Issuu on Google+

OHJAAJA TIM BURTON PALASI FRANKENWEENIE-LEFFALLA DISNEYN LEIPIIN ANIMAATIOELOKUVASSA HERÄTETÄÄN KOIRA KUOLLEISTA

HELSINKI

SIVU 11

Tiistai 8.tammikuuta 2013 | n:o 5 | sää +1°

Metro vei vauvan – äiti jäi laiturille

Yksin metrossa. Kymmenen kuukauden ikäinen tyttö jäi yksin metron kyytiin Vuosaaren asemalla. Ovet sulkeutuivat. Tapaus sattui, kun ovet lonksahtivat kiinni vaunuja työntäneen äidin ja vaunujen välistä. Onnellinen loppu. Kauhistunut äiti soitti metron hätäkeskukseen ja sai lapsensa vartijoiden avustuksella alle tunnissa takaisin. SIVU 04 MATTI PIETOLA/HELSINGIN SANOMAT

Lukijan kuva

Kettu rohkeni keskustaan Kaupungin häly ei häirinnyt maanantai-iltana Helsingin Mannerheimintiellä Stockmannin ohi tallustellutta citykettua. SIVU 02

Hylkypyörät Tattarisuolle

MEDIASIRKUS

HS:n sivukoon muutos kiinnosti SIVU 04

Helsingin Sanomien ensimmäisen tabloidilehden teko aiheutti ison mediamylläkän Sanomatalossa maanantaina. Ylen kuvausryhmä seurasi, kun designtuottaja Arja Nukarinen ja uutispäällikkö Antti Ämmälä hioivat ensimmäistä pienempikokoista Hesaria.

Talviteloille telineisiin unohtuneet polkupyörät viedään tällä viikolla Tattarisuolle Helsingin keskustasta. SIVU 06

Messi taas paras pelaaja Lionel Messi valittiin maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi neljännen kerran peräkkäin. SIVU 09

Pakkanen ei helli kroppaa Talvi voi jo väsyttää, mutta liikunnalla ja ruualla sekä ihoa rasvaamalla selviää kesään asti. SIVU 10

+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. tammikuu 2013

Lukijan kuva

Kolumni

JUHO JOKINEN

LUKIJAN KUVA

20

TOIMITTAJA juho.jokinen@hs.fi

euroa

TÄNÄÄN

JÄÄTÄVÄÄ TOUHUA

Olin ilman rihmankiertämää ja jäätävissä tunnelmissa, kun vuosi vaihtui viikko sitten. Mitään perverssiä siihen ei liittynyt, vaan kyse oli talviyössä harrastetusta avantouinnista. Siis toiminnasta, jota olin vierastanut vahvasti ennen ensipulahdusta hyytävän kylmään järveen Pirkanmaan kauniissa maisemissa. Vuodenvaihteen mökkireissullakaan en intoutunut riemunkiljahduksiin, kun idea avannon tekemisestä heitettiin ilmoille. Lämmin sisätila kun tuntui talviolosuhteissa mukavammalta oleskelupaikalta kuin järvi – tarkastelipa asiaa sitten miltä kantilta hyvänsä. Ryhmäpaine teki kuitenkin tehtävänsä, ja pian olinkin kairaamassa ensimmäistä reikää parinkymmenen sentin jääkanteen. Suhtautumiseni avantouintiin alkoi muuttua jo jäätä murrettaessa. Yllättävää Romantisoitunut ”Oli hemmetin hyvä ja kliseillä höyssuomalaiolla ilkosillaan Ylö- tetty nen sielunmaisejärvellä.” ma oli vahvasti läsnä, kun kirves poisti lohkare kerrallaan estettä veden ja karskin uimarin väliltä. Tunsin olevani merkittävä osa ajallista jatkumoa, tunsin jääkylmän järven kutsuvaksi ja pohjimmiltaan lämminhenkiseksi paikaksi. Illuusio tosin romuttui siinä vaiheessa, kun koikkelehdin ensimmäistä kertaa kohti arktista uimapaikkaa. Karski uimari saattoi sittenkin olla silkka pelkuri. Pakkohan sinne pirun avantoon oli kuitenkin mennä, vaikka mieleen tulvi kauhuskenaarioita aina sydänpysähdyksestä ja jään alle ajautumisesta lähtien. Avantoon pulahtaminen oli kammottavaa, mutta elintoimintoni jatkuivat jäävedessäkin. Kiitollisena siitä kampesin itseni noin kahden sekunnin uimatuokion jälkeen jään reunalle. Pakokauhu muuttui euforiaksi, kun ilma syleilikin kroppaa huomattavasti vettä lämpimämmin. Oli hemmetin hyvä olla ilkosillaan Ylöjärvellä. On kuitenkin myönnettävä, etten edelleenkään pidä avantoa paikkana, jonne hakeutuisin mielelläni jatkuvasti. Taivaan ja helvetin rajamaastoon riittänee pari reissua talvessa. Mikäli olet uimataitoinen ja masokismiin taipuvainen talvi-ihminen, niin kokeile ihmeessä sinäkin.

Kettu eksyi ydinkeskustaan

Joulun jälkeiset alennusmyynnit saivat metsän eläimetkin liikkeelle, sillä Helsingin keskustassa Mannerheimintiellä tepasteli kettu hieman ennen iltayhdeksää maanantaina. Repolainen matkasi eteenpäin ydinkeskustassa Stockmannin liepeillä. – Se tuli Forumilta päin ja meni kohti Erottajaa, ketun kuvannut nainen kertoo. Punaturkki oli mennessään vaikuttanut hieman hämmentyneeltä. – Se pyörähti pari kertaa edestakaisin kuin olisi etsinyt reittiä. Se oli hieman säikähtäneen oloinen. Minun tuli sitä vähän sääli, kuvaaja kertoo. METRO Kolme kommenttia Metro.fistä

Helsinki kylpee valossa ”Hienon näköisiä! Toivoisin, että jatkuisivat koko tammikuun, niin ehtisi katsomaan parikin kertaa. Nyt en valitettavasti pääse ennen huomista, ja sitten se onkin jo loppu.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

Oletko nähnyt ketun kaupungissa?

Baanan tunnelin katto sai uuden värin Lux Helsingin myötä.

VALOA HELSINKIIN

”Otollinen aika valaista synkkää Helsinkiä!”

POSI TIIVARI

VALOA KANSALLE!

Tänään Huomenna 9. tammikuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

+1

+1

+1

+1

9:19

Edellinen kysymys

+1

-7

+3

+1

-1

-1

15:34

-3

+1

-10

+9

Pitäisikö pääkaupunkiseudulla ottaa käyttöön tietullit?

53% EI

+10

-8

-7

47% KYLLÄ

0 8

-1

-3

0 0 10

9

0

9

+7

-2

-1

-2

0 +14

+13

-4

6

-7

6

0

+12 +2

-6

Lukijakolumniohjeet

-8

-3

+4

-6

5

3

+6

-12

-6

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

”Uutinen on positiivinen. Kaupunkia on tehty viihtyisämmäksi valoilla ja tapahtumilla. Mutta kommenttipalstalla on pelkkää valitusta. Miksi? Mistä saa käyttövoimansa tämä kaikesta valittaminen Suomessa?”.

LUKIJAN KUVA

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Päivän kysymys

02

+4 +39 −1 +16 +33 +11 +21 +13 +17 +24

+21 +20 +18 +34 +30 +3 +7 +27 +2 +20

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.

SANO EI PAKKOJÄSENYYKSILLE! 10 kerran kortit ohjatuille tunneille ja kuntosalille

aina edullisesti! Kortit voimassa 31.5.2013 saakka.

il Vain nais

le

ADLON

Runeberginkatu 44 puh. 4153 3540

CENTER

Simonkatu 9 puh. 4153 3500

il Vain nais

le

RUOHOLAHTI

Itämerenkatu 21 puh. 4153 3530

www.motivus.fi

Eniten vaihtoehtoja

il Vain nais

le

STOCKMANNILLA

Aleksanterinkatu 52 B, 7. krs puh. 4153 3560

1

UUTISET

Nuijat kiertoon

Soini ehdolla kaupunginhallitukseen Espoon kaupunginhallitus on ehdottanut Timo Soinia (ps/sit) kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi vuodeksi 2013. Valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi on ehdolla Markus Torkki (kok) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Sirpa Hertell (vihr). Espoon kaupunginvaltuusto päättää valinnoista 28. tammikuuta. METRO

Kauas tavoitteesta VR:n pääkaupunkiseudun lähiliikenteen täsmällisyys jäi viime vuonna yli kuusi prosenttia VR:n itse asettamasta tavoitetasosta. Mittarina aikatauluissa pysymiselle on junien täsmällisyys lähtö- ja määräasemalla kolmen minuutin tarkkuudella. METRO

93,7 % lähijunista oli aikataulussa

2 % edellisvuotta täsmällisemmin

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. tammikuu 2013

”Nöyrästi ja herkästi lukijoita kuunnellen”

PETRI KROOK/HELSINGIN SANOMAT

Tabloidi-Hesari. Vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen pitää Helsingin Sanomien uudistusta merkittävänä, mutta kehitystyö ei lopu.

Ensimmäinen tabloidikokoinen Helsingin Sanomat on lukijoilla tänään tiistaina. Mediatapauksesta tuli mediatapaus itsessään, sillä Hesarin toimituksessa Sanomatalossa pyöri maanantaina muiden viestimien kuvausryhmiä, toimittajia ja kuvaajia pitkin päivää aina aamukokouksesta lähtien. – Merkittävä uudistus, kuvaa pyydettäessä vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen lyhyesti muutosta lehden pitkässä historiassa. – Broadsheet-kokoa tehtiin viisi kvartaalia, eli viisi kertaa 25 vuotta. Katsottiin, että nyt on sopiva aika palvella lukijoita uudistamalla myös lehden kokoa. Hesari ei ilmestynyt maanantaina uudistuksesta aiheutuneiden teknisten muutosten vuoksi. Vain pyhäpäivät, työtaistelut ja sodat ovat aiemmin vaikuttaneet ilmestymiseen. – Ainakaan formaatin muutoksen takia lehti ei ole ennen jäänyt ilmestymättä, Pentikäinen hymähtää. Vastaava päätoimittaja tunnustaa, että maanantaina oli pientä jännitystäkin ilmassa. – Kyllä tässä silti vakaa olo on ollut. Niin monet ihmiset ovat tätä miettineet ja pohjustaneet. Pentikäisen mukaan ensimmäinen tabloidi-Hesari ei ole täydellinen. Kehitettävää riittää yhä. – Olen nöyrällä mielellä. Kuuntelemme lukijapalau-

PERUSTETTU. Vuonna 1889, ensin nimellä Päivälehti.

LEVIKKI. 365 994

TABLOIDI. Suunnitelma uudistuksesta julkistettiin

Helsinkiläisäiti järkyttyi maanantaina, kun metrojuna lähti liikkeelle Vuosaaren asemalta naisen vauva kyydissään. Nainen oli nousemassa asemalta metroon ja työnsi lastenvaunut junaan. Vaunuissa nukkui kymmenen kuukauden ikäinen tyttö. – Silloin ovet menivät kiinni eivätkä auenneet uudelleen ja metro lähti liikkeelle. En tiedä, kuinka siinä kävi niin. Ovien liiketunnistimien olisi pitänyt toimia, nainen kertoo. Kauhistunut äiti soitti Vuosaaresta metron hätäkeskukseen ja sai avukseen vartijan. Vauva mukanaan eteenpäin kiitänyt metro tarkistettiin

Amexin laskuja pahasti myöhässä

Maksukorttiyhtiö American Expressin laskutus on myöhästellyt vuodenvaiheessa. Osa asiakkaista on saanut laskunsa vasta eräpäivän jälkeen. – Laskut ovat lähteneet American Expressin toimesta ajoissa, mutta Euroopan kansainvälisessä postiliikenteessä olleen jouluruuhkan vuoksi laskut juuttuivat Lontooseen, sanoo markkinointipäällikkö Heli Ojala Suomen American Expressilta. Viimeiset myöhästyneet laskut toimitetaan asiakkaille tämän viikon aikana. METRO

Poliisi kaipaa silminnäkijöitä

Uutispäällikkö Jussi Pullinen (vas.) ja vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen uudistivat Helsingin Sanomia tabloidikokoon maanantaina Sanomatalossa.

tetta herkällä korvalla, ja kehitämme lehteä sen mukaan. Tämä on merkittävä parannus lehden käyttömukavuuteen, mutta aina jää parannettavaa. Pentikäinen uskoo, että muut broadsheet-kokoiset lehdet seuraavat Helsingin Sanomia ja siirtyvät pienempään sivukokoon. Ensimmäisinä muutosta ovat tekemässä jo keväällä Sanoma-konsernin omat maakuntalehdet. – Uskon, että kahden vuoden sisällä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki suomalaiset broadsheet-lehdet siirtyvät pienempään sivu-

helmikuussa 2012. Sanoman hallitus teki lopullisen päätöksen tabloidiin siirtymisestä heinäkuussa. Helsingin Sanomien ensimmäinen tabloidinumero ilmestyi 8. tammikuuta 2013.

Kehitys jatkuu

”Kuuntelemme lukijapalautetta herkällä korvalla, ja kehitämme lehteä sen mukaan.” Mikael Pentikäinen

kokoon. Uuden tabloidi-Hesarin vastaava päätoimittaja listaa viisi huolta, joita lukijoilta on kuulunut ennen uudistusta. Tiivistettynä Mikael Pentikäisen vastaukset ovat: – Fonttikoko ei pienene,

vaan luettavuus paranee. – Lehden voi halutessaan edelleen irrottaa osiin, erilliset osat on nidottu yhteen. – Hesarista ei tule iltapäivälehteä, vaan se on yhä olennaiseen keskittyvä laatusanomalehti. – Lehti mahtuu taitettuna edelleen postiluukusta. – Juttumäärä ei vähene.

MIKKO VILJANEN

mikko.viljanen@hs.fi

Metro kuuluu Sanoma Newsiin ja on osa Helsingin Sanomien toimitusta.

Huolella valmisteltu

HS-koelehteä esiteltiin eri tapahtumissa 5 000 lukijalle. – Ne eivät olleet mitään mainostilaisuuksia. Kun joku sanoo tilanneensa Hesaria 45 vuotta, on syytä kuunnella aika nöyränä, kehityspäällikkö

Ville Blåfield kertoo. Kehitystyössä on koko ajan otettu huomioon monikanavaisuus, internet ja mobiili. Työläintä on Blåfieldin mukaan ollut ehkäpä uusien liitteiden suunnittelu. METRO

Kauhunhetket. Metrojuna nappasi vauvan LUKIJAN VINKKI

Juuttuivat jouluruuhkaan

Bussiturma

Helsingin Sanomat •

04

Itäkeskuksessa, mutta lasta ei kyydistä enää löytynyt. – Joku nainen oli ottanut hänet ja jäänyt Rastilassa pois. Lähdimme vartijan kanssa Rastilaan, jossa lasta ei enää ollut. Saimme tiedon, että vauva on palannut tämän vieraan naisen kanssa takaisin Vuosaareen, josta sitten löysimme hänet, äiti kertoo. Iltapäivän metrokyytiin itsekseen jäänyt vauva nukkui vajaan tunnin pituisen seikkailunsa ajan. Vaunujen kyydissä oli lapsen lisäksi äidin ostokset ja rahapussi. – Minulle jäi käsiini Vuosaaressa vain kännykkä, onneksi. Ihan kauhealta tämä tuntuu, ihan kamalan järkyttävältä, äiti kertaa. METRO

Helsingin poliisi kaipaa tietoa viime perjantaina Pohjois-Haagassa sattuneesta onnettomuudesta. Suojatien ylittämisen jälkeen takaisin tielle kaatunut iäkäs nainen sai surmansa jäätyään bussin alle. Nainen ylitti Näyttelijäntien ja Adolf Lindforsintien risteyksessä suojatien vihreän valon palaessa. Kun linja-auto lähti liikkeelle valojen vaihtuessa, nainen kaatui linja-auton alle. Silminnäkijöitä pyydetään ottamaan yhteyttä arkisin numeroon 071 877 4865 tai 071 877 4002. STT Päätös

Talvisodalle muistomerkki

Helsingin Kasarmitorille tulee Talvisodan kansallinen muistomerkki, päätti eilen kaupunginhallitus. Muistomerkki on tarkoitus paljastaa vuonna 2015, jolloin talvisodan päättymisestä tulee kuluneeksi 75 vuotta. Kasarmitorin laidalla Kaartinkaupungissa on puolustusministeriö ja Pääesikunta. Sijoituspaikkaa esitti opetus- ja kulttuuriministeriön asettama muistomerkkitoimikunta. Patsaan suunnittelusta laaditaan kilpailuohjelma yhteistyössä kaupungin hallintokuntien kanssa. STT Mielentila julki

Ampumistapaus oikeudessa

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Auroran silta saa uudet lasit Nordenskiöldinkadun ylittävän Auroran sillan rikkinäiset ja puuttuvat lasit ovat herättäneet kummastusta. Puuttuvia laseja on korvattu verkoilla. Projektinjohtaja Ville Alajoki Helsingin rakennusvirastosta kertoo, että lasit ovat rikkoutuneet asennusvaiheessa. Loputkin lasit poistetaan lähiaikoina, ja uudet asennetaan helmikuun aikana. METRO

Hyvinkään ampumisjutun pääkäsittely alkaa käräjäoikeudessa tänään. Nuori mies ampui kadulla ja ravintolassa olleita ihmisiä talon katolta toukokuussa. Kaksi kuoli ja seitsemän haavoittui, kaikkein vaikeimmin nuori naispoliisi. Mies on myöntänyt teot, joiden syyksi hän kertoi tappion leikkimielisessä painissa. Uhrit valikoituivat hänen mukaansa sattumalta. Murhista, murhan yrityksistä ja vaaran aiheuttamisesta syytetty mies on ollut mielentilatutkimuksessa. Sen lopputulos kerrottaneen heti oikeudenkäynnin alussa. Käräjät kestävät pari viikkoa. STT

a Sanoma Company

TOIVO Välillä totuus tekee kipeää, mutta välinpitämättömyys ei auta ketään. Joka uskaltaa välittää, elää joka päivä enemmän. Sitä paitsi toivonkipunoita syttyy päivittäin.

Lue, välitä ja anna toivolle mahdollisuus. Mene verkkoon, tilaa Hesari ja anna samalla kaikkien nähdä, mitä hyvä sisältö saa sinut tuntemaan. Annamme jokaisesta osallistumisesta puoli euroa perhetyöhön. Hesari 24 €/kk (1–4 kk, norm. 39,90 €) HS.fi/tunne

TOIVOILOHUOLISURUKIINNOSTUS NIILLE, JOTKA VÄLITTÄVÄT TÄSTÄ ELÄMÄSTÄ.

Lahjoittaminen jatkuu 100 000 ensimmäisen osallistumisen ajan. Tarjous koskee tilauksia, joiden jakelu alkaa 15.2.2013 mennessä. Tarjous koskee vain kotimaan tilauksia ja talouksia, joihin ei vielä tule Helsingin Sanomia.

Uudistunut Hesari neljässä eri koossa Tilaa nyt (norm. 39,90 €)

...tai SOITA ...tai POSTITA

tämä kortti täytettynä.

HS.fi/tunne

010 800 820* *Puhelun hinta kotimaan lankaliittymistä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min ja matkapuhelimesta 8,35 snt/ puh + 17,18 snt/min.

Kyllä, tilaan joka päivä ilmestyvän Hesarin 1 kuukaudeksi 24 € (norm. 39,90 €) 3 kuukaudeksi 72 € (norm. 119,70 €) Tilaukseeni kuuluvat: Hesari kotiin kannettuna joka päivä, Nyt-liite joka perjantai, Kuukausiliite kerran kuussa ja HS Verkko Plus – Helsingin Sanomien verkkopalvelun koko sisältö kaikissa päätelaitteissa joka hetki.

Helsingin Sanomat maksaa postimaksun.

Lisää tilausvaihtoehtoja verkossa: HS.fi/tunne Tilaustunnus D1H10

Etunimi Sukunimi

HELSINGIN SANOMAT TUNNUS 5007801 00003 VASTAUSLÄHETYS

Katuosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti* Haluan saada tietoa Helsingin Sanomien ja Sanoma-konserniin kuuluvien yhtiöiden kilpailuista, tuotteista ja eduista sähköpostilla ja tekstiviestillä . *Sähköpostiosoitteesi toimii HS Verkko Plus -palvelun käyttäjätunnuksena. Tai jos olet jo aiemmin rekisteröitynyt Helsingin Sanomien verkkopalveluun, toimii sama käyttäjätunnus HS Verkko Plus -palvelun käyttäjätunnuksena. Saat vahvistusviestin sähköpostilla, kun tilaus alkaa.

Tarjous on voimassa 3.2.2013 saakka ja koskee tilauksia, joiden jakelu alkaa 15.2.2013 mennessä. Tarjous koskee vain kotimaan tilauksia ja talouksia, joihin ei vielä tule Helsingin Sanomia. Lasku tilauksesta tulee jakelun alettua. Sanoma- ja aikakauslehtien hinnat sisältävät arvonlisäveroa 10 % ja verkkopalvelun 24 %. Osoitteita voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Tilausehdot löydät osoitteesta www.hs.fi/tilausehdot

NIILLE, JOTKA VÄLITTÄVÄT TÄSTÄ ELÄMÄSTÄ.

UUTISET

06

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Nyt on viimeinen hetki hakea talvehtiva pyörä pois Rautatientorilta ennen pyörien siirtoa Tattarisuolle.

Unohdetut pyörät saavat kyytiä Hylätyt. Hangessa nukkuvat pyörät lähtevät pian Rautatientorilta.

Rautatientorin ja Narinkkatorin pyörätelineissä makaa edelleen kymmeniä talviteloilleen unohtuneita pyöriä. Vaikka pysäköinninvalvojat laputtivat siirtokehotuksia lumitöitä haittaaviin kesämenopeleihin jo joulukuun alussa, on pyörien siirtäminen talvisäilöön Tattarisuon varikolle viivästynyt runsaan lumentulon takia. Nyt telineet vihdoin tyhjenevät, sillä Narinkkatorille unohtuneet pyörät korjataan talteen tänään tiistaina. Seu-

24€/kk Tilaa VERKOSSA

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. tammikuu 2013

raavaksi on tarkoitus tyhjentää Rautatientorin pyöräparkit. – Lunta on ollut esteenä joka paikassa ja se on myös vallannut säilytystilaa Tattarisuon varastolta. Myös poliisin löytöpyörät tulevat nykyään meille samaan paikkaan, joten tilasta on todella ollut puutetta, pysäköinninvalvonnan siirtopäällikkö Pekka Holopainen sanoo. Lumen aiheuttama kaaos on myös pitänyt pysäköinnintarkastajat kiireisinä väärin pysäköityjen autojen kanssa. – Liikenteen turvallisuus ja sujuvuus ovat kuitenkin prioriteetti, joten aikaa pyörien siirtämiselle ei ole ollut, kertoo johtava pysäköinnintarkastaja Otto Kuitunen.

Samat säännöt

”Ajoneuvoja ne ovat siinä missä autotkin.” Otto Kuitunen, pysäköinnintarkastaja

Pysäköinninvalvojan näkökulmasta pyöriä kohdellaan samaan tapaan kuin muitakin ajopelejä. Pyöräänsä kaipaileva voi noutaa omansa Tattarisuon varastolta vielä noin kahden kuukauden ajan siirrosta. Sen jälkeen ne siirtyvät kaupungin omistukseen ja päätyvät kunnostukseen ja myyntiin tai romutettaviksi.

IDA KARIMAA

ida.karimaa@hs.fi

Nyt selkeästi edulliset hinnat! SISÄLTÄEN OPTIKON NÄÖNTARKASTUKSEN

Ensimmäisenä Suomessa läpinäkyvä hinnoittelu: Maksat sen mitä näet – ei muita hintoja! Ostaessasi silmälasit alk. 75 €, saat toiset lasit kaupan päälle laajasta 75 €:n kehysvalikoimasta tai 75 € hyvityksen ostaessasi kalliimmat silmälasit. Molemmissa laseissa yksitehoperuslinssit vakiovoimakkuuksin. Optikon näöntarkastus sisältyy hintaan. Muut lisäominaisuudet erillisen hinnaston mukaisesti. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Molemmat lasit samalle henkilölle.

ESPOO Kauppakeskus Lippulaiva, puh. 020 110 6200. Kauppakeskus Sello, puh. 020 110 6530. Tapiola, Tapiontori, puh. 020 110 6280. HELSINKI Hakaniemi, Siltasaarenkatu 16, puh. 020 110 6270, Columbus, Vuotie 45, puh. 020 110 6080, Kauppakeskus Malmin Nova, Malminkaari 13-19, puh. 020 110 6180, Kauppakeskus Itis, Pasaasi, puh. 020 110 6220, Keskusta, Aleksanterinkatu 50, puh. 020 110 6250, HYVINKÄÄ Kauppakeskus Willa, Hämeenkatu 9, puh. 020 110 6435, silmälääkärin ajanvaraus puh. 020 110 6432. JÄRVENPÄÄ Sibeliuksenkatu 23, puh. 020 110 6230. KERAVA Kauppakaari 4, puh. 020 110 6240. LAHTI Kauppakeskus Trio, 1. krs (Vesku-aukio), puh. 020 110 6360, Kauppakeskus Karisma, Kauppiaankatu 2, puh. 020 110 6190. Kauppakeskus Kärkkäinen, Pasaasi 2, puh. 020 110 6150. RIIHIMÄKI Keskuskatu 7, puh. 020 110 6590. VANTAA Kauppakeskus Jumbo, puh. 020 110 6570, Kauppakeskus Martintori, Kivivuorentie 4, puh. 020 110 6810, Myyrmäki, Kauppakeskus Myyrmanni 2. krs, puh. 020 110 6260, Tikkurila, Tikkuraitti 18, puh. 020 110 6290. Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min ja kiinteästä verkosta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min. www.nissen.fi

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. tammikuu 2013

Intia

Italia

RaiskausoikeudenEi tukea Berlusconin käynti suljetuin ovin pääministeriIntiaa kuohuttaneesta ehdokkuudelle joukkoraiskauksesta syy-

tetyt tuotiin maanantaina ensimmäistä kertaa oikeuden eteen suljetuin ovin. Oikeudenkäynnin turvatoimet Delhissä olivat tiukat, sillä tapaus on herättänyt paljon vihaa. Viittä miestä syytetään raiskauksen ohella sieppauksesta ja murhasta. Heitä voi uhata kuolemantuomio. Syytetyistä vanhin on 35-vuotias ja nuorin 17. Nuorimman tapaus käsitellään erikseen, koska hän on alaikäinen. Hallitus on luvannut, että tapauksen käsittely hoidetaan nopeasti. Syyttäjien mukaan heillä on myös dna-todisteita, jotka osoittavat miesten syyllisyyden. STT-AFP Pohjois-Korea

Kim Jong-un lähetti karkkia lapsille merkkipäivänään Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on lähettänyt karkkia lapsille syntymäpäivänään, Pohjois-Korean valtion media kertoi maanantaina. Viestimien mukaan jokainen alle 10-vuotias lapsi sai kilon makeisia. Ihmiset räjähtivät riemusta, kun he saivat johtajan lahjan, mediassa kerrottiin. Perinteen aloitti jo Kimin isoisä Kim Il-sung. STT-AFP

Italian ex-pääministerin Silvio Berlusconin haave uudesta pääministerikaudesta ei näytä toteutuvan. Pohjoisen liiton johtaja Roberto Maroni sanoi maanantaina, että oikeistokoalition pääministeriehdokas ei ole Berlusconi. Oikeistopuolueet pyrkivät yhdessä haastamaan mielipidemittauksia johtavan keskustavasemmiston ensi kuun parlamenttivaaleissa. STT-REUTERS

Yhdysvallat

Chuck Hagelin nimettiin puolustusministeriksi Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on nimennyt entisen senaattorin Chuck Hagelin puolustusministeriksi. Keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajaksi Obama nimesi Valkoisen talon neuvonantajan John Brennanin. Entinen Nebraskan republikaanisenaattori Hagel, 66, korvaa tehtävässään Leon Panettan. Nimitystä vastustavat republikaanit ovat kritisoineet etenkin Hagelin Israel- ja Iran-linjauksia. Brennan, 57, puolestaan palaa vanhaan työpaikkaansa David Petraeusin tilalle. STT-REUTERS-AFP

KÄRSITTEKÖ MASENNUKSESTA? Etsimme potilaita Suomessa tehtävään kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen. Tutkimuksessa tutkitaan uudenlaisen masennuslääkkeen tehoa ja turvallisuutta vertaamalla sitä lumelääkkeeseen sekä selvitetään tutkimuslääkkeen vaikutusta henkiseen suorituskykyyn (kognitio). Masennuksen oireita ovat: – – – – – – – –

Etelämantereen yli talvioloissa

Brittiseikkailija. Ranulph Fiennes aikoo kerätä tempauksellaan rahaa näkövammaisille. Legendaarisen brittiseikkailijan Ranulph Fiennesin päätä ei kirjaimellisesti palele. Hän nimittäin lähti viisihenkisen miehistönsä kanssa Etelä-Afrikan Kapkaupungista kohti Etelämannerta maanantaina. Kyseessä ei ole mikä tahansa turistimatka, vaan 68-vuotias Fiennes kumppaneineen aikoo matkata Etelämantereen poikki talvioloissa, kylmässä ja pääosin pimeässä. Maaliskuussa alkavan matkan pituudeksi tulee lähes 4 000 kilometriä. Kukaan ei ole aiemmin matkannut Etelämantereen halki talvella. Tähän mennessä pisin talvimatka on ollut noin sata kilometriä pitkä, ja se tehtiin 1900-luvun alussa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan Fiennesin seurue saapuu määränpäähänsä McMurdo Soundiin syyskuussa. Ranulph Fiennes on saavuttanut aiemminkin mainetta ”löytöretkillään”. Hän ylitti sekä Pohjoisnavan että Etelämantereen jo vuonna 1979, mutta silloin kesäkelissä. Tieteellisen työn lisäksi tällä kertaa kyse on myös hyväntekeväisyydestä. Fiennesin tarkoitus on matkan avulla kerätä lähes kahdeksan miljoonaa euroa näkövammaisten hyväksi. Etelämanner on maapallon kylmin kolkka. Pakkasennätys, lähes 90 miinusastetta, on mitattu juuri siellä. Fien-

NETTIOSOITE. Matkan kulkua voi seurata osoitteessa: http://www.thecoldestjourney.org/

mielialan lasku, mielihyvän ja kiinnostuksen väheneminen unettomuus, väsymys keskittymiskyvyn ja muistin huononeminen ruokahalun muutokset toimintatarmon väheneminen toivottomuus, päätöksentekovaikeus arvottomuuden ja syyllisyyden tunne kuolemanajatukset

At la ntti Lähtö Crown Bay

Jos olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, voitte ottaa yhteyttä: ti 08.01., ke 09.01. tai to 10.01. klo 16–18 soittamalla maksuttomaan numeroon 0800–199299 tai kirjoittamalla yllä olevaan sähköpostiin.

Etelänapa Maali McMurdo Sound

Ronnen lauttajää Rossin lauttajää

Australia 1 000 km

Ty ynimeri

nesin matkan aikana on elohopean arvioitu valahtavan ”vain” 70 miinusasteeseen. Koska seurue on matkan aikana täysin oman onnensa nojassa, se on varannut mu-

kaan suuret määrät tavaraa. Lisäksi mukana on lääkäri pitämässä huolta matkalaisten terveydestä. Letkaa vetää aina kaksi hiihtäjää, joilla on jäätikön

”Noissa oloissa, jos vähänkin tuulee, kasvot on pakko suojata kokonaan.” Hannu Rintamäki

halkeamat paljastavat tutkat. Niitä seuraa kaksi konttia vetävää traktoria. Konteissa on retkikunnan varusteet, polttoaineet ja ruoka. Niissä matkustavat myös seurueen muut jäsenet. Etelämantereen talvessa ihmisen pahin vihollinen on kylmyyden lisäksi tuuli, joka lisää pakkasen purevuutta. Tärkeintä kovissa pakkasissa onkin peittää kaikki paljaat ihoalueet, siis myös kasvot, kertoo kylmän vaikutuksia tutkinut professori Hannu Rintamäki Oulun yliopistosta. – Noissa oloissa, jos vähänkin tuulee, kasvot on pakko suojata kokonaan, hän sanoo. STT-AFP

Saudade ¬

Kaihon käsikirja ti 15.1 15.1.. klo 19, 12/8 €

Uutta

sairastatte toistuvaa keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta olette 18-65 -vuotias Teillä on hyvä yleinen terveys ette ole raskaana ettekä imetä ette sairasta muuta mielenterveyden häiriötä kuin masennusta – ette käytä säännöllisesti psyykenlääkkeitä tai liikaa alkoholia – ette saa mitään psykoterapiahoitoa sairauteenne

– Anna Savela (anna.savela@pp.inet.fi), Lääkäriasema Klaara Keskus, Mikonkatu.

E T E L Ä M A N N E R

Etelämantereen olosuhteet

HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA

– – – – –

Helsingissä tutkijalääkärinä toimii psykiatrian erikoislääkäri:

Intia n va l ta me r i

Afrikka

EteläAmerikka

Saatatte soveltua tutkimukseen jos:

Tutkimus kestää 12 viikkoa ja tänä aikana on 5 tutkimuskäyntiä ja yksi seurantayhteydenotto /-käynti. Tutkimus ja siihen kuuluvat vastaanottokäynnit sekä lääkkeet ovat potilaalle maksuttomia, myös kohtuulliset matkakustannukset korvataan. Suomessa tutkimuksesta vastaavana henkilönä toimii dosentti, psykiatrian erikoislääkäri Ulla Lepola Savon Psykiatripalvelu Oy:stä.

ALEXANDER JOE/AFP

Ranulph Fiennes (vas.) ja hänen seurueeseensa kuuluva Anton Bowring tapasivat toimittajia sunnuntaina Kapkaupungissa.

STT, lähde: www.thecoldestjourney.org

Matkaa voi seurata

08

suomalaista l i t

bossanovaa! David Myhr

Elävä

Beatles-

b k i k boks jjuke ke 9.1. klo 19, 12 €

Ala-Malmin tori 1 malmitalo.fi Liput (09) 310 12000 ja Lippupalvelu

Norwegianilla on myös Suomen sisäisiä lentoja.

Norwegian. Ei uusia kaukoreittejä Helsingistä Norjalaisen halpalentoyhtiö Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos kiistää, että yhtiö kopioisi Finnairin reseptiä lennättää matkustajia Euroopasta Aasiaan. Kohderyhmät ovat Kjosin mukaan erilaiset. Norwegianin tähtäimessä ovat tavalliset turistit. Finnairille liikematkustajat ovat kaukoreiteillä tärkein kohderyhmä. – Kasvu on alemman hintaryhmän markkinoilla eikä niinkään liikematkustajissa. Niinpä suuntaamme alempaan hintaryhmään, Kjos ker-

toi yhtiön pääkonttorissa Oslossa. Norwegian aloittaa touko-kesäkuun vaihteessa kaukolennot Bangkokiin ja New Yorkiin Oslosta ja Tukholmasta, kun yhtiö saa käyttöönsä ensimmäisen kahdeksasta tilatusta Boeing 787 Dreamliner -koneestaan. Suorat reitit Helsingistä Kaukoitään tai Pohjois-Amerikkaan eivät ole toistaiseksi suunnitelmissa, vaikka Norwegian lentää Suomesta lukuisiin Euroopan kaupunkeihin. STT

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. tammikuu 2013

HJK pelasi jalkapallon Hollannin pääsarjaa johtavan Twenten kanssa maalittoman tasapelin Maspalomas-turnauksen avausottelussaan. Hollantilaiset etenivät turnauksen finaaliin rangaistuspotkukilpailun jälkeen. – Tämä oli erittäin hieno suoritus koko joukkueelta. Me aloitimme harjoittelun toinen päivä tammikuuta ja nyt pelasimme näin Hollannin sarjaa jaetusti johtavaa joukkuetta vastaan. Suuri kunnia pelaajille, HJK:n päävalmentaja Sixten Boström totesi tyytyväisenä. Mikael Forssell ja Teemu Tainio pelasivat avauksessa ja tulivat vaihtoon tunnin kohdalla. STT Jalkapallo

Guardiola aikoo valmentaa ensi kaudella Barcelonan entinen menestysvalmentaja Pep Guardiola aikoo palata valmennuspuuhiin ensi kaudella. Sapattivuotta viettävä espanjalainen kertoi aikeistaan Fifan Kultaisen pallon gaalassa maanantaina. – Palaan (ensi kaudella) koska olen nuori. Olen elänyt sellaista elämää kuin halusin ja jollaisen perheenikin ansaitsi, Guardiola kertoi. Guardiola ei kertonut, mihin seuraan hän haluaisi mennä valmentamaan. STT-REUTERS

Selänne innoissaan kauden alkamisesta

DOUG PENSINGER/AFP

Valmis pelaamaan. Anaheimin veteraani tietää, että lyhyellä kaudella ei ole varaa tappioputkiin.

NHL:n runkosarjassa pelataan 48 tai 50 peliä, kunhan osapuolet pääsevät siitä sopimukseen. Anaheim Ducksin veteraani Teemu Selänne tietää, että noin lyhyellä kaudella ei ole varaa viiden, kuuden ottelun tappioputkeen, sillä panokset ovat kovat joka ottelussa. – Mutta kyllä tässä on kutkuttava olo, että koska virallisesti päästään pelaamaan, hän myhäilee. NHL oli asettanut sopimuksen synnyn takarajaksi tammikuun 11. päivän, ja Selänteen mielestä liigan paineet alkoivat kasvaa mitä lähemmäs tuo päivämäärä tuli. Yksityiskohdat auki •

TÄLLÄ VIIKOLLA. NHLkauden alkamisen tarkka ajankohta ja ottelumäärä varmistuu tällä viikolla. Kausi alkaa todennäköisesti 19. tammikuuta. Kaudessa pelataan 48 tai 50 ottelua.

Jääkiekko

Teemu Selänne on käynyt jäällä kolme-neljä kertaa viikossa.

Sitä ennen paineet olivat olleet pelaajilla. – NHL taisi luulla, että pelaajayhdistys murtuu, hän arvelee. Selänne, 42, on valmis pelaamaan, sillä hän on käynyt jäällä kolme, neljä kertaa viikossa. – Jotain hyvääkin tässä on ollut. Olen ollut paljon perheen kanssa ja tehnyt kaikkea mitä en yleensä tee tähän aikaan vuodesta. Sopimuksensa viimeistä

Liigatuomari Tom Laaksonen hyllytettiin

Autourheilu

Ketomaa WRC-Fordilla Ruotsin ralliin Jari Ketomaa ajaa helmikuisen Ruotsin MM-rallin Fordin WRC-ajokilla. Sitä ennen mikkeliläinen kuskaa brittiläisen Autotektallin Fordia EM-sarjan kilpailussa Latviassa helmikuun alussa. Ketomaan mukaan on mahdollista, että alkavan vuoden ohjelmassa on enemmänkin ralleja. STT

Pelaajat eivät taipuneet

”NHL taisi luulla, että pelaajayhdistys murtuu.” Teemu Selänne

vuotta pelaava Selänne myöntää, että hänen olonsa olisi ollut erilainen ja työsulku olisi ollut kovempi tilanne, jos hän olisi nuori ja ura olisi vasta tekeillä. – Totta kai olisin ollut pet-

tynyt, jos kausi olisi peruuntunut kokonaan, mutta olenhan tässä jo muutaman vuoden ollut yliajalla ja saanut paljon enemmän mitä haaveilin. Buffalo Sabresin hyökkääjä Ville Leino sanoi puolestaan, että NHL-sovun löytyminen ja uuden työsopimuksen sorvaaminen vei yllättävän kauan aikaa. – Mutta parempi niin, kuin että kautta ei olisi pelattu ollenkaan, Leino muistuttaa. STT

Tamille sakot

TuToa valmentava Juhani Tamminen on saanut varoituksen viimeviikkoisista puheistaan sarjan tuomaritoiminnasta. TuTolle langetettiin 2 000 euron sakko. Tammiselle on lisäksi määrätty viiden ottelun ehdollinen toimintakielto ja hänen työnantajalleen TuTolle 5 000 euron uhkasakko. STT

OLIVIER MORIN/AFP

Jääkiekko

Jääkiekon SM-liiga on siirtänyt erotuomari Tom Laaksosen sivuun kahdesta hänelle aiemmin määrätystä ottelusta. Syynä on Laaksosen ”epäsovelias julkinen lausunto” viime perjantain JYP–Ilvesottelun jälkeen. Laaksonen torjui saamansa kritiikin toteamalla, että ”99,9 prosenttia ihmisistä paskoisi housuunsa, jos heidät laitettaisiin tuonne kaukaloon pilli suussa pyörimään”. Ilves teki ottelun loppusekunneilla tasoitusmaalin räikeän tuomarivirheen avustuksella. Myös otteluvalvoja myönsi tuomariston virheen olleen selvä. STT

2

URHEILU

Lionel Messi sanoi haluavansa jakaa palkinnon Barcelonan ja Argentiinan joukkuekavereiden kanssa.

Kultainen pallo. Lionel Messi palkittiin jälleen Lionel Messin asema yhtenä kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista vahvistuu edelleen. Maanantaina Messi teki jälleen historiaa, kun hänet valittiin ensimmäisenä pelaajana historiassa neljättä kertaa maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi. Argentiinalainen sai palkinnon neljännen kerran perättäin, mikä kertoo paljon Barcelonan supertähden tämän hetken hallinnasta jalkapallomaailmassa. Kolme kertaa maailman parhaaksi on aikanaan valit-

Nyt liikkeelle!

tu brasilialainen Ronaldo sekä ranskalainen Zinedine Zidane. Messi, 25, pokkasi kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan Kultaisen pallon maanantai-iltana Zürichissä. Äänestyksessä hän päihitti Real Madridin Cristiano Ronaldon sekä joukkuetoverinsa Andres Iniestan. – On uskomatonta voittaa neljä putkeen, mahtavaa, Messi sanoi. Vuoden valmentajan palkinnon sai Espanjan EM-kultavalmentaja Vicente del Bosque. STT-REUTERS

Hakemukset. Kolme hakee kesäolympiakisoja Kilpailu vuoden 2020 kesäolympialaisten isännyydestä on kääntynyt loppusuoralle. Kisojen kolme hakijakaupunkia jättivät maanantaina viralliset hakupaperinsa kansainväliselle olympiakomitealle. Kisoja hakevat Istanbul,

TEHOStartti kurssit

HJK hävisi Twentelle rangaistuspotkuilla

Malmi, Mäkelänrinne ja Vuosaari

Jalkapallo

09

Madrid ja Tokio. Kaupungit ovat nyt laatineet monisatasivuiset asiakirjat, joissa ne esittelevät yksityiskohtaiset suunnitelmansa olympiajärjestelyistä. KOK valitsee isäntäkaupungin 7. syyskuuta Buenos Airesissa. STT-AP

Talvitarjoukset

Kuntosali 6 kk 198 € sis. ohjelmanlaadinnan (norm. 215 €) Ryhmäliikunta 5 krt 40 € (norm. 47,50 €) Uimalasit 4 € (norm. 9,50 €) Tuotteet ladataan asiakaskortille (4 €). Tarjoukset kerran/hlö ja ovat voimassa 17.2.2013 asti.

I Aerobic 5v.

Mäkelänrinteessä la 19.1. klo 9.30-16.00 Hinta 25 € UH & FIX -korttilaisille (voimassaoleville). Muille 30 €. Ilmoittaudu heti www.urheiluhallit.fi /iloveaerobic

www.urheiluhallit.fi

Kallio • Kontula • Malmi • Mäkelänrinne • Pasila • Siltamäki • Töölö • Vuosaari

+ TRENDIT

Katumuotia Milanosta

TRENDIT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. tammikuu 2013

10

Kylmyys koettelee kehoa Apua talvisiin ongelmiin. Iho hilseilee, ruokahalu kasvaa eikä liikunta kiinnosta pätkääkään. Kylmän vuodenajan ongelmat ovat monelle tuttuja. IHO Iho on kuiva, kutiseva ja herkkä. Oireista kärsivä yrittää poistaa ongelmaa laittamalla iholle kosteusvoidetta useita kertoja päivässä. Mistä johtuu? Talven tuulet ja kuiva ilma voivat vahingoittaa ihoa, joka ei pysty suojaamaan itseään ympäristön haitoilta eikä pysymään tarpeeksi kosteana. Koko kehon kyky pitää yllä nestetasapainoa vähenee myös iän myötä. Seurauksena iho tuntuu kuivalta, hilseilevältä ja kutisevalta. Mikä avuksi? Newyorkilainen ihotautilääkäri Joshua Zeichner neuvoo siirtymään talven ajaksi tehokkaampiin ihoa kosteuttaviin voiteisiin. – Jos iho on ärsyyntynyt, tulehduksia vähentämään kannattaa käyttää kortisonivoiteita. Myös luonnonöljyt auttavat pitämään yllä kosteustasapainoa. Voiteet ja öljyt kuitenkin huuhtoutuvat helpos-

MAGDALENA RZYMANEK

Nimi: Marzia Peragine. Paikka: Milano. Mitä päällä: Rosella Carraran takki, Replayn farkut, Hugo Bossin pusero, Spektren aurinkolasit, Sushilaukku ja Jeffrey Campbell -kengät. Mieluisin asu: Aina muodikas kokohame. Vastenmielisintä: Huopikkaat. – Ne ovat lämpimät, mutta eivät näytä hyviltä muualla kuin sisätiloissa käytettyinä. Oma tyyli: Trendikäs ja tyylikäs. MWN

Talvella iho saattaa vaatia tavallista tehokkaampia voiteita.

ti pois iholta. – Kun on kylmä, monet haluavat nauttia lämpimistä suihkuista. Lisäksi he kuorivat tai hankaavat ihoaan liiaksi siinä luulossa, että näin voi päästä eroon sen kuivista kohdista. Yhdessä kuumien suihkujen kanssa tämä kuitenkin poistaa iholta sen luonnolliset rasvat, Zeichner varoittaa. Parempi vaihtoehto on ottaa lyhyitä ja haaleita alle kymmenen minuuttia kestäviä suihkuja ja ihon hankaamisen sijasta painella tai taputella sitä pesusienellä. KUNTO Talviaamuisin ulkona on kylmää ja pimeää. Illalla kotiintulon aikaan on jälleen kylmää ja pimeää. Lenkkeily ulkoilmassa ei todellakaan innosta. Mistä johtuu? Kuntoilun sijasta sohvalle käpertyminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Tuoreessa muistissa voi olla, miten viimeksi kuntosalilta pyörällä tai kävellen palatessa lumituisku iski kesken matkan. Mikä avuksi? – Kylmällä keho tarvitsee tietenkin pidemmän ajan lämmitäkseen. Verenkierto ei toimi täysillä, joten lihasliikkeet ovat tavallista vaivalloisempia. Tuntuu, kuin liikkuisit normaalia hitaammin, Hollywood-tähtiäkin valmentava personal trainer Ashley Conrad selvittää. Hän neuvoo aloittamaan liikunnan heti aamulla herätessä. – Jos et pysty tekemään harjoituksia tyhjällä vatsal-

la, kulauta kurkkuusi laktoositon proteiinijuoma. Se antaa voimaa ilman täyden vatsan tuntua. Painon pitäminen suunnilleen samoissa lukemissa ympäri vuoden on erittäin tärkeää. Paino ei saisi jojoilla ylös ja alas. On kurjaa lihoa talvella ja yrittää taas laihtua kesällä. RAVINTO Nopeasti ajatellen voisi luulla, että kylmässä hytiseminen on tehokas tapa polttaa kehoon kertyneitä ylimääräisiä

Liikunta on aina tärkeää

”Lämmön tuottamiseen tarvitaan kaloreita, mutta jos fyysinen aktiivisuus lopahtaa, kylmästä ei ole hyötyä.” David Katz, tohtori

kaloreita. Niinpä suklaapatukka ei tunnukaan enää niin syntiseltä. Mutta miksi farkut tuntuvat taas kutistuneen? Mistä johtuu? Talvella kylmät ruokalajit kuten salaatit eivät tyydytä ruokahaluamme samoin kuin raskaammat ruuat. Mieli tekee jotakin sellaista, joka lämmittää kehoa, kuten lihapullapastaa tai juustoisia keittoja. Tällaisessa ruuassa on paljon huonoja hiilihydraatteja, rasvaa, sokeria ja kaloreita. Mikä avuksi? – Lämpötilalla todellakin on vaikutusta siihen, kuinka paljon poltamme kaloreita, ravintoneuvoja Kristin Kirkpatrick myöntää. Voimmeko siis hyvillä mielin syödä enemmän, kun hytisemme ulkona kylmässä? – Emme. Olemme erittäin harvoin sellaisessa tilanteessa, jossa kehon lämmittämiseen ei ole tarpeeksi voimavaroja. Monella on nimenomaan talvisin vaikeuksia välttyä painonnousulta, sillä silloin he ovat vähemmän aktiivisia ja viettävät enemmän aikaa sisätiloissa. – Lämmön tuottamiseen tarvitaan kaloreita, mutta jos fyysinen aktiivisuus lopahtaa, kylmästä ei ole hyötyä, tohtori David Katz muistuttaa. Ratkaisu ongelmaan: Pysy aktiivisena. – Jos liikut saman verran kuin kesälläkin ja samalla käytät enemmän kaloreita kehon lämmön tuottamiseen, silloin voit ehkä syödä enemmän ilman pelkoa lihomisesta. ROMINA MCGUINNESS/ METRO WORLD NEWS

Tunturin Taikaa

Tunturin Taikaa Menu 39 € Parhaita Lapin makuja: karhua, poroa & kaarnikkaa

Varaa aika asiantuntijalta sovitukseen P. 09-6126290

Tervetuloa – Buresboahtin! Bulevardi 34 00120 Helsinki p. (09) 7425 5544 ma–la 18–23 www.asrestaurants.com

OT OTITKO UUT UTIS ISKUVAN? Lähe hetä se nume meroon

17181

Kuvaviestin hinta 0,60 €.

VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. tammikuu 2013

11

Koirien oma Frankenstein JUSTIN TALLIS/AFP

Elokuva. Tim Burtonin mukaan zombikoirasta kertova Frankenweenie on varsin perinteinen Disney-leffa.

Oikeassa olemisen hillitty riemu on määre, joka taitaa kuvata Tim Burtonin tunnelmia uutuuselokuvastaan. Filmijätti Disney nöyrtyi pyytämään Burtonin tekemään elokuvan samasta aiheesta, jonka vuoksi Disney antoi Burtonille potkut yli 20 vuotta sitten. Pitkällä marinointipaussillaan Frankenweenie kasvoi lyhyestä filmistä kokoillan elokuvaksi. Burtonin uusi animaatiofilmi tuo koiraseikkailuille oman Frankensteinin. Kertomus kuvaa, miten poika herättää rakastetun koiransa takaisin henkiin tieteen keinoin. – Itselläni oli poikasena hyvin läheinen suhde koiranpentuumme, joka oli vakavasti sairas. Se oli kuin ensirakastuminen, Burton kuVain fantasiaa

”Haluanko todella herättää kuolleen koirani takaisin henkiin, tai kuolleen isoäitini? En.” Tim Burton

Tim Burton

Ohjaaja Tim Burton ei kanna kaunaa Disneylle. – Olen saanut urallani potkut hyvin monta kertaa, hän kuittaa yhtiöstä takavuosina saamansa lähtöpassit.

vailee. Filmiguru loihti koirazombin takaisin henkiin kolmiulotteisella stop motion -savianimaatiolla. Elokuva on nykyään harvinaisesti mustavalkoinen. – Olen Disneylle hyvin kii-

tollinen siitä, että he antoivat minun tehdä mustavalkofilmin. Sanottakoon samalla, että olen saanut urallani potkut hyvin monta kertaa, Burton kuittaa takavuosien välirikkonsa Disneyn kanssa. Burton yhtä kaikki muis-

Kaupunginteatteri

Metsäperkele ensi-iltaan keväällä

Helsingin Kaupunginteatteriin tulee keväällä kahdeksan ensi-iltaa, joista seitsemän on kotimaisia. Maaliskuussa ensi-iltansa saa Kari Heiskasen ohjaama ja kirjoittama Metsäperkele, joka kertoo Suomen metsäteollisuuden synnystä. Muita ensi-iltoja ovat muun muassa Laura Jäntin ohjaama Omatunto sekä lastennäytelmä Onneli ja Anneli. Helmikuussa Suomen ensi-iltaan tulee ranskalaisen Laurent Baffien kirjoittama Kolme apinaa. METRO

PAREMPAA ASUMISTA MODERNISSA SUURPELLOSSA

Kekkonenkin kiinnosti

Kansallismuseo oli suosituin

Kansallismuseolla oli viime vuonna lähes 120 000 kävijää. Se oli Museoviraston museoista suosituin. Linnoista Olavinlinna päihitti Hämeen linnan. Linnojen kävijämäärät olivat 72 000 ja 71 000. Peruskorjauksen jälkeen avattuun Urho Kekkosen museoon tutustui 33 000 kävijää. STT Treenit Finlandia-talossa

Kaartin Soittokunta muuttaa

Puolustusvoimien edustussoittokunta Kaartin Soittokunta muuttaa tämän viikon aikana Finlandia-taloon. Aiemmin soittokunta on harjoitellut Taivallahden kasarmialueella. Muutto koskee 50:tä henkilöä. STT

www.suurpelto.fi

Tervetuloa esittelyyn keskiviikkona 9.1. klo 15.30 –16.30 Suurpellon Valkoapilan nelikerroksinen rakennus on alueen eteläosassa ulkoiluväylän ja julkisten liikenneyhteyksien välittömässä läheisyydessä. Tarjolla on upouusia hyvin varusteltuja vuokrahuoneistoja: asiaan kuuluvat mm. lasitetut parvekkeet, astianpesukoneet, palvelueteinen. Vuokriin sisältyy myös laajakaistayhteys. Suurpellon Valkoapila Piilipuuntie 1 C, 02200 Espoo Huoneistoesimerkkejä: Vuokra /kk 52,0 m2 884,51 2 h + kk + alk 2 61,0 m 1.048,90 2h+k 2 67,5 m 3 h + kk 1.093,44

Tuulikuja 2, 02100 Espoo Puh. 09–809 3210

www.asuntosaatio.fi

tuttaa, että kuolema ei ole lainkaan harvinainen teema Disneyn klassisissa lastenfilmeissä. – Viittaan Frankenweeniessa Bambi-elokuvaan, koska Disney loi asemansa käyttämällä näitä aiheita – esi-

SYNTYI. Kalifornian Burbankissa vuonna 1958.

LÄPIMURTO. Vuonna 1989 elokuvalla Batman. Jatko-osa Batman – paluu julkaistiin vuonna 1992.

TUNNETTUJA LEFFOJA. Saksikäsi Edward, Päätön ratsumies, Jali ja suklaatehdas, Corpse Bride sekä Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi.

merkiksi Bambin äiti kuolee filmitarinassa. Samoin myöhempi Leijonakuningas pursuaa kuolemaa. Siksi Frankenweenie on mielestäni varsin perinteinen Disneyleffa. Tim Burton varoittaakin, että Disneyn ei pidä sortua unohtamaan filmihistoriansa pelottavia elementtejä. Tähän soveliaasti koirazombien seikkailut saavat myös synkkiä käänteitä. Ohjaaja toisaalta painottaa, että elokuva henkiin palaavasta koirasta on jotakuinkin turvallisin ja myönteisin tapa käsitellä kuolemaa. – Tässä on kyse fantasiasta, todeksi muuttuvasta toiveesta. Haluanko todella herättää kuolleen koirani takaisin henkiin, tai kuolleen isoäitini? En. Suomessa Frankenweenie saa ensi-iltansa 11. tammikuuta. STT-REUTERS

3 VIIHDE

Elokuvat top-5 Katsotuimmat elokuvat 4.–6.1.2013

1 2

Hobitti – Odottamaton matka 29 578

Juoppohullun päiväkirja 23 357 (kuvassa Joonas Saartamo)

3 4 5

Jack Reacher: Tappajan jäljillä 17 659 Ella ja kaverit 14 683 Piin elämä 9 880

LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. tammikuu 2013

TEKSTIVIESTIT •Kusetusta tuo puhe palkkaalesta. Reilu progressio pääomatuloille ja suurituloisten verotusta on kiristettävä. Kaikki muu on joutavaa näpertelyä. NIMETÖN •Pankkipalvelumaksut ne aina vaan nousevat, mutta kysymys kuuluukin, että mistähän palveluista oikein maksamme, kun niitä ei enää edes ole olemassakaan, ainakaan ex Sampo/ nyk.Danske bankissa. Ei oteta vastaan rahaa, eikä voi maksaakaan, vaikka pankin oma verkkopankkilaite olisi rikki. Huomaatteko, miten etenkin meitä taviksia ja netittömiä simputetaan? NIMETÖN •Kyllä nämä, jotka puoltavat Vapaavuoren päätöstä Turun telakan lainasta, puhuvat kuin

leikatulla lampaanpäällä. 25000 henkilön työllistäminen olisi jo veroja tuottanut. Nyt joudumme maksamaan yhteiskunnan rahakirstusta työttömille erilaisia lakisääteisiä avustuksia, ja millaisten henkisen paineen alle nämä työttömät joutuvat. MUMMO

•En usko että pres. Niinistön haluama palkkion pienentäminen on populismia, vaan hyvä ja järkevä teko. Suurituloiset tehkööt samoin. NIMETÖN •Nimetön: suuret ikäluokat ovat aina tottuneet tekemään töitä ja useat aloittivat jo 15 vuotiaana. Nykyaikana mennään, mistä aita on matalin. Nykyäänkin vasta työnteon aloittelijoilta alkutaipaleella hommissa kuulee, voi kun on raskasta! Kenenkään duunarin tai vielä työelämässä olevan viittävaille eläkkeelle pääsyä odottavan palkkoja ei ole syytä laskea. Tiedän parikin fiksua alle kolmekyppistä jotka tekevät vain työllistämistöitä. Elävät kuulema muutenkin. MUUTAKIN KIERTÄNYT, KUIN TAHKOA

•Eikö peltilehmän omistaja tunnista minkä näköinen on kiskot, joilla raitsikat kulkee, kun pysäköidään menopelin esteeksi auto kiskoille? TUNTEVAT-

•Älkää vastatko nimimerkille Luonnon Ystävä, on sairas vedättäjä. Ei tiedä luonnosta ja eläimistä mitään, se hullu pitäisi viedä hoitoon! PARASIITTI •Luonnon ystävä: olet taitava provo, mutta älä kehtaa kutsua itseäsi luonnon ystäväksi. Et näe kuin napasi, luontoa et puolla teksteissäsi lainkaan. Turkistarhauksen vastustajat haluavat pois kyseenalaisen elinkeinon. Toki tiedän, ettei kaltaisesi edes tätä ymmärrä. SUSIMAKKARA

•Uuden vuoden harras toivomukseni olisi, että markkinarumpaa pyörittävät tulisivat vähän lähemmäksi tavallisen kansalaisen arkielämää ja ajattelisivat, miltä tuntuu saada postiluukusta yhä värikkäämpiä mainoksia, jotka sisältävät kalliita ruokaehdotuksia. Niihin ei ainakaan toimeentulon ja pienen kansaneläkkeen varassa elävälä

•Hyvä Abu-Hanna! Toitte tyylillänne esiin sen mitä Suomessa ei uskalleta sanoa. Tämä ”Hedelmä-Neiti” osoitti sen todeksi. ”Sain positiivista palautetta” kehaisi. NIMETÖN •Miksi stadissa pitäis olla venäjänkielellä opasteet. Ei venäjällä ole suomen kielellä. HANTTA •Uutinen raitiovaunuliikenteen ongelmista on, jälleen kerran, osoitus päättäjien kyvyttömyydestä/haluttomuudesta tehdä asialle jotain. Ratkaisu: Raitiovaununkul-

Kylpyläloma kahdelle!

79

Metronle lukijoilin nyt va

Vain tunti Helsingistä!

2 hlö/ vrk

ULKONÄÖLTÄ

(Askartie 8) keskiviikkoisin 9. 1.– 24. 4. 2013 klo 18 alkeet ja 19.45 alkeisjatko www.tanssiseuraswingblues.net Tervetuloa! Vesa 044-3336 316 Kristina 050-5231 459

•3.1 roiskuttajaa voidaan sakottaa. Ensiksi täytyy sakottaa likasilla rekisterikilvillä ajajat. Muuten ei tekijää saa kiinni, jos kilvet näy. I.K

•Mikä ihmeen palkkion alennus? Eikö kysymys ole palkasta? APUA •Ujoinen: Enhän voi tietää kuka vastailee mulle, mut jos tulisit vaik seuraavalle pysäkille pohjoiseen päin moikkaamaan vaik pe klo 10.00 paikkeilla, kävelen sieltä kautta kuitenkin. KATSE

•Hei Hesarin enkeli! Luin mielenkiinnoll hyv. kirjoitet. juttusi ja oma suuni meni hymyyn. On ihan oikein, onni on monasti ystäväl l. pieni kiitos, hymy. E. WÄCHTER

•Rukoukseni tulevaisuudelle v 2013 alkaen.Voi, kunpa kaikki tupakoijat olisivat viimein tehneet sen erittäin viisaan uuden vuoden lupauksen ja päättäneet lopettaa tuon itselleen, sekä kaikkein läheisimmilleenkin aiheuttaman tyhmän/haitallisen/ikävänhajuisen tapansa. Kaikkien lasten, astmaisten, keuhkoaht.+syöpätautisten ym. tupakasta kärsivien puolesta. NIMETÖN

Tule tutustumaan Kylpylähotelli Päiväkumpuun! Tarjous sisältää majoituksen kahden hengen huoneessa, aamiaiset, kylpylän ja kuntosalin käytön sekä lomaohjelmaa ma-la. Tarjous on voimassa kaikkina viikonpäivinä 31.3.2013 asti.

KOHAN NÄMÄ OMAHYVÄISET RATIKAN

Lavatanssikurssit Malmin VPK:n juhlasalissa

12

•Jaksoin tehdä täysillä töijettajille saKylpylähotelli Päiväkumpu, Keskustie 121, tä eläkkeekotusoikeus, myyntipalvelu p. 030 608 40, 09120 Karjalohja seen saakka, pari tapausta www.paivakumpu.fi koska työ ei ollut julkisuuteen ja ”viifyysistä. Olin pätevämpi dakkorumpu” hoitaa kuin vasta tulleet ja ansaitloput. KISKOLIIKENNE TÄRKEIN sin jokaisen euroni. En hyväksy palkan alennusta. Eri asia jos ei •Prostituutio on surullista ja ole koskaan varaa. Köyhinkin jaksa työtään fyysisesti, silloin rikollisia, rikollisuutta ympäriltajuaa, että yksin nämä mainokvoi laskea palkkaa tai siirtyä keleen keräävää sekä huono ratset maksavat paljon. NIMETÖN vyempään työhön. ELÄKKEENSÄ kaisu ihmisten talous- ja seksuANSAINNUT aali/ihmissuhdepulmiin. Mutta •Joku pääministeriksi tituleesellainen vastustus on kaksirattu huusi innoissaan jonkun •Niinistö alensi palkan sen tanaismoraalia miesvihaa, jossa asian olevan fantastista, en kii jos tyhmä työmies menis nähdään joku suomalainen vaan muista mikä se oli, ei kai lankaan ja alentas ja. EI ALENvapaaehtoinen kymppitonneja vaan tämän päivän tilanne SuoNETA tienaava ”luxus-escortnainen” messa. SEIJA vain uhrina, mutta vaietaan •Muutaman vuoden kuluttua siitä, että suomalaisten, myös •Hyvä Niinistö, loistava idea, Suomessa on 50 000 syrjäytynaisasiakkaiden uhreina on pienentää omaa palkaasi. Sait nyttä nuorta ja mutama sata miehiä. TÄYSMITALLINEN KIELTOA multa pojot himaan. Älyvaarjesta syrjäytynyttä multimilpainta olis jos sitä ei hyväksytä. •Nuorukainen, älä syö lihaa! Se jonääriä. NÄIN SE MENEE Kansaedustajien palkkoja saa nyt vähentää miesten testosteleikata roimasti ja lomia lyhenronia. Voi olla siksi on niin pal•Palkat ja palkkiot, mikä ero tää huolella. OIKEUS VOITTAIS VIHjon homomiehija? XX niissä on? MISSÄ JÄLKIVIISAAT DOINKIN

•Propakandaa? Porvareilta! Ikäätyneiden palkanalennus, ja presidentin palkan alennus. kansalaisilta vähennettäis vähästä, presidentiltä yltä kylläisyydestä.Vielä eläkeiän nosto tehdään vanhemmasta kansan osasta osapalkkaisia orjia vaikka orjuus on kansainvälisesti kielletty. Ei natoon eikä varoja ulkomaihin, maan kansa... B-) Ristikon ratkaisu

KEVÄÄN JUMPAT Liiku lähellä kotiasi!

Tammikuun tarjoukset

Suosittu pakettihoito

set sis. kasvo-, käsi- ja jalkahoidon sekä kestovärjäyk €).... 23 (arvo ilun muoto n kulmie sekä n ripsiin ja kulmii

95 € 29 € 35 € 20 €

Koko kevät 79€

Helsingissä, Vantaalla, Hyvinkäällä ja Riihimäellä

Jalkahoito Kiintey tyshoito reisien alueelle....................................................................... ................................................................................................



Suihkurusketus

...................................................................

Tervetuloa!

Meiltä myös: ryhmätilaukset • lahjakortit • ripsienpidennykset • vartalonhoidot

SUOMEN KOSMETOLOGIKOULU



Kansainvälinen CIDESCO-koulu Hietaniemenkatu 7 A, 4. krs, 00100 HELSINKI p. 09 454 2150, avoinna ark. 9–20, la 9–15 www.suomenkosmetologikoulu.fi

EI JÄS

ENMA

KSUA

mm. kiinteytys, body, Perfect Body, vatsa-pakara, Zumba® Zumba®+core, jooga&pilates venyttely-rentoutus, pilates pilates-mix, jooga, kuntotanssi yli 140 tuntia viikossa yli 40 toimipisteessä

Kevätkausi käynnistyy 14.1. ILMOITTAUTUMISET ja AIKATAULUT www.kehojamieli.fi Tiedustelut puh. 050 467 4171 ark. ma-to klo 9-12

www.kehojamieli.fi

AAMUTARJOUKSIA ark. klo 8-13

Karvanpoisto sokerilla!

115 € (148

75 € (85

€)

Brasilialainen sokerointi

Vanilla

DAY SPA Saukonpaadenranta 4, 00180 Helsinki

39 € (ovh. 82€)

puh. 09 4289 2184

info@vanilladayspa.fi www.vanilladayspa.fi

Light Face Lift 85€

(sis. timanttihionta + perinteinen puhdistus + kevyt laserhoito kasvoille, decolte- ja silmänympärysiholle). Sopii kaikille ja nuorille! Kaupan päälle koko kehoa puhdistava Detoxjalkakylpy (norm. 65 €). Tämä pakettihoito on hyvä aikuiselle ja nuorelle akneiholle. Biodroga- ja dermaLogicatuotteista jopa 30 % aLe

Tarjous on voimassa 8.2. asti. Aikaa varatessa ilmoita: Metro lehden asiakas. Puh 040 8281 202 Herttoniemi Insinöörinkatu 2, 00810 Hki spaelite.fi

Suomen ryhmäpsykoterapia ry Gruppsykoterapi i Finland rf

Täydellinen Kiinteyttävä Ihon Kysy myös kasvohoito + ultraäänihoito syväpuhdistus edullisia jalkahoito (2,5 h) kasvoille ultraäänellä oppilashoitoja. €)

59 € (67

€)

Löydät vaihtuvat tarj. Facebookista

Tervetuloa! Salomonkatu 10, Hki. P. 323 7870 www.kauneussalonkirose.fi

California Nails

Uudet akryylirakennekynnet Akryylirakennekynnet huolto Uudet puuteri-geelirakennekynnet Puuteri-geelirakennekynnet huolto Uudet ripsienpidennykset Ripsienpidennys huolto Manikyyri+pedikyyri Kulmien+ripsien värjäys+ muotoilu

PITKÄKESTOISIA ANALYYTTISIA PSYKOTERAPIARYHMIÄ alkamassa pääkaupunkiseudulla.

Katso www.suomenryhmapsykoterapia.fi/ alkavat ryhmäpsykoterapiat.

35 € 25 € 39 €

30 € 50 € 40 € 35 € 18 €

(Hakaniemen SOKOKSEN lähellä) 045-3432700 ark 9-18 la 10-16 ●

www.californianails.fi

Oivan itsepalvelukirppis Siivoa kaappisi! Vapaata myyntitilaa! III Linja 7, Porthaninkadunkulma p. 045 860 5155

NYT ON AIKA ALOITTAA UUSI HARRASTUS

Tanssiklubi Starin

Haku peruskoulun 7. luokalle www.tts.fi

• • •

Latinalaistanssit

yleisluokka uintiluokka kielikylpy (ruotsi)

Argentiinalainen tango

Lau ttas aa re n tiedo tustilaisuud et

Salsa

yleisluokka torstaina 10.1. klo 18.00 - 19.00 uintiluokka tiistaina 8.1. klo 18.00 - 19.00

Tutkintokoulutukset

Lisätietoja Yksikön päällikkö Kalle Laine, kalle.laine@tts.fi, puh. 044 7143 668 Kouluttaja Timo Pitkänen, timo.pitkanen@tts.fi, puh 050 3879 509

Vakiotanssit

Lauttasaaren yhteiskouLu www.lauttasaarenyhteiskoulu.fi

Hakeudu rakennus- ja kiinteistöalan koulutuksiin! KIINTEISTÖPALVELUJEN PERUSTUTKINTO, KIINTEISTÖNHOITAJA Koulutus alkaa 14.01.2013, kesto noin 2 v. Koulutukseen voi hakea 11.1. asti. Koulutukseen on vielä pari paikkaa vapaana. Kiinteistönhoitajan tehtäviin kuuluu mm. kiinteistöjen hoitosopimusten mukaiset kiinteistön huoltotyöt sekä teknisten järjestelmien hoitotyöt.

kurssit alkavat viikolla 2

MaunuLan www.mayk.fi

• • • • •

yhteiskouLu

yleisluokka matematiikkaluokka liikuntaluokka englanninkielinen luokka musiikki- ja kuvataidepainotus Maunulan tiedotustilaisuudet

Lyhytkoulutukset

Lisätiedot ja ilmoittautumiset www.tanssiklubistar.fi

LUMOAVAN TANSSIN KESKUS Aleksanterin teatteri Bulevardi 23 – 27

torstaina 10.1. klo 18.30 lauantaina 12.1. klo 10.00 - 13.00

ASBESTITYÖT, kesto 3 päivää Koulutuspäiviä 5. - 7.3.2013 ja 4. - 6.6.2013. Hinta 700 €.

Aikuisbaletti Pehmeä baletti Kuntobaletti Satubaletti Itämainen tanssi Kokeilutunnit 5 €

ouLunkyLän yhteiskouLu www.oulunkylanyhteiskoulu.fi

LAATOITUS JA MÄRKÄTILATÖIDEN VEDENERISTYKSET, kesto 17 iltaa Opiskeluaika 2.4. – 6.6.2013. Hinta 330 €.

• • • •

MÄRKÄTILA-ASENTAJAN HENKILÖSERTIFIKAATTI, kesto 1 päivä Koulutuspäiviä 30.01.2013, 27.02.2013, 27.03.2013, 29.05.2013. Hinta 250 € + näyttö 80 € + matkat. MÄRKÄTILATÖIDEN VALVOJAN SERTIFIKAATTI, kesto 4 päivää Koulutuspäivät 12. - 13.02. ja 12. - 13.03.2013 (yht. 4 pv). Koulutuspäivät 23. - 24.04. ja 21. - 22.05.2013 (yht. 4 pv). Hinta 800 € + alv, näyttö 300 € + alv, matkat. KATTOTULITYÖKORTTI Koulutuspäiviä 12.2.2013 ja 24.4.2013. Hinta 150 € + alv. TYÖTURVALLISUUSKORTTI, RAKENNUSALAPAINOTTEINEN Koulutuspäiviä 5.2.2013, 9.4.2013, 4.6.2013 Hinta 110 € + alv TULITYÖKORTTIKOULUTUS Koulutuspäiviä 29.1.2013, 26.2.2013, 26.3.2013, 23.4.2013, 8.5.2013. Hinta115 € + alv

yleisluokka musiikkiluokka matematiikka-luonnontiedepainotus liikuntapainotus

Oulun kylän tiedo tustilaisuu s

METRO AUTOT

PERJANTAISIN

Leena Kallio 050-327 6454 www.lumoavantanssin.net

Fleminginkatu 20, Helsinki

Itämainen tanssi Charleston Bollywood Paritanssi Pilates Jooga Hieronta Fysioterapia KAVERIALE: KAKSI YHDEN HINNALLA!

www.studiosfinksi.fi

tiistaina 15.1. klo 18.00

tööLön www.tyk.fi

• • • •

yhteiskouLu

yleisluokka suomi-englanti kaksikielinen luokka matematiikkaluokka latinaluokka Töölön tiedotustilaisuudet torstaina 10.1. klo 18.00 keskiviikkona 16.1. klo 18.00

Lisätietoja lyhytkoulutuksista Kouluttaja Petri Ahlamaa, petri.ahlamaa@tts.fi, puh. 044 714 3833 Hakeutuminen Koulutuksiin hakeudutaan suoraan oppilaitokseen osoitteessa www.tts.fi TTS Sarkatie 1, 01720 Vantaa - www.tts.fi

Tervetuloa tanssimaan ja virkistymään!

Studio Sfinksi Oy

Kuljettaja Haemme valmiita D1/D-kuljettajia ja koulutukseen taksinkuljettajaksi haluavia. www.kovanen.com/rekry

HELSINGIN AIKUISOPISTO Learn. Move. Explore. Hundreds of popular courses to choose from!

helao.fi Töölöntullinkatu 8, 00250 Helsinki

MYYNTITYÖTÄ! Soita heti p. 045 126 8167 www.asennetta.fi Yritysmyyjä 1200€+provikka opiskelijat 8€/h+provikka. www.nikolex.fi tai 040 8403970

HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 8. tammikuu 2013

Helmiä sioille Stephan Pastis

14

10 kysymystä 1. Mitä valtiota on jo vuosisatojen ajan hallinnut Grimaldin suku? 2. Millä toisella nimellä Lontoossa sijaitsevaa Royal Opera Housea yleisesti kutsutaan? 3. Kuinka monta valkoista sotilasta on shakkipelissä? 4. Missä ammatissa Elvis Presley toimi ennen laulajaksi ryhtymistään? 5. Mikä on painavin maalla elävä nisäkäs? 6. Missä maassa Maamme-laulun säveltäjä Fredrik Pacius oli syntynyt? 7. Minkä nuorisoliikkeen perustaja oli Robert Baden-Powell? 8. Mikä on tuulennopeus, jonka Ilmatieteen laitos määrittelee hirmumyrskyn rajaksi? 9. Mikä on ruuan alv-prosentti Suomessa? 10. Kuka Suomen naishiihtäjistä sijoittui tänä vuonna parhaiten Tour de Skin kokonaiskilpailussa?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

1793

★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Metro ei ilmestynyt viime tiistaina 1. tammikuuta.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 12

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja tammikuussa 2013 käynnistyvässä Mesta-lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä noin viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Monacoa, 2. Covent Garden, 3. Kahdeksan, 4. Kuorma-autonkuljettajana, 5. Norsu, 6. Saksassa, 7. Partioliikkeen, 8. 32 m/s, 9. 14 %, 10. Krista Lähteenmäki.

Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Päätoimittaja: Mikael Pentikäinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.

TV TV1

19.00: Kiehtova maailma: Palin Brasiliassa

TV2

MTV3

22.05: Ruusun nimi

Nelonen

21.00: Joku kaltaiseni

11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Jumalanpalvelus. 12.10 Tohtorit (7). 12.40 Kuin uni ja varjo (7). 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Tosi tarina: Veljeni buddhalaismunkki. 16.25 Toisenlaiset frendit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

11.00 Oddasat. 11.15-12.01 Viidakkoperhe (7). 13.30 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. 14.00 Annen espanjalaisherkut. 14.30 Minun perheeni (7). 15.00 Minun perheeni (7). 15.30 Luontoretkellä: Maria – metsästäjä. 16.00 Ypäjä. 16.30 Galaxi: Lentismestari. 17.00 Pikku Kakkonen.

11.10 Emmerdale (S). 11.40-12.35 Lääkärit. 14.05 50 parasta ravintolaa. 14.10 Pilanpäiten. 14.15 Selviytyjät. 15.15 Mitä tänään syötäisiin?. 15.20 Erilaisia suhteita (7). 15.50 Minuuttipeliä. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (7). 17.25 Kauniit ja rohkeat (12). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?.

18.00 Yle Uutiset. 18.30 Puoli seitsemän. 19.00-19.55 Kiehtova maailma: Palin Brasiliassa. 1/4. Koomikko Michael Palin tutustuu Brasiliaan. Maailman viidenneksi suurin valtio on sekoitus kulttuureja, uskontoja, köyhyyttä ja rikkautta. Alussa matkataan Amazon-jokea myöten pääkaupunkiin Brasiliaan. T: BBC. 20.00 Onko ihmisen tahto vapaa?. Keskustelussa pohditaan sitä, voiko ihminen toimia aina arvojensa mukaisesti ja vapaasti vai johdattavatko hänen käytöstään yhteisön sosiaaliset paineet. 20.30 Yle Uutiset. Teksti-TV 335. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Downton Abbey (12). Kartanon kesäretki 2/2. Carson piiskaa väkeään pistämään paikat kuntoon kartanossa, mutta suuret markkinat syövät huomiota. Sarja jatkuu syksyllä 2013. 21.45 Löytöretkiä maailmaan. 22.00 Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. Osa 1/5. Kenraaliluutnantti Mannerheim on vuonna 1917 Odessassa ja joko uransa keski- tai loppuvaiheessa. 23.00 Yle Uutiset. 23.05 Prisma: Huippuälykkäät eläimet. 2/2. Millaisia tunteita harmaavalaat pystyvät ilmentämään? Karibian alueen apinat näyttävät nokkeluudessa päihittävän ihmisenkin. 23.55-00.10 Oddasat.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Viidakkoperhe (7). 18.48 Luonnon ihmeitä. 19.00 Yle Uutiset. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. Vuorovaikutteinen uutislähetys. 19.30 Ypäjä. 2/19: Työn sankarit. Niina K. 23, ei pääse toivomalleen linjalle, mutta pettymystä lieventää Piia Pantsun tapaaminen. Rehtori Jukka kokeilee raviajoa ja miettii, minne sijoittaisi opiskelijoilta takavarikoidut viinakset. 20.00 Pelikaanimies: Silakoita ja aivastuksia (S). Osa 2/3: Silakoita ja aivastuksia. Kertomus pelikaanin ja 10-vuotiaan pojan seikkailuista maailmassa, jossa toden ja mielikuvituksen raja on häilyvä. 20.30 Jaquie Brownin päiväkirjat (12). Osa 14/14. Jaquie kohtaa julkkiksille tarkoitetulla vieroituskurssilla entisen pomonsa Ianin. Kim puolestaan kaivaa esiin Seritan salaisuuksia. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.50 Yle Uutiset. Mukana urheilu. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 ELOKUVA Ruusun nimi (16). (The Name of the Rose, Ranska 1986) Umberto Econ menestysromaaniin perustuva jännityselokuva munkista, joka tutkii murhaa 1200-luvun italialaisessa luostarissa. O: Jean-Jacques Annaud. N: Sean Connery, Christian Slater. 00.15-00.43 Ypäjä. Uusinta.

18.00 Emmerdale (7). 18.30 Emmerdale (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Ennätystehdas. 20.00 Harryn laki (7). Sodassa ja rakkaudessa. Sotaveteraani telkeää uskottoman vaimonsa kellariin, ja tämän rakastaja kääntyy Harryn puoleen. 21.00 Joku kaltaiseni. Osa 1/3. Joku kaltaiseni on kolmiosainen trilleri julkisen ja yksityisen rajasta näyttelijä Petteri Summasen elämässä, sekä siitä mitä tapahtuu, kun tuolla rajalla eräänä päivänä julistetaan sota. Ensimmäisessä osassa näyttelijä Petteri Summasen fani Tuomas Saari päättää saada selville hänestä kaiken. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 C.S.I. Miami (16). Perheen häpeä. Horation pojan armeijakaverin autokorjaamosta löytyy palava ruumis. Motiiviksi paljastuu iranilaisen isän tyttärelleen järjestämä sopimusavioliitto. 23.35 Paljastavat valheet (16). Markkinarako. Äidin uusi sulho herättää teinipojassa epäilyksiä viimeistään siinä vaiheessa, kun tämän salkusta löytyy tukuittain käteistä. 00.30 Rillit huurussa (S). Epätoivon emanaatio. 01.00-05.30 MTV3 Chat.

Yle Fem 15.00-16.00 Året var 1963. 16.25 Megafoni. 16.51 Toki Doki (S). 16.55 Taivaallista menoa. 17.25 Saaristolaisia. 17.55 TV-nytt. 18.00 Reilu Ruuti-Ruut. 18.30 Lahja. 19.00 Luontomatkalla Australiassa. 19.30 TV-nytt. 20.00 Dok: Vaiheikas vuosi 1961. 21.00 Urheilevat norjalaiset. 21.30 Konttori (S). 21.52 Norjaa ristiin rastiin. 21.57 TV-nytt. 22.00 Rikos (16). 23.00 Sportnytt. 23.15 Samtidigt är varje bäver en personlighet. 23.45 Lögnen. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Mittnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Biss och Kajs. 01.40 Lilla Aktuellt. 01.45 Det funkar!. 02.00 Rea. 02.30 Vem vet mest?. 03.00-04.00 När rocken kom till Sveg.

Liv 11.00 Maailman övereimmät juhlat. 11.50 Stellan tyyliin. 11.55 Stellan tyyliin. 12.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 13.00 Tilauksessa tyttövauva. 14.00 Pienten perhe. 14.30 Teinit tiaroissa. 15.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 16.00 Ruotsin miljonääriäidit. 16.55 Stellan tyyliin. 17.00 Stellan tyyliin. 17.05 Amerikan venäläisnaiset. 17.30 Amerikan venäläisnaiset. 18.00 Supernanny. 18.55 Stellan tyyliin. 19.00 Sarahin sisustusvinkit. 19.30 Nigellan uudet herkut. 20.05 Käenpesä (12). 21.00 ELOKUVA Goyan aaveet (12). 23.10 Luksusmammat. 23.40 Kauneusklinikka Tiina Jylhä. 00.10–01.00 Ruotsin miljonääriäidit.

Sub

15

Teema

20.00: Sokkokokki

21.00: Suomen surkein kuski

21.00: Historia: Henry Kissinger

12.50 Reissussa lasten kanssa. 13.25 Elixir. 13.55 Kodikkaasti vuokralla. 14.20 Leila leipoo. 14.50 Inno. 15.20 Teinielämää. 15.50 Näin tehtiin Hobitti – Odottamaton matka (7). 16.05 Himohamstraajat. 17.05 Dr. Phil.

11.00 Ostos-tv. 14.00 Kauhukeittiö. 14.55 Teho-osasto. 15.50 Esittelyssä: Iholla. 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.00 Oma ääni maailmassa.

18.00 Matkaoppaat. Aikuisia naisia. Anne-Marin veneretkellä ovat mukana Mika ja Miska, eikä opas pääse ainakaan helpolla. Kultahietikolla Anniina luotsaisi ostosretkeä, jos saisi bussin. 18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Junior MasterChef. 20.00 Sokkokokki. 20.57 Keno. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). Vaarallisissa käsissä. Gibbs pyytää Tonyn isän avuksi tutkinnassa, kun entinen laivastoupseeri murhataan. 22.00 Villa Helena (12). Taistelu laulajatähti J. Salojärven perinnöstä alkaa, kun hänen kostonhimoinen tyttärensä Saara ilmoittaa surun ja himon sekoittamalle Helenalle haluavansa osuutensa kuolinpesästä. Helena usuttaa Saaran kimppuun tämän ex-miehen Tonin, kun taas julkkiskokki Kim houkuttelee kultapoika Niklaksen kuumalle moottoripyöräajelulle. 23.00 Nelosen uutiset. Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää. 23.15 SM-liigan huippuhetket. 23.20 Frasier. Yksi Frasier, kaksi tarinaa. Frasier saa huomata, että pienilläkin valinnoilla on suuri vaikutus kohtaloon. 8. tuotantokausi. (20’) 23.50 Taustapeliä. 00.20 Start!. 00.50 Pelkokerroin 2.0 (12). 01.45 Perhe on pahin. 02.20-05.00 Älypää-TV.

Jim 11.45 MasterChef Australia. 13.10 Start!. 13.40 Maailman parhaat kalapaikat. 14.35 Talent USA. 16.10 Los Angelesin tatuointitarinat. 17.05 Ruotsin karmein koti. 18.05 Talent USA. 19.00 Los Angelesin tatuointitarinat. 20.00 Tulli. 20.30 Poliisit. 21.00 JIM D: Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla. 22.00 Villit nettivideot (16). 22.30 Elämää halpalentoyhtiössä. 23.00 South Park (12). 23.30 Alaston piilokamera (16). 00.00 Likaisen työn sankarit. 00.30 JIM D Rikos: Pitkä ajojahti (16). 01.30-05.00 Älypää-TV.

18.00 Frendit (S). 18.30 Frendit (S). 19.00 Miehen puolikkaat (S). 19.30 Ensisilmäyksellä (7). Nilkkamiehiä. Kuudennen kauden avausjakso. Ted näkee baarissa taas kerran elämänsä naisen ja kerää rohkeutta aloitteen tekoon. Myös Barney iskee tyttöön silmänsä. 20.00 Simpsonit. 20.30 Simpsonit. 21.00 Suomen surkein kuski. Juuso Mäkilähteen luotsaaman sarjan avausjaksossa surkeimmat kuskit pääsevät suunnistamaan Helsingin ruuhkaan. Ratatehtävässä kilpailijat joutuvat puolestaan esittelemään ajotaitojaan silmät sidottuina. 22.00 Grimm (12). Ken sutta huutaa. Uusi fantasiasarja alkaa! Rikostutkija Nick Burkhardt tutkii kumppaninsa kanssa opiskelijatytön murhaa, kun hänen arkensa saa hämmentävän muutoksen. Nick näkee yliluonnollisia ja erityisesti Grimmin saduista tuttuja olentoja, joista yhdellä on todennäköisesti hampaansa pelissä. 23.00 House (12). Tarkoitus. Tällä kertaa hoidettavaksi tulee syöpää sairastava mies, joka on ollut pyörätuolissa jo vuosia. Lisäksi House paneutuu joogaa harrastavan tytön oireisiin. 00.00 Supernatural (16). Koiranelämää. Crowley lähettää Samin ja Deanin tutkimaan ihmissusihyökkäyksiä, jotka osoittautuvatkin joksikin aivan muuksi. 01.00 Simpsonit (7). 01.30 Num3rot (12). Kiirastuli. 02.25-05.55 SubChat.

TV5

18.00-18.55 Pelinrakentajat. Suomesta on 20 vuodessa tullut merkittävä tietokonepelien tekijämaa. Ketkä ovat Max Paynen ja Angry Birdsin takana? Miten toimii uusi teollisuus, jossa palkinnot mutta myös riskit ovat suuret? 19.00 Varsova – Lontoo: Onnen etsijät (12). Marcin saa selville, että hänen vaimonsa Ewa on ollut uskoton. Mariola unelmoi löytävänsä täydellisen englantilaismiehen. 19.45 Musiikin muisti: Rekilaulu. 20.00 Historia: Hitlerin kätyrit (12). 13/13. Puolisotilaalliset poliisijoukot. Itä-Euroopassa natsit hyödynsivät syvälle juurtunutta juutalaisvihaa ja värväsivät paikallisia joukkoja tappamaan juutalaisia. Myöhemmin osastot sulautettiin Saksan armeijaan. 20.50 Rakennustaiteen aarteita. Bambergin tuomiokirkko. 21.00 Historia: Henry Kissinger. 22.30-00.06 Elävä arkisto: Viuluviikarit. 22.30 Viuluviikarit musiikkimaassa. (1979) Konsertti ja kapellimestari. Klassikon mainetta kantavassa musiikkiohjelmassa esiintyy lapsioppilaita, joista orkesteria johtavat mm. Sakari Oramo ja Linda Lampenius. 22.40 Viuluviikarit musiikkimaassa. (1986) 23.10-23.50 Viuluviikarit musiikkimaassa. (1986) 23.45 Viuluviikarit musiikkimaassa. (1979) 00.05 Sodan vangit (16). Kotiinpaluu. Kolmen israelilaissotilaan pitkä panttivankeus on vihdoin päättymässä. Mediasirkus piirittää palaajia. 01.06-04.50 Teematieto.

Fox

11.00 Tvins. 11.30 best direct. 12.30 Ullaredin kyläkauppa. 13.25 Matlock. 14.20 Ruotsinlaivalla 24h. 15.10 Meidän faija. 15.40 Meidän faija. 16.05 Amerikan hauskimmat kotivideot. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Kellarin kunkku. 17.30 Kellarin kunkku. 18.00 Kellarin kunkku. 18.30 70’s show. 19.00 Ankkadynastia. 19.30 Tuholaistorjuja Billy. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 21.00 ELOKUVA The Covenant. 22.55 ELOKUVA Ann Rules esittää: Vieras vierelläni. 00.40 NCIS Rikostutkijat. 01.30 Poliisin erikoisryhmä. 02.25 Tarkka-ampujat. 03.10-03.40 Tuholaistorjuja Billy.

12.05 24Kitchen: Portugalin makuja. 12.35 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 13.00 Ally McBeal (S). 13.45 Hullut tiedemiehet. 14.10 Luonnon salaiset kansiot. 15.00 Jättimäiset rakennusurakat: Suurin rekka. 15.50 Historian salaisuudet. 16.40 Supertehtaat. 17.36 STT Uutiset. 17.40 Mr & Miss ShowHau. 18.05 Hullut tiedemiehet. 18.35 Huutokaupan metsästäjät. 19.05 Maailmanlopun odottajat. 20.00 Hetki ennen tuhoa. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 ELOKUVA Herrasmiesliiga (12). 23.50 Vankilassa ulkomailla. 00.40 Family Guy. 01.05 Hullut tiedemiehet. 01.30 Historian salaisuudet. 02.20-03.10 Tanssi peppu pieneksi Suomi.

METRO TRENDIT TIISTAISIN

klo 1 9 PE 11.1. -1 0 1 lo k 10.1. 10-19 TO 9.1. klo E K 10-19 TI 8.1. klo

ALE ALE ALE ALE

12.1. 0-19 LA

L

Tiilipojanlenkki 6 Vantaa, Petikko

LE A E L A E L A E L A E ALE ALE ALE

SU 13.1. klo klo 10-17

A 12-17 M

. klo -19 TI 15.1 0 1 lo k . .1 14

ALE

, A I V H O S N O J L . A P M Y Ä J Y K N Ä S , A I V H O S VUODE

% 0 8 – -50 ALE

-74%

Alk. Sara-kankaalla. Takuukangas.

469

(1849,-)

ALE

VAIN 8 PÄIVÄÄ! äerä!

L

VAIN IVÄÄ! Ä P 8 ! rä e ä . is 8.–15.1

Petauspatja myydään erikseen. 1 paketti/talous.

PAKETTIHINTAAN! MODENA 3-istuttava + 2 nojatuolia

NYT YHTEENSÄ!

-60%

795

Upealla antiikkiverhoilulla. Saatavana useilla nahkaväreillä ja sisustuskankailla.

(1990,-)

ALE ALE

-68%

SENATOR -parisänkypaketti 160x200cm

8.–15.1. Lis

Korkea selkänoja!

ALE

Nahkaa!

Vartaloa myötäilevällä jousituksella

NEW YORK-JÄTTIKULMASOHVA

10-19

ALE

ALE

LEVEYS HULPPEAT 290cm!

Tehdään käsityönä Suomessa.

8

T Ä V I Ä P S I O K I R E

ALE

ALE

ALE

A ALE ALE ALE ALE

120

E L A

A TIKOSS E P N A VANTA OFFAN SUOMI-S ILOISSA! SÄ T ENTISIS

E1

e

Osta suoraan valmistajalta!

inti

V Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla.

Vihd

Kotimaan sohvat & sängyt

ki nk e l n AN oja OFF p i Ä l S Tii MI- ISS ! O TIS SA III U S EN IS Ä O H L TI KE

-60% VAIN VUOKATTI ÄÄ! -moottorisänky 8 PÄIV 5.1. 8.–1 Lisäerä!

90x200cm

349

Väri: sininen. Petauspatja myydään erikseen.

188

(599,-)

VANTAAN PETIKOSSA AN SUOMI-SOFF Ä S IS ENTIS TILOISSA!

Kotimaan sohvat & sängyt

Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa (899,-) Palvelemme: ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-17 puh: 040-559 2608 www.suomensankytukku.fi


20130108_fi_helsinki