Monni (2014) by Pieni viestintätoimisto Tampere oy

onni

Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry:n lehti nuorille ja nuorille aikuisille

Mikä tekee meidät onnellisiksi? Kuulumisia kurssilta On viisautta hakea apua ajoissa Elämän aakkoset Kun huoli herää Musiikki on tapa ilmaista itseään Äidit kertovat kokemuksistaan Mietityttääkö läheisesi mielenterveys? Äidin selittämätön viha

2 5 8 12 13 16 21 28 30

Mikä tekee meidät

Teksti: "HeJe"

onnellisiksi?

seissa nuortenlehdissä on juttuja nuorten onnellisuudesta. Ne ovat yleensä aikuisten kirjoittamia, mutta mistä he tietävät, miten nykynuoret tulevat onnellisiksi. Hehän ovat olleet nuoria sata vuotta sitten! Me nuoret tiedämme itse paremmin, mikä tekee meidät oikeasti onnellisiksi. Aamulla heräämme ja menemme aamiaiselle. Kuulemme vanhempien huomenen toivotukset ja kyselyt, nukuimmeko hyvin. He huolehtivat, mitä syömme aamiaiseksi ja katsovat, että meillä on kaikki hyvin ennen kuin lähtevät töihin.

Tuollainen aamu on melko yleinen meidän nuorten kodeissa. Suurin osa nuorista ärsyyntyy vanhempien käytöksestä. Heidän mielestään he huolehtivat ja hössöttävät liikaa. Silti monet meistä ovat huomanneet, että tuollaisella käytöksellä vanhemmat vain haluavat osoittaa, että he todella välittävät meistä. Onhan tuokin käytös mukavampaa kuin se, etteivät vanhemmat edes huomaisi omaa lastaan, eivätkä meidän asiamme kiinnostaisi heitä. Teimme pienen kyselyn tuntemillemme nuorille, ja vastaukset osoittavat, että me nuoret olemme sitä mieltä, että perhe ja sen hyvinvointi on toiseksi tärkein tekijä, mikä tekee meidän olostamme onnellisen.

Aamiaisen ja aamutoimien jälkeen lähdemme kouluun. Matkalla ehkä kuuntelemme musiikkia, joka rentouttaa ja samalla piristää mieltä. Kouluun saapuessamme tapaamme hyvät kaverimme, jotka tervehtivät meitä iloisesti. Koulussa saamme jutella kavereidemme kanssa, eikä meidän tarvitse olla yksin. Myöhemmin illalla tapaamme usein kaverimme ja vietämme aikaa heidän kanssaan. Meillä on hauskaa. Ennen nukkumaanmenoa saatamme vielä tekstata heidän kanssaan. Kaverimme ovat meille tärkeitä! Tällainen päivä on monelle meistä normaali arkipäivä. Kaverit ovat suuri osa päiväämme. Tutkimustuloksissa kaverit

ylsivät ensimmäiselle sijalle siinä, mikä tekee meidät onnelliseksi. Kaverit ovat monissa asioissa tukenamme – he kuuntelevat, ja heille voi kertoa asioita, joita vanhemmille ei tulisi kerrottua. He ovat myös hyvää seuraa ja heidän kanssaan on aina kivaa. Kaikilla pitäisi olla kavereita, eikä kukaan saisi olla yksin. Yksinäinen ei varmasti ole yhtä onnellinen kuin me muut, joilla on monia ystäviä. Ottakaamme siis yksinäiset mukaan, niin teemme heistäkin onnellisempia! Tutkimustuloksista ilmeni myös, että musiikki on kolmanneksi tärkein tekijä meidän elämässämme. Musiikki rentout-

taa ja antaa aikaa selvittää ajatuksia. Musiikin mukaan on helppo tempautua ja irrottaa ote hetkeksi arjesta. Muita tärkeitä onnellisuutta edistäviä tekijöitä meidän nuorten keskuudessa ovat muun muassa harrastukset, sukulaiset, lemmikit, kirjat, lehdet, ruoka sekä joillekin myös johonkin uskontoon kuuluminen. Muistakaamme siis pitää huolta perheistämme, sukulaisistamme sekä kavereistamme, sillä he ovat meille kaikista tärkeimpiä! m

Moi!

len Sari Nurminen, työskentelen huolikin riittää toimintaan osallistumiseen. Toiomaisyhdistyksessä, ja vastaan nuorminnalla tarkoitan nuorille suunnattua ryhmää ten tukitoimista yhdistai viikonlopun mittaista tyksessämme. Alueyhkurssia – tai sitten minuun Nuorten distyksiä on parisenkymmentä voi ottaa yhteyttä ja tulla tukeminen ympäri Suomen, mutta Tampejuttelemaan mieltä painavisreella on ainut nimenomaan nuota asioista. Olet jo saattaOmaiset mielenterveystyön tukena ren omaisen tukemiseen erikoisnut nähdäkin minut TampeTampere ry:ssä tunut ”yksikkö”. reen seudulla, koska käyn Olen ammatiltani psykiatrinen kouluilla pitämässä mielensairaanhoitaja, ja olen ollut yhterveysaiheisia luentoja. distyksessä töissä reilut kaksi Olen nyt kolmena kevuotta. Aikaisemmin työskensänä järjestänyt viikonlotelin lastensuojelussa, päihdepun mittaisen kurssin noin puolella sekä eri psykiatrisilla 13–17-vuotiaille nuorille. Enosastoilla. Asun Tampereella, ja simmäisenä vuonna mukaan perheeseeni kuuluu 16-vuotias kurssille löytyi neljä nuorpoika sekä koiramme Maukka ta, viime vuonna mukaan (kuva yllä). jo seitsemän. Tänä kesänä Tukitoimilla tarkoitan toiminsaimme mukaamme kuusi taa, joka on suunnattu niille iloista nuorta. nuorille, joiden kaverilla, perYhdistyksemme yhteystieheenjäsenellä tai muuten läheisellä ihmisellä dot löytyvät lehden takakannesta, ota rohkeasti on päihde- tai mielenterveysongelmia. Pelkkä yhteyttä. Nähdään!

Kuulumisia

kurssilta!

maiset mielenterveystyön tukena Tampere ry järjestää kesäisin viikonlopun mittaisia kursseja nuorille, joiden kaverilla, perheenjäsenellä tai muutoin läheisellä ihmisellä on päihde- tai mielenterveysongelma. Annetaan kahden tytön kertoa kokemuksistaan.

Kesä oli parhaimmillaan, kun lähdimme yhdessä Pajulahden urheilukeskukseen. Lähdin reissuun avoimin mielin, ja odotin innolla tutustumista toisiin nuoriin. Se olikin erittäin arvokasta. Ihmisillä oli samanlaisia tuntemuksia, ja oli niin helpottavaa jakaa niitä ja saada vertaistukea. Vaikka kurssi kesti vain muutaman päivän ja me olimme kaikki eri-ikäisiä, niin kaikki tutustuivat toisiinsa saman tien ja meillä oli todella mukavaa ja hauskaa aikaa. Pajulahdessa pelasimme minigolfia, meloimme, uimme, saunoimme, kävimme ostoskeskuksessa, harjoittelimme rentoutumista ja söimme mainiota ruokaa. Kai-

kista tärkeintä mitä kurssista sain, oli kuitenkin kaikkien hyvä yhteishenki ja ymmärrys. Ohjaajat Juho ja Sari olivat hauskoja ja mukavia. He kertoivat paljon tietoa mielenterveyssairauksista ja rohkaisivat meitä kertomaan omista kokemuksistamme. Vertaistuki on erittäin tärkeää ja auttaa jaksamaan. Tämä kurssi oli rentouttava, ja todella nautin siitä! Toivottavasti tällaisia tilaisuuksia tulee lisää, ja toivottavasti nuoret, joiden läheisillä on mielenterveys- tai päihdeongelmia, osallistuvat niihin. Kiitos! Tyttö, 17

Kurssille lähteminen jännitti minua aluksi jonkin verran. Epäröin lähtöä pitkään. Eniten mietitytti se, että miten sopeutuisin porukkaan, josta en entuudestaan tuntenut ketään. Matkaan kuitenkin lähdin, ja se kannatti! Uusiin ihmisiin tutustuminen oli yllättävän helppoa, sillä kaikki olivat tosi mukavia ja ystävällisiä. Heidän kanssaan oli mukava olla ja jakaa omia kokemuksiaan. Kurssi oli kaikin puolin mukava ja arvokas kokemus. Tekemistä riitti, ja sain paljon uutta tietoa. Mielestäni on hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään, sillä niistä on monille paljon hyötyä. Olen iloinen, että lähdin mukaan kurssille, ja sain kokea jotain uutta! Tyttö, 13

Teksti: Tia-Maria Lehto

On viisautta hakea

apua

–J

os jalkasi on murtunut, et varmaankaan raahusta kadulla, vaan menet röntgeniin. Samoin jos mieliala muuttuu synkäksi, on viisautta mennä puhumaan asiasta, tamperelainen nuorisopsykologi Aapo Kilpeläinen rohkaisee. Nuorilla mielialan vaihtelut ovat normaaleja. – Välillä voi olla ylivertainen olo ja tuntua siltä, että ”olen maailman paras”. Joinakin päivinä nuori voi ajatella, että ”minusta ei ole mihinkään” ja ”kukaan ei tykkää minusta”. Mielialan laskuun voi olla myös selvä syy, esimerkiksi se, että lemmikkieläin kuolee. Tällainen paha mieli kuitenkin menee ohi. Seurustelusuhteen päättymiset ovat myös isoja juttuja ja merkitsevät nuorille enemmän kuin aikuisille. – Yleensä nuoret kestävät nämä tilanteet. Jos itsetunto on jo valmiiksi matalalla ja tukijoukot vähissä, voi seurustelun päättyminen laukaista masennuksen.

Masentuneena ei jaksa käydä koulua

Masennuksesta voi olla kyse silloin, jos mieliala on pitkään huono, ei jaksa enää käydä koulua, harrastaa tai tavata kavereita. Voi tuntua siltä, että sisällä on epämääräinen musta möykky, paha olo. – Kaikki saattaa tuntua turhalta. Nuoret kuvaavat, että masentuneena ”ei saa kiksejä niin kun ennen”. Tulevaisuus tuntuu synkältä, ja nuori voi ajatella, että ”olen ihan roska”. Masennuksen oireena voi olla myös se, että kiltti tyttö tai poika alkaakin käyttäytyä huonosti. Myös ruokahalu voi muuttua: joko ruoka ei maistu tai sitten sitä tulee syötyä liikaa. Masennus vaikuttaa myös uneen. Uni ei tule tai öisin voi heräillä jatkuvasti. Joidenkin tekisi mieli nukkua koko ajan.

ajoissa

– Nuoruusiässä unentarve normaalistikin lisääntyy. Muutokset aivoissa ja kehossa ovat isoja ja syövät energiaa. Toisaalta moni haluaa valvoa iltaisin, katsoa televisiota tai chattailla.

”Mitä muut ajattelevat minusta?”

Nuoret ovat herkkiä sille, mitä muut heistä ajattelevat. Tällainen herkkyys menee yleensä ohi, ja aikuisiässä itseluottamus on jo parempi. Joillekin nuorille kehittyy sosiaalisten tilanteiden pelko. Tällöin esillä oleminen ja muiden kanssa oleminen tuntuu vaikealta.

– Voi olla mahdotonta pitää esitelmää luokan edessä, viitata ja sanoa asioita ääneen tai mennä juhlasaliin. Sydän voi hakata, hikoiluttaa, ääni tärisee tai puna nousee poskille. Ahdistus kasvaa usein siitä, että oireet tuntuvat noloilta ja nuori alkaa hävetä niitä. Tästä voi seurata kehä: nuori ehkä eristäytyy omaan huoneeseensa, hän ei voi mennä lähikauppaan tai kouluun. Paniikkihäiriö on samantapainen vaiva. Siihen voi liittyä esimerkiksi sydämen tykytyksiä tai pyörryttävää tunnetta, joista nuori voi pelästyä. – Paniikin vuoksi kauhukuvat eivät kuitenkaan toteudu. Näistä oireista ei voi saada sydänkohtausta tai pyörtyä.

Pakot ja pelot voivat kiusata mieltä

– Nuorella voi olla pakko pestä käsiä vaikkapa 10 kertaa päivässä tai tarkistaa jatkuvasti, onko kahvinkeitin tai hella päällä. Näitä kutsutaan pakko-oireiksi. Pakkoajatuksiin voi kuulua myös pelko, että vahingoittaa toisia tai itseä. – Pelot eivät onneksi toteudu, jos ne liittyvät pakko-oireiseen ahdistukseen. Pakko-oireet hidastavat ja jarruttavat elämää ja voivat joskus haitata koulunkäyntiäkin. Traumoilla tarkoitetaan asioita, joista on jäänyt pahoja muistoja. Väkivalta on yleinen traumojen aiheuttaja. Sitä on voinut olla nuoren omassa perheessä, pakolaisnuorilla on usein kokemuksia sodan keskellä elämisestä. – Ikävät asiat voivat myöhemmin pulpahtaa mieleen ja aiheuttaa keskittymiskyvyttömyyttä, unettomuutta tai levottomuutta.

Syömishäiriössä peilikuva vääristyy

Syömishäiriöt ovat nuorilla yleisiä. Anoreksiasta kärsivä nuori ei halua syödä ja laihduttaa pakonomaisesti. Bulimiassa ruokaa ahmitaan liikaa, ehkä oksennetaankin, ja olo on ihan ähky. – Peilikuva vääristyy, nuori kokee olevansa lihava, vaikkei sitä ole.

Hälläväliä-menoon tarvitaan apua

Kilpeläinen kertoo, että rajojen testaaminen nuoruusiässä on normaalia. Varsinkin joukossa tyhmyys voi tiivistyä, ja yhdessä tehdään hölmöjäkin asioita.

– Nuoret pystyvät kuitenkin sopeutumaan koulun ja yhteiskunnan sääntöihin. Jos aletaan rikkoa lakeja ja meno on ”hälläväliä, mitä mulle ja muille käy”, pitää saada apua. Nuori voi sanoa esimerkiksi, että ”tempaisin kaveria turpaan ja rikoin ikkunan, tunteet vain lehahtivat enkä voinut sille mitään”. – Alkoholin tai huumeiden käyttö voi liittyä moneen ongelmaan: nuori voi yrittää lääkitä pahaa oloaan päihteillä. Joillakin nuorilla on harhanäkyjä ja he voivat kuulla omituisia ääniä. Nuori ei tiedä, mikä on totta ja mikä ei. Tällöin puhutaan psykoosista. Tila on harvinainen, mutta vakava ja vaatii hoitoa nopeasti.

Tukea kavereilta ja ammattiauttajilta

– Hyvä kaveri on tärkeä, ja usein nuoret puhuvat ongelmistaan ensimmäiseksi ystävilleen. Mielen ongelmien ratkomiseen tarvitaan kuitenkin myös ammattiapua. Kilpeläinen neuvoo, että ongelmiin kannattaa hakea apua ajoissa. Tällöin ne voidaan yleensä hoitaa hyvin. Koulussa voi hakeutua vaikkapa terveydenhoitajan tai koulukuraattorin juttusille. Tampereella toimii nuorisoneuvola, jonne soittamalla voi varata ajan psykologille. Voi myös varata ajan omalääkärille terveyskeskukseen tai hakeutua yksityiselle psykologille tai psykiatrille. Hoito aloitetaan yleensä selvittämällä pahan olon syitä. Sen jälkeen mietitään yhdessä, miten nuorta ja hänen perhettään voidaan tukea. Joskus lääkehoidostakin voi olla apua. On myös hyvä selvittää, onko nuorella ruumiillisia sairauksia, sillä nekin voivat vaikuttaa mielialaan. – Perhe otetaan hoitoon mukaan, ellei nuori sitä perustellusti kiellä. Hoito onnistuu paremmin, jos nuorella on perheen tuki, ja perhettä autetaan puhaltamaan yhteen hiileen. Joskus nuoren pahan olon takana on se, että vanhemmilla on mielen ongelmia tai päihteiden käyttöä, eikä vanhempi ole halunnut ottaa apua vastaan. – Aikuisilla on vastuu siitä, että he hoitavat asiansa kuntoon. Jos nuorella on paha olo kotitilanteesta, hänellä on oikeus mennä puhumaan asiasta ja hakea itselleen apua. Kilpeläinen muistuttaa, ettei kukaan valitse itselleen pahaa oloa, eikä ole nuoren syy, jos olo tuntuu kurjalta. m

Elämän

Teksti: "Elämäniloiset"

aakkoset

A B C D E H I G F K L M J Q N P O R S T U V lakuloisuus on välillä ihan OK

rasilia. matkustelu virkistää

akasta!

iabetes. Älä anna sairauksien pysäyttää sinua.

ymyile. Se saa kaikkien olon paremmaksi

loitse pienistäkin asioista.

aksa. Muista jaksaa vaikeidenkin aikojen läpi.

heek. Nauti musiikista.

iitä. Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on.

ueen. Ole oman elämäsi valtias!

uvaitse itsesi ja muut sellaisina kuin he ovat.

lä kuin tämä olisi viimeinen päiväsi.

uava. Hedelmät ovat hyvä vaihtoehto pienen makeanhimon taltuttamiseen.

epää tarpeeksi! Se saa jaksamaan täysillä. ysy lujana

innkino. Ota aikaa viihteelle.

aali. Aseta elämällesi tavoitteita.

ta tavoitteeksi tehdä hyviä asioita vähintään kerran päivässä.

ee sitä, mistä itse pidät.

nohda turhat murheet

ietä aikaa ystäviesi kanssa.

ylitol. Huolehdi hygieniastasi.

Onnellinen on se,

jolla on aikaa elää.

itä! Nuku hyvin.

iti. Perhe on tärkeä.

umba. Liiku! Se voi olla myös hauskaa.

auru pidentää ikää. HAHAHAHHA!

ksinäisyys… Älä anna kenenkään olla yksin.

Kun

huoli herää

Äiti nukkui lähes koko ajan. Isä sanoi, että hän on vain väsynyt. Päiväkodissa me saimme tehdä käsitöitä. Äitienpäivä oli tulossa, ja halusin tehdä äidille lahjan. Mietin pääni puhki, mistä äiti todella pitäisi. Pohdin, mistä hänelle olisi eniten hyötyä. Tunsin itseni nokkelaksi, kun keksin ommella äidille tyynyn. Tein siitä sydämenmuotoisen ja halusin tehdä kaikki työvaiheet itse. Äitienpäivänä annoin tyynyn hienossa koristepaperissa äidille. Olin pyytänyt päiväkodintätiä kirjoittamaan siihen ”Onnea maailman parhaalle äidille”. Äiti pudisteli päätään

ja sanoi, että ei hän ole maailman paras äiti. Minä suutuin kovasti. Hän on paras äiti maailmassa minulle! Viisi vuotta maailmaa nähnein silmin en ymmärtänyt, miksi äiti sanoi minulle niin. Nyt minä ymmärrän. Äiti oli sairastunut masennukseen ja oli sen takia väsynyt ja alakuloinen. Lapsen silmin koin usein, että äidin murheellisuus johtui minusta. Koitin piristää häntä mutta se ei tietenkään onnistunut. Ei ole lapsen tehtävä kantaa harteillaan vanhemman sairautta. Toivon, että tulevaisuudessa otettaisiin huomioon myös lievemmin masentuneiden vanhempien lapset. Heille äiti on oikeasti maailman paras äiti ja lapsille pitää kertoa, jos jokin on vialla. Mielisairaus koskettaa koko perhettä, myös alle kouluikäisiä lapsia.

' ' '' Veljeni on perheen musta lammas. Ainakin nykyään. Huoli heräsi kun ymmärsin, että Jyväskylässä asuneen veljeni elämä ei ollut. Hän opiskeli. Tai ainakin luulin niin. Hän ei osannut käyttää rahaa. Alkoholi, ja tietääkseni myös lievät huumeet, olivat osa hänen elämäänsä. Hänen mielialansa ailahteli. Vanhempani epäilivät hänellä olevan kaksisuuntainen mielialahäiriö. Oikeaa diagnoosia ei ole tehty. Hän on sairaudentunnoton eikä suostu hoitoon. En tiedä miten auttaa veljeäni, eivätkä vanhempanikaan. Ainoa mitä voimme, on toivoa, että hän saa elämänsä tasapainoon.

Minulla on eräs ystävä, jonka huomasin yhtäkkiä laihtuneen silmissä. Aloin huolestua. Kun asiasta mainitsin, ystävä vain nauroi. Myöhemmin, jos asiasta mainitsi toisen kerran, hän suuttui. Aloimme puhua tästä ystävieni kanssa, mutta emme keksineet ratkaisua. Myöhemmin tämä ystäväni kertoi minulle hänellä olevan ongelmia syömisen kanssa, mutta että hän ei halua hoitoa ja kokee olevansa kunnossa. Olen itse pian turhautumisen partaalla, koska hän ei halua apua. Jos tarjoan apua tai puhun ongelmasta, ystävyytemme alkaa heti rakoilla. Syömishäiriö on vakava sairaus, jota monet pitävät jopa ihanteena, mutta eivät tajua sen olevan kuolemaan johtava sairaus. Toivon suuresti, että ystäväni saa (tai pakotetaan hoitamaan) asiansa kuntoon, koska hän on minulle hyvin tärkeä.

Olen jo jonkin aikaa ollut huolissani eräästä ystävästäni. Hän on mielestäni muuttunut viime viikkoina todella paljon. Luonteestaan poikkeavasti hän on ollut kovin sulkeutunut ja masentuneen oloinen. En tiedä mitä tekisin. Olen ajatellut, että pitäisikö minun mainita asiasta esimerkiksi koulumme terveydenhoitajalle, mutta toisaalta en ole varma, onko sittenkään minun asiani puuttua siihen? Olen kuunnellut häntä paljon, aina kun hän vain on halunnut jutella. Puheista päätellen ongelmat hänen elämässään ovat melko suuria. Tiedän, että hän ei tule kovin hyvin toimeen vanhempiensa kanssa ja asuu jo omillaan. Tämän myötä huoli vain kasvaa, sillä välillä tuntuu siltä, hän olisi kovin yksinäinen koulun ulkopuolella. Haluaisin todella auttaa, mutta olenko sittenkään oikea henkilö siihen? Kuunnella voin tietenkin niin paljon kuin on tarve, ja parhaani mukaan yritän piristää, mutta todellinen auttaja huoliin tulisi varmaankin olla ammattilainen. Olen tutkinut, mistä voisin saada apua tai neuvoa tässä tilanteessa. Ensimmäisenä mieleeni tuli muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorten puhelin, nuorten mielenterveystalon nettisivut ja tukipuhelin. Tietysti apua voi hakea myös koulun psykologilta ja terveydenhoitajilta. Muutaman päivän asiaa mietittyäni päätin soittaa koulumme terveydenhoitajalle ja kertoa asiasta. Hän lupasi heidän ottavan yhteyttä ystävääni aivan lähipäivinä. Olen onnellinen, että päädyin tähän ratkaisuun, ja toivon, että ystäväni saa ammattilaisilta hänen tilanteeseensa sopivaa, parasta mahdollista apua ja hoitoa. m

Musiikki on tapa

Teksti: Kirsi Airikka Kuvat: Jarkko Laine, Sari Miettinen

ilmaista

amperelaisen Scaredom-yhtyeen jäsenille musiikki on tapa ilmaista ja toteuttaa itseään. Tärkeintä nuorille miehille on tällä hetkellä oman musiikin tekeminen, soittaminen kavereiden kanssa sekä musiikin kuunteleminen. Scaredom voitti Tampere Ilmiö -bändikisan helmikuussa 2013. Melodista death metal -musiikkia soittava yhtye laulaa suomeksi. Bändin jäsenet ovat 15–16-vuotiaita. – Musiikki merkitsee minulle kaikkea – tai ainakin melkein kaikkea. Aina ei oikein edes huomaa, miten musiikki ilmaantuu mukaan joka asiaan. Bussissakin menee hermot, kun huomaa, etteivät kuulokkeet olekaan taskussa, hymyilee Topi Harjunniemi, laulusolisti ja kitaristi, joka laulaa myös tamperelaisessa Pirkanpojat-kuorossa.

itseään – Musiikki on minulle intohimo. Jos mieli on maassa, musiikki saa paremmalle tuulelle. Sen avulla voi paeta arjen harmautta, bändin kosketinsoittaja Jesse Nurminen miettii. – Olisi vaikeata kuvitella elämää ilman musiikkia, kun ei mene päivääkään, ettei olisi sen kanssa tekemisissä, pohtii rumpali Waltteri Grek, jolle musiikki on myös toiveammatti. Basisti Juuso Miettinen ja kitaristi Ilari Airikka ovat samoilla linjoilla. Musiikki on olennainen osa molempien elämää. Jos sitä ei olisi, elämässä olisi iso tyhjä tila.

Oma juttu antaa merkityksen

Musiikista on tullut Scaredomin jäsenille ”se oma juttu”, tekeminen, jonka avulla voi ilmaista itseään. Musiikin avulla voi hahmottaa ja ymmärtää maailmaa. Omaan tärkeään tekemiseen voi liittyä myös haaveita ja unelmia, jotka innostavat ja kantavat. Ne antavat elämälle merkityksen. Harjunniemi pohtii itsensä ilmaisemisen tärkeyttä myös sanoituksissaan. Muun muassa Unesta toiseen -kappaleessa on kyse painajaisesta, jossa ”Omaa itseäni en saa ilmaista”. – Olisi kamalaa, jos ei voisi ilmaista itseään ja ajatuksiaan musiikin avulla. Tai jos pitäisi mennä massan mukana ja tehdä sellaista musiikkia, josta ei itse pitäisi. Kokisin itseni lukkiutuneeksi, Grek sanoo. Muut bändin jäsenet nyökyttelevät vieressä: Hyvä vastaus! Hyvinvointia ja mielen tasapainoa käsitellään myös Grekin säveltämässä ja sanoittamassa kappaleessa Kaksi persoonaa. Scaredomin jäsenet haluavat rohkaista ihmisiä – varsinkin nuoria – etsimään omaa juttua ja tärkeää tekemistä elämään. – Ei kannata olla ennakkoluuloinen, vaan kokeilla rohkeasti erilaisia asioita. Vaikka tekeminen ei aluksi tuntuisikaan omalta, ei kannata heti luovuttaa, kannustaa Miettinen, joka on elämässään ehtinyt harrastaa muun muassa jääkiekkoa, sulkapalloa, paritanssia, mikroautoilua, jalkapalloa ja purjehdusta.

Bändi on tiimityötä

Vaikka musiikki on Scaredomille ”se oma juttu”, kukaan jäsenistä ei väitä, että sen tekeminen ja yhteistyö olisivat aina helppoa. Bändi myöntää, että varsinkin biisinteossa rima on korkealla. Kaikki voivat tuoda sävellysaihioita tarjolle. Tunteet saattavat joskus kuumentua, kun bändi hylkää jonkun ehdotelman. – Riitoja on ollut ja varsinkin alussa huudettiin. Onko kukaan tehnyt listaa, kuinka monta kertaa tästä bändistä on erottu ja erotettu, Jesse Nurminen kyselee leveästi hymyillen. – Ryhmätyö ei vieläkään ole ihan hallussa, mutta on me edistytty! Se tässä on opittu, että bändi on tiimityötä. Kukaan ei voi sooloilla ja toimia omin päin, jatkaa Waltteri Grek. Yhteistyön edistymisestä kertoo sekin, että kaikkien omien kappaleiden sovitukset on tehty yhdessä.

Monet asiat tuovat mielen tasapainoa Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että musiikin ohella elämässä tulee olla myös muuta puuhaa. Monet muutkin asiat tuovat hyvää oloa ja mielen tasapainoa Scaredomin jäsenille.

– Kavereiden kanssa oleminen sekä tietokoneella pelaaminen. Sen avulla voi olla poissa todellisuudesta joskus, Topi Harjunniemi sanoo. – Piirtäminen, pelaaminen, perhe ja skeittaaminen, Ilari Airikka luettelee. – Esimerkiksi kissat ja laskettelu. Ylipäätään mielen tasapaino on sitä, että saa olla rauhassa ja on hyvä olo. Silloin pystyy tekemään asioita ja nauttimaan pienistäkin jutuista elämässä, Juuso Miettinen miettii.

– Rauhassa oleminen, yksinolo, sauna, mopoilu, lemmikit, veneily, moottoreiden rassaaminen, Grek listaa. – Pelaaminen ja ylipäätään dataaminen koneella. Ja jos haluaa rauhoittua, pelaan jotakin rauhoittavaa peliä, Nurminen kertoo.

Tulevaisuudensuunnitelmissa lukio

Scaredomin jäsenet käyvät yhdeksättä luokkaa Linnainmaan koulun musiikkiluokalla. Suunnitelmissa on pyrkiä kevään yhteishaussa lukioon ja musiikkilinjalle. Harjunniemi aikoo hakea Tampereen Yhteis-

kouluun tai Hatanpään lukioon. Muut pyrkivät Hatanpään lukioon. Nuoret miehillä on runsaasti myönteisiä odotuksia Hatanpään lukiosta. Muun muassa koulun järjestämä musiikkitapahtuma HaLu-fest teki heihin suuren vaikutuksen. – Olisi hienoa, jos bändi voisi jatkaa musiikin tekemistä ja yhdessä soittamista myös koulussa. Pystymme vielä nykyistä paljon parempaankin, Grek pohtii. Viisikko arvelee, että koulussa on paljon motivoituneita ja lahjakkaita soittajia, ylipäänsä samanhenkisiä ihmisiä kuin Scaredomin jäsenet. Olisi ilo päästä tekemään musiikkia yhdessä sellaisessa porukassa. Myös Scaredomilla on tulevaisuudensuunnitelmia. Oman musiikin tekeminen ja soittotreenit jatkuvat, vaikka nyt onkin aikaa vetää

henkeä bändikisan voiton, musiikkivideon tekemisen ja EP-levyn julkaisemisen jälkeen. – Toiveena on, että saisimme keikkoja. Olisi esimerkiksi hienoa, jos meillä olisi joskus mahdollisuus päästä jonkin nimekkään yhtyeen lämmittelybändiksi, Scaredomin jäsenet pohtivat. m

OSA “Just hyvä nettipalvelu meille nuorille” - Valtteri 16 v.

“Todella helppokäyttöinen” - Minttu 14 v.

“Löysin tarvitsemaani tietoa ja apua” - Annika 17 v.

2 “Tosi hyödyllinen myös ammattilaisille” - Pekka 42 v.

NYT I S Ä S ÖS U KÄYT

VEL L A P I T T NET

U N U T S I UUD

WWW.NUORTENMIELENTERVEYSTALO.FI HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI esittää NUORTEN MIELENTERVEYSTALO OSA 2 yhteistyössä ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI KANTA-HÄMEEN SAIRAANHOITOPIIRI KESKI-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI LAPIN SAIRAANHOITOPIIRI PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI VAASAN SAIRAANHOITOPIIRI SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA A-KLINIKKASÄÄTIÖ TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS ohjaaja MARITA.KOSKINEN@PSHP.FI tuotantovuosi 2014

Eräänä päivänä

Teksti: Tia-Maria Lehto

tyttäreni katosi

renen tytär oli pärjännyt hyvin elämässään. Opinnot sujuivat, ja tytär asui yhdessä poikaystävänsä kanssa, kihlatkin oli ostettu. Noin vuosi sitten nuoret erosivat, ja tytär muutti takaisin äitinsä luo asumaan. Eräänä päivänä tytär katosi, eikä häntä löytynyt mistään. Äidin huoli oli valtava, sillä hän pelkäsi tyttärensä kuolleen. Parin viikon päästä tytär löytyi: hän oli sairaalassa. Irene huomasi pian, että tytär eli eri maailmassa kuin muut. Hän näki ja kuuli asioita, jotka eivät olleet totta. Tytär oli sairastunut psykoosiin. Irene kertoo, että tytär muisti etenkin lapsuutensa asioita hyvin eri tavalla kuin äitinsä. – Raskainta oli se, että hän ajatteli lapsuutensa olleen huono. Minusta meillä oli ollut hyvä elämä. Koin, että kaikki hyvä, mitä minulla oli ollut lapseni kanssa, oli viety.

”Sairastuminen oli kuin suuri suru”

Psykoosi alkoi hellittää, mutta vaikeudet jatkuivat: tytär masentui. Tässä vaiheessa hän halusi usein vahingoittaa itseään. Irenestä tuntui pahalta, ettei hän voinut tehdä mitään, vaikka hän halusi auttaa tytärtään. – Usein pidin tytärtäni vain kädestä kiinni, kun hän makasi sängyssä. Irene jaksoi pahimmat ajat keskittymällä juuri siihen hetkeen, joka oli menossa. – Päätin, ettei minun tarvitse ajatella edes seuraavaa minuuttia tai tuntia, kunhan selviän vain tästä hetkestä. Uskoin myös siihen, että tilanne vielä paranee.

– Äitiyteen kuuluu se, että on aina huono omatunto ja nenäliina taskussa, Irene pohtii.

Toipuminen alkoi keväällä

Irene kertoo, ettei ollut aiemmin kuullutkaan psykoosista. Asia tuntui pelottavalta ja hämmentävältä. Irene googlasi tietoa internetistä ja yritti saada ymmärrystä asiasta. Tytär toi sairaalasta mukanaan psykoosista kertovan esitteen. – Olin hädissäni siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Irene sanoo, että hänelle tyttären psykoosi on ollut kuin suuri suru. Hän koki menettäneensä tyttärensä sairaudelle. – Tämä on ollut pahinta, mitä minulle on tapahtunut, vaikka itsellänikin on ollut vakava sairaus. Mieleen nousi myös syyllisyyden tunteita: oliko hän tehnyt äitinä jotakin väärin?

Tytär ei pystynyt olemaan yksin

Tytärtä hoidettiin sairaalassa viisi viikkoa, minkä jälkeen hän pääsi kotiin. Irenen oli käytävä työssä, sillä muuten rahat eivät olisi riittäneet perheen elämiseen. – Hän oli tuolloin vielä huonossa kunnossa, eikä voinut jäädä yksin hetkeksikään. Emme saaneet kotiin apua, mutta emme kyllä osanneet sitä pyytääkään. Serkkuni hoiti tytärtäni päivät, kun olin töissä.

Lopulta lääkkeet alkoivat tehota, ja hiukan toivuttuaan tytär pystyi olemaan päivät päiväsairaalassa. – Aluksi hän soitteli minulle sieltä, että haluaa pois. Pikku hiljaa soitot loppuivat, ja hänen tuskaisuutensa alkoi helpottaa. Viime keväänä tyttäressä alkoi näkyä muitakin toipumisen merkkejä. Hän ei nähnyt enää harhoja ja eli jo tässä maailmassa. – Välillä oli päiviä, jotka menivät hyvin, sitten niitä alkoi olla kaksi tai kolmekin peräkkäin. Tyttäreni pystyi jäämään jälleen yksin kotiin.

– Nyt hän jatkaa jo opintojaan. Voimme käydä yhdessä kylässäkin, Irene iloitsee. Irene kiittelee tytärtään siitä, että hän hoitaa itseään hyvin. Ireneä mietityttää kuitenkin, voiko sairaus puhjeta joskus uudelleen. – Äitinä pelkään sitä, millaisia ihmissuhteita tyttärelläni tulee olemaan. Miten hän selviää, jos ne aiheuttavat pettymyksiä?

”Ihana tavallinen, tylsä elämä”

Irene pohtii, että nuorilla on usein suuria haaveita. Onni löytyy kuitenkin pienistä asioista. – Tavallinen, tylsä elämä on ihanaa. Sen huomaa sitten, kun sen menettää. Irene on huomannut, että nuoren voi olla vaikeaa ottaa vastaan apua vanhemmaltaan. Nuori ajattelee, että hänen pitää pärjätä yksin.

– Läheisten apua tarvitaan usein silloin, kun sairastuu, olipa sairaus sitten mikä tahansa. Tyttären sairastuminen muutti Irenen elämää paljon. Hän oli jo tottunut siihen, että tytär ja äiti elivät omaa elämäänsä omissa asunnoissaan. Kumpikin meni ja tuli omilla ehdoillaan. Yhtäkkiä vastuu tyttärestä oli suuri. – Minulla ei ollut oikein mahdollisuuksia hakea itselleni tukea esimerkiksi omaisyhdistyksestä, kun hoidin tytärtäni ja kävin työssä. Nyt jälkikäteen Irene on sitä mieltä, että hänelle olisi ollut hyväksi hakea myös itselleen jotakin apua. m

Haastateltavan nimi on muutettu. Kuvissa esiintyvät henkilöt eivät liity juttuun.

"Äidit eivät levitä juttuja

Teksti: Tia-Maria Lehto

Facebookissa" S

annalla on kaksi teini-ikäistä nuorta, joista molemmat kärsivät masennuksesta. – Vanhempi piti pahaa oloaan sisällään pitkään. Koulumenestyksestä ei voinut päätellä, että hänellä meni huonosti. Lopulta nuori ei kyennyt menemään kouluun, eikä hän ollut enää kiinnostunut kavereistakaan. Lääkäri suositteli lukujärjestyksen keventämistä. Koulupäiviä lyhennettiin niin, että jäljelle jäivät vain tärkeimmät aineet. Masennus oli kuitenkin mennyt jo vaikeaksi, ja nuoren piti jäädä sairaslomalle. Sairaalahoitoakin tarvittiin. Toinen nuorista tunnisti masennuksen oireet itsessään varhain. Hänellä masennus näkyi kouluarvosanoissa, jotka laskivat vuoden aikana paljon. – Hän oli mennyt juttelemaan kouluterveydenhoitajan ja kuraattorin kanssa asiasta ja saa nyt hoitoa. – Tämä nuorempi lapseni puhuu avoimesti asioistaan ja se on varmasti auttanut häntä toipumaan. Hänen tilanteensa on nyt hyvä.

”Vanhempien tehtävä on auttaa”

Sanna sanoo, että monen teini-ikäisen nuoren mielestä omat vanhemmat ovat ”ääliöitä”, ja heidät halutaan pitää etäällä omista asioista. Tästä huolimatta Sanna kannustaa nuoria puhumaan ongelmistaan vanhemmille. – Suurin osa vanhemmista haluaa nuorilleen hyvää. Vanhempien velvollisuus on kuunnella, se kuuluu heidän diiliinsä. Mielestäni vanhemman pitää auttaa nuorta kaikin mahdollisin keinoin. – Näitä juttuja ei voi aina kavereille puhua. Vanhempi voi olla monesti se luotettavin taho. Äidit eivät taatusti levitä juttuja Feissarissa. Sanna jatkaa, että avoimuus auttaa koko perhettä. – Masennus vaikuttaa tapaan, jolla nuori käyttäytyy ja puhuu. Kun eletään yhdessä perheenä, masennus ei voi olla silloin täysin yksityisasia.

Turhautumista ja voimattomuutta

Sanna kertoo, että hän on ollut välillä ahdistunut, ärtynyt, turhautunut ja voimaton. Tunteet ovat syntyneet usein siitä, että hän on yrittänyt saada nuorta tekemään jotakin tilanteellensa, mutta nuori ei ole halunnut. – Nuorella saattaa olla voimakkaat käsitykset siitä, onko jostakin hoitomuodosta apua tai voiko hän mennä tiettyyn hoitopaikkaan. Sanna jatkaa, että nuorta on vaikea patistaakaan hoitoon. Joskus nuoren täytyy käydä pohjalla, jotta hän ymmärtää tarvitsevansa apua. Sanna kertoo, että aluksi hän syyllisti itseään nuortensa ongelmista.

”Kysele kuulumisia jo tarhaikäiseltä”

Sanna pohtii, että vanhempien on hyvä kysellä lastensa kuulumisia joka päivä, jo tarhaiästä asti. Näin rakennetaan suhdetta, jossa on totuttu keskustelemaan. – Kysymistä ei voi aloittaa yhtäkkiä vasta sitten, kun nuori on murrosiässä. Sanna jatkaa, että nuorten kanssa on luontevinta keskustella yhteisen tekemisen lomassa, vaikkapa silloin, kun laitetaan ruokaa. Jutustelussa voi nousta esiin asioita, joihin on helppo tarttua. – Kannattaa seurata myös sitä, miten kavereiden kanssa menee. Esimerkiksi se on huono merkki, jos nuorella on ollut kavereita ja yhtäkkiä niitä ei olekaan. Sanna neuvoo vanhempia olemaan yhteydessä kouluun, jos omassa perheessä tapahtuu muutoksia, esimerkiksi vanhemmat eroavat tai joku perheessä sairastuu. Opettajat osaavat suhtautua nuoreen, jos nuorella on tapahtumista paha olo. Nuoren voi olla myös helpompaa puhua asiasta opettajan kanssa, jos vanhempi on jo kertonut siitä opettajalle. Sanna lisää, että vanhempi voi ottaa tarvittaessa suoraan yhteyttä myös kouluterveydenhoitajaan tai lääkäriin. Näin tulisi tehdä, jos nuoren vointi huolestuttaa, mutta keskusteleminen hänen kanssaan ei vie asiaa eteenpäin. m

– Olen miettinyt sitä, mistä oireilu johtuu ja voiko se olla omaa syytäni. Varmasti tilanteeseen on vaikuttanut moni eri asia, niiden kasautuminen. Sanna on saanut itselleen tukea omilta sisaruksiltaan ja vanhemmiltaan. Hän on myös käynyt omaisyhdistyksen vertaistukiryhmässä. – Olen saanut muilta vanhemmilta vinkkejä, miten eri tilanteissa voi toimia. Ryhmässä olen kuullut myös monenlaisia tarinoita ja saanut niistä lohdutusta: asiat voisivat olla hullumminkin. Ryhmässä käy myös vanhempia, joiden nuoret voivat jo hyvin. Tämä on antanut Sannallekin toivoa, tunnelin päässä on valoa.

Haastateltavan nimi on muutettu. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

Mietityttääkö läheisesi

Ota huoli

ielenterveyden häiriö vaikuttaa perheen lisäksi myös ystäväpiiriin. Sairastumisen aiheuttamat häpeän – ja syyllisyydentunteet perhepiirissä johtavat usein tilanteen salailuun, ja perheen ulkopuolisten ystävien rooli sairastuneen tukemisessa sivuutetaan. Jos olet huolissasi ystäväsi psyykkisestä hyvinvoinnista ja haluat auttaa häntä selviytymään, on tärkeää, että annat tukeasi ja ilmaiset olevasi halukas auttamaan ystävääsi. Jos huomaat ystävässäsi seuraavia asioita, on tärkeää rohkaista häntä avun hakemiseen.

Milloin pitää huolestua ja hakea apua?

On tärkeää hakea apua, jos läheiselläsi/ystävälläsi on pitkään ollut seuraavanlaisia oireita: • selittämättömät ahdistus-, pelko- ja kiihtymystilat • puhumattomuus ja eristäytyminen • puheet kuolemasta tai itsemurhasta • kyvyttömyys keskittyä esimerkiksi lehtien lukemiseen tai television katseluun • käyttäytymisen muuttuminen ilman syytä • toimintakyvyn lasku • univaikeudet • ruokahaluttomuus tai liikasyöminen • muuttunut vuorokausirytmi • lisääntynyt päihteiden käyttö. Yksittäiset muutokset läheisen/ystävän käytöksessä eivät välttämättä liity mielenterveyden häiriöihin, mutta mitä useampia muutoksia ilmenee, sitä vakavammin tilanteeseen tulee suhtautua.

Miten ja milloin ottaa huoli puheeksi?

Mielenterveysongelmat ilmenevät ihmisillä eri tavoin. Kaikille on kuitenkin yhteistä se, että ongelman pahentuessa tärkeät asiat alkavat vähitellen jäädä taka-alalle. Usein ongelmaan kuuluu sen kieltäminen. Asian puheeksi ottaminen läheisen/ystävän itsensä sekä perheenjäsenten kanssa on kuitenkin tärkeää.

mielenterveys?

puheeksi ajoissa

Ottaessasi tilanteen puheeksi • osoita huolesi, älä syyttele • älä syyllistä itseäsi läheisesi ongelmista • muista, että mielenterveysongelmiin on tarjolla hoitomahdollisuuksia samoin kuin muihinkin sairauksiin • hae tietoa ja tukea itsellesi esimerkiksi koulupsykologilta, kuraattorilta tai terkkarilta. Sinun on muistettava huolehtia myös itsestäsi. Nuku, syö hyvin, harrasta, rentoudu ja ylläpidä sosiaalisia suhteita myös muihin ihmisiin. Moni sairastunutta ystäväänsä tukeva tuntee syyllisyyttä omasta menestyksestään tai onnellisuudestaan. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Omista unelmista luopuminen ei auta sairastuneen ystävän toipumista. m

lämä mielenterveysongelmaisen äidin ja vaimon kanssa voi merkitä vuosien kontrollia, varpailla oloa ja sietokyvyn koettelua. Sen tietää perhe, jonka tyttäret eivät edes tiedä, millainen äiti oli ennen kuin hänestä tuli sellainen, kuin hän nyt on. Perhe tietää kuitenkin myös, miten kaikesta selvitään. Viha. Sana toistuu usein, kun lapset Kaisa ja Annukka puhuvat äidistään ja Hans vaimostaan. Äidin käytös on hänen nuoruudestaan saakka ollut itsepäistä, hallitsevaa ja aggressiivistakin. Äidissä tuntuu olevan vihaa, jota muiden on vaikea selittää tai ymmärtää. Äidin perheenjäsen on kertonut, että jo lapsuudessa elämä oli täydellisyyden tavoittelua: hän oli aina oikeassa ja halusi väkisin tahtonsa läpi. Poikkiteloin asettuva sai niskaansa hyökkäyksen, jossa kiivasta kieltä saatettiin vauhdittaa viskomalla huonekaluja. Osa sukulaisista ei ole kuitenkaan pitänyt hänen käytöstään epänormaalina, ainakaan niin poikkeavana, että olisivat puhuneet mielenterveysongelmista. – He eivät ole koskaan asuneet nykyisen äidin kanssa. Äiti ei ole fyysisesti väkivaltainen, vaikka saattaa hajottaa tavaroita. Hän vahingoittaa toisia henkisesti eikä oikein tunnu ymmärtävän sitä. Äiti ei itse pysty tiedostamaan toisten tunteita, Kaisa kuvaa.

PERHE ON ASUNUT 1990-luvun lopulta saakka Suomessa, mutta tarinan alkua on seurattava ulkomaille. Hans tapasi nuoren suomalaisnaisen matkallaan 1980-luvun lopulla. Jumalan johdatusta, niin syvästi uskovat nuo-

Teksti: Kirsi Koivuporras-Masuka (julkaistu Labyrintin numerossa 1/2013)

Äidin selittämätön 30

ret tulkitsivat, ja päätös naimisiinmenosta tehtiin muutamassa kuukaudessa. Häiden jälkeen nuoripari asettui Hansin kotimaahan. Aluksi liitto sujui ilman suurempia ongelmia ja parille syntyi kaksi tytärtä. – Välillä oli rauhallista, vaikka vaimoni on vaikea luonne. Mutta sitten hän alkoi menettää uskoaan avioliittoon ja samalla Jumalaan. Vihanpurkauksia tuli yhä useammin, ja sitten hän ilmoitti, ettei halua enää asua ulkomailla, Hans muistelee. Avioeroa pohdittiin, mutta myös muuttoa Suomeen. Yhtenä päivänä kotiin tullessa huoneistossa oli tyhjää. Vaimo ja lapset olivat poissa ilman, että isälle oli hiiskuttu suunnitelmasta tai olinpaikasta etukäteen. Hans sai tietää, että perhe on Suomessa. – Minä sitten hoidin työni loppuun, pakkasin kodin ja lähdin perässä, Hans kertoo.

KOTIMAASSAAN AINA samassa paikassa asuneelle Hansille muutto Suomeen oli hyppy tuntemattomaan. Edessä oli vieras, lamasta toipuva maa, joka ei luvannut tulijalle helppoa alkua. Paljon piti aloittaa alusta, ja avioparin väliset ongelmat syvenivät. Pian sen jälkeen, kun Hans oli tullut maahan, laittoi puoliso avioeron vireille. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin 1990-luvun lopulla. Perheen äiti sai sairauskohtauksen, josta hän ei fyysisesti täysin toipunut. – Puolisoni oli monta kuukautta sairaalassa. Ennen hänen kotiutumistaan puhuin paljon sekä psykiatrin että sosiaalityöntekijän kanssa. Kuulin, että puolisoni syytti minua sairastumisestaan, ja että olisin pakottanut hänet avioliittoomme, Hans kuvailee. Sairauskohtauksen jälkeen perheen äidin viha ja kiukunpuuskat syvenivät. Alkoi pitkä taival fyysisestä vammasta ja mielenterveysongelmista kärsivän puolison rinnalla, lopulta myös hänen omaishoitajanaan. Aluksi Hans ei halunnut jättää toipuvaa vaimoaan, joten vireillä ollutta avioeroa ei koskaan vahvistettu.

VIHA

Myöhemmin Hans ei halunnut hakea eroa, koska ajatteli, että erossa lapset määrätään todennäköisesti äidille. Tätä tuki tuomarin päätös 2000-luvun alussa, jolloin puolison hakeman avioeron käsittelyssä lapsista toinen määrättiin isälle ja toinen äidille. Tätäkään eroa ei vahvistettu. Kaisa ja Annukka toteavat, että lapsena äidissä oli vaikea huomata mitään erityistä. Kasvaessa äidin käytös alkoi kuitenkin tuntua yhä enemmän epänormaalilta. – Äidillä ei ole rajaa, joka estäisi häntä pyytämästä jotakin, Annukka toteaa. – Äiti esimerkiksi vaati, että jokaisesta teepussista pitää irrottaa paperinen pää, koska se piti laittaa erikseen paperinkeräykseen ja pussi biojätteeseen, Kaisa jatkaa. Listaan on lisättävä myös kyvyttömyys myöntää olevansa väärässä ja kyky pyytää anteeksi. Myös käymään uskaltautuneet ystävät saattoivat saada osansa äidin vihasta. Äiti saattoi haukkua ystävät pystyyn, jos ei pitänyt heistä: kuten esimerkiksi siitä hiukan pyöreästä ystävästä, jonka kanssa laitettiin ruokaa yhdessä. Tyttöparka sai kuulla haukut siitä, että tuli heille kokkaamaan ja syömään, vaikka oli jo entuudestaan lihava.

ÄIDIN PAHAA OLOA, jatkuvaa huutamista ja nalkuttamista molemmat lapset ovat käsitelleet omalla tavallaan. Annukka isosiskona ja kovapäisempänä on sitä mieltä, että Kaisa on kärsinyt äidin käytöksestä enemmän.

Kaisa myöntää, että Annukka jaksoi paremmin vastustaa äitiä. Kaisasta taas oli useimmiten helpompi antaa periksi ja asetella verhonnipsut, kuten äiti halusi – tai mitä hän milloinkin vaati tekemään. Siskosten piilopaikkana oli oma huone, jonne äiti ei päässyt, koska oven pystyi laittamaan kiinni ja sisäänkäynnin eteen sijoitettu iso kaappi takasi sen, että äiti oli pakotettu jäämään kynnykselle. Lisäksi paettiin harrastuksiin. Kotona vietettiin mahdollisimman vähän aikaa. Hans toteaa, ettei hänellä ollut omaa huonetta pakotienä. Vaimo saattoi uhkailla, että puukottaa miehensä. Vain uhkailua tai ei, Hans kertoo nukkuneensa vuosia huonosti, käsi valmiiksi suojana rinnan päällä. Perheen isä vaikuttaa sopeutuvalta, lempeältä ja ehkä vähän alistuneeltakin. Välillä Hans on kuitenkin menettänyt hermonsa, sen hän tunnustaa. Koitti esimerkiksi yö, kun hän vei puolisonsa läheiselle leikkikentälle ja jätti huutavana sinne. Tilanteen nähnyt henkilö hälytti poliisin, ja pian ovikello soi. Puoliso palautettiin moitteiden kera takaisin. Ihmisten on helpompi nähdä ja tuomita fyysiset teot, mutta henkinen väkivalta jää herkemmin piiloon.

TALOUDELLISESTI PERHEELLÄ on aina ollut tiukkaa. Hans ei ole koskaan työllistynyt Suomessa. Hän tosin myöntää, ettei ole halunnutkaan. – En halunnut jättää tyttöjä äidin kanssa kahden. Puolisoni eli kahden päivän rytmiä, valvoi ja kolisteli öisin ja nukkui puolet päivästä. Jonkun piti laittaa tytöt kouluun ja huolehtia normaalista päivärytmistä. – Ja huonosti nukutut yöt, kotitilanne kokonaisuudessaan, kyllä ne ovat vähentäneet työkykyä. Myönnän, että olen pakoillut työnhakua, mutta toisaalta ulkomaalaisena minun oli muutenkin vaikea työllistyä. Sairauskohtauksen jälkeen perheen äidille on tarjottu sekä palveluasumista että tukiasuntoa. – Jos olisin vahvistanut avioeron, laitos olisi ollut puolisolleni ainoa vaihtoehto. Lopulta olen tainnut säästää valtiolle paljon enemmän kuin mitä olisin voinut maksaa veroina, Hans huomauttaa. Toimeentuloon vaikutti toisaalta sekin, että perheen äiti tuhlasi rahaa surutta oman mielensä mukaan. Se rassasi taloutta vähintään yhtä paljon kuin isän työttömyys. Lisäksi oli huolehdittava kaikista sairauskuluista.

Ikävä kaiku on jäänyt joidenkin viranomaisten epäilyksistä, etenkin silloin, kun Hans on yrittänyt selvittää puolisonsa tilannetta ja kertonut tämän mielenterveysongelmista. Perheen äidillä on ollut tapana vaihtaa psykiatria mielensä mukaan. Perhe ei ole koskaan saanut tietää diagnoosia, tai sitä, onko sellaista edes tehty. Omaisten valistunut arvaus kuitenkin on, että diagnoosi on, mutta äiti on halunnut pitää sen salassa. – Äidin reaktioista voi päätellä, että hän on saanut diagnoosin. Puhe mielenterveysongelmista laukaisee raivokohtauksen ja suurin hyökkäys tulee aina silloin, kun osuu oikeaan, Kaisa toteaa. Kaisa ja Annukka kokevat vaikeasta lapsuudesta huolimatta, että apua on ollut tarjolla riittävästi. Molemmat ovat käyneet juttusilla psykiatrin kanssa sen jälkeen, kun perheestä tehtiin lastensuojeluilmoitus. Tytöille tarjottiin myös mahdollisuutta siirtyä lastenkotiin, mutta he jäivät vanhemmilleen. – En usko, että perheterapiasta tai yleensä siitä, että äidin kanssa olisi yritetty puhua asioista, olisi ollut mitään hyötyä. Tietoon tullut lääkärinlausunto olisi ollut siinä mielessä hyvä, että olisi ehkä voitu estää äitiä tuhlaamasta perheen rahoja, Annukka toteaa.

– Jos jotain toivoisi niin sitä, ettei hankalaa tapausta siirrettäisi aina eteenpäin. Nyt äiti on saanut vaihdettua esimerkiksi psykiatria mielensä mukaan. Olisi ollut hyvä, jos joku olisi nähnyt vaivaa ja katsonut hankalan tapauksen loppuun saakka, Kaisa lisää. – Niin, kyllä sitä ihmettelen, etteivät lastensuojeluviranomaiset ottaneet yhteyttä heti äidin sairauskohtauksen jälkeen. Ulkomaalainen isä ja sairastunut äiti, kenen sitä pitäisi huolehtia lapsista, Annukka jatkaa vielä. Hans itse haluaa tuoda esiin, että hän on ollut lasten turvana. Isänä hän on puuttunut äidin ja tyttären välisiin riitoihin.

NYT MOLEMMAT TYTÖT asuvat omillaan. Vapaus koitti lukioikäisenä, kun Annukka muutti pois kotoa. Myöhemmin oli pikkusiskon vuoro. Sisaruksilla

ei ole ollut hyvää äiti-tytärsuhdetta, mutta sen sijaan siskokset ovat kasvaneet yhteen. – Niin, ei sitä ainakaan vielä huomaa, että jotain olisi jäänyt puuttumaan, vaikkei oikeaa äiti-tytärsuhdetta olekaan ollut, Kaisa toteaa. Lasten lentäminen pesästä aloitti uuden luvun myös Hansin elämässä. Hänen hakemansa avioero on nyt vahvistettu, ja Hans on muuttanut omaan asuntoon. Hans ei ole enää vaimonsa omaishoitaja, mutta toimii tämän avustajana. Helppoa ei vieläkään ole, mutta Hans on saanut osan itsenäisyydestään takaisin. Ja on tullut tarve kertoa. – Nyt päätän itse, kuinka paljon autan. Toivon, että meidän elämäntarinamme auttaa toisia ihmisiä välttämään samaa kohtaloa tai ymmärtämään paremmin omaa tilannettaan. m

Haastateltavien nimet on muutettu.

julkaisija osoite puhelin sähköposti kotisivut Facebook

Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Hämeenkatu 25 A, 33200 Tampere 040 722 4292 omaiset@omaiset-tampere.fi www.omaiset-tampere.fi facebook.com/omaiset.tampere

toimituskunta Sari Nurminen, Oili Huhtala, Silja Lampinen, Juho Soukka ja Sari Miettinen

ulkoasu ja taitto Pieni viestintätoimisto Tampere oy painopaikka Kirjapaino Hermes Oy