127
Joku toi välillä väelle kahvia tai evästä. Ensimmäinen työvaihe oli näin uudispellolle suoritettu. Kyntäminen oli seuraava työ. Se tapahtui pystyaatralla, joka asennettiin kasken kyntöön hyvin pystyasentoon, jolloin se kulki paremmin, eikä ottanut niin kiinni juuriin ja kantoihin. Tasoitua tehtiin kahitsemalla risukarhilla. Tämä maanmuokkausväline on nykyihmisille melko tuntematon, mutta oli ennenaikaan ainoa ja tehokas väline kantoisilla ja kivisillä aloilla. Tämä savolainen "muokkauskone" valmistettiin siten, että kaadettiin pitkäoksaisia kuusia, joista katkaistiin sitten 4-6 kappaletta reilun sylen pituisia pölkkyjä. Niistä halkomalla saatiin kustankin kaksi kappaletta ns. selkäpuuta. Selät ladottiin kahden sidepuun päälle rinnan ja puristettiin sitten päälle asetettujen sidepuiden väliin vahvoilla vitsaksilla lujaan puristukseen. Ohuista koivuista tehtiin sen jälkeen aisat, jotka kiinnitettiin vitsaksilla takimmaisiin sidepuihin ja tuettiin avarilla vitsalenkeillä etummaisiin. Lopuksi oksat eli piikit katkottiin yhden pituisiksi kapauttamalla puunuijalla oksaa kirveen terää vasten. Pituutta jätettiin noin 4-6 korttelia. Näin oli savolaisen pellon tehokkain työväline aikaansaatu ja se saattoi kestää useammankin vuoden, kun muisti viedä sen keväällä veteen selälleen likaamaan. Kaskialue aidattiin kaskipuista saadulla nokeentuneilla aidaksilla. Näin oli kaskipelto valmis viljelyyn. Ensimmäisenä kesänä kylvettiin ruis, samoin kaskinauris jos sitä kasvatettiin. Toisena viljana kaskessa pidettiin kauraa ja kolmantena tattaria. Sen jälkeen se jätettiin luonnontilaan ja karjan laitumeksi. Näillä mailla olivat entisaikojen lapsuuden aikaiset mansikka-ahot. Näille kaskimaille nousi aikanaan nuorentunut metsä, joka saattoi olla kokonaan eri puulajia kuin se, mikä alueella on ollut ennen kaskenpolttoa. Kertojamme Erkki Leikas on ollut kotitilansa vanhapaikan maalla kaskenpoltossa 30-luvun alkuvuosina . Samoin Saimi Leikas muistaa kasken polton Murtoniemen maalla, paikalla johon myöhemmin kalastaja Ville Rusi rakensi mökkinsä ja raivasi peltomaan. Tiedot antoi: Erkki Leikas Laina Seppänen
LUONNON NIITYT
Karjalle heinän saanti perustui ennen aikaan pelkästään luonnon niityiltä korjattuun heinään. Pienillä peltotilkuilla ei heinää viljelty, joten luonnon niityt olivat erittäin arvokkaita. Kun aikanaan suuri kantatila ajanmyötä jakaantui useammaksi taloksi ja tilalla oli arvokas luonnonniitty, siitä jaettiin kullekin talolle oma erillinen palsta, joka saattoi olla melko pitkänkin matkan päässä. Näin myös Ihastjärven rannalla oli Rasinniityt, joissa oli Valamättään ja Sääsken taloilla erilliset niittypalstansa. Samoin Pullialan taloilla olivat laajat Iittoon niityt, joita viimevuosisadalla vielä yhdessä heinitettiin, mutta jotka sen jälkeen jaettiin kullekin talolle omaksi palatakseen.