottavaan hiljaisuuteen. ”Mistä mahtaa olla kyse?” hätääntynyt Anna pohtii.

Kahdeksanhenkisen perheen vanhin poika Matti joutuu jäämään lomalle kansakoulusta kahdeksi viimeiseksi viikoksi ryhtyäkseen tekemään tilan kevätkylvöt sekä jatkamaan pöllisavottaa, jota vastaan isä oli ottanut metsäyhtiöltä aikaisemmin keväällä suurehkon ennakon. Vastuu perheen elannosta vie pojan henkisesti ja fyysisesti äärirajoille.

Romaani on myös Anna-äidin selviytymistarina hyljätyksi tulemisesta, häpeästä, tahdonvoimasta ja rakkaudesta suuren perheen äitinä, mutta myös ihmismielen pimeästä puolesta, jolle hän ei sisäisestä taistelusta huolimatta voi mitään.

Pakonomaisesti Anna puristaa käsissään viimeistä korttia, jonka olemassaolosta kukaan muu ei tiedä. Matti saa odottamansa kirjeen.

Kustannus Ves-Line, syksy 2014

”Hehtaarin tontilla ei tarvita puhetta. Onko pahuudelta varjelu lopulta suurinta pahuutta?”

Jarmo Stoorin Sieluhäkki on tositapahtumiin pohjaava kertomus pojasta ja pahuuden heijastumisesta sukupolvesta toiseen. Poika elää Hehtaarin tontilla, sodassa kaatuneen Kaverinsa, Saku-koiran ja kadonneen kissan kanssa.

Vaikka lapsena raiskattu äiti vahtii ja suojelee poikaansa kaikelta, ei poika lannistu vaan säntää uusiin seikkailuihin Kaverin kanssa. Romaani on rosoinen runoelma mielikuvituksen, tahdonvoiman ja viattomuuden parantavasta voimasta.

Romaani ilmestyi elokuussa 2013. Nyt siitä on tehty musisoitu äänikirja. Äänissä ja sanoissa on Jarmo Stoor, sävelissä ja soittimissa Heikki Hallanoro. Äänikirjapakettiin kuuluu lisäksi musiikkianimaatio kappaleesta ”Punainen villapaita”. Animaatiosta vastaa Taneli Rantakokko.

Stoor on kirjailija, kustantaja, kirjakauppias ja Oulun Tähtitornin kulttuurikahvilan pitäjä, joka pelaa rugbyä ja harrastaa kilpakädenvääntöä maajoukkueessa. Kirjoittamisen hän kertoo olevan niin intohimo kuin sairaus, joka vaatii jatkuvaa hoitoa. Sieluhäkki on hänen seitsemäs kirjansa.

Into Kustannus, syksy 2014

STIIKNAFUULIA

37

OSKARI MIILU

Sarjakuvanovelli. 2. palkinto Kemin valtakunnallisessa sarjakuvakillpailussa 1988. Julkaistu Oi Kuu -antologiassa 1988 sekä Ilpo Koskela: Aleks Revel -sarjakuva-albumissa vuonna 1997.

38 STIIKNAFUULIA

Jatkuu.

© Ilpo Koskela 1988.

Jatkoa edellisestä numerosta...

© Jii Roikonen

Perhe osa 3

STIIKNAFUULIA

39

Palautusosoite: Stiiknafuulia/Koho Kalastajantie 7,90850 MARTINNIEMI

t f a kL UtEa A T AN

JOTKA

t u n t e i ta JOTKA VÄLIT T Y VÄT

k u v iEaT A A N

JOTKA MUIST

t f a kL UtEa TAAN

JOTKA

t u n t e i ta JOTKA VÄLIT T Y VÄT

kuvia

AN JOTKA MUISTETA

Lekatie 4, 90150 90150Oulu Oulu, www.painopaatos.fi