20121219_fi_helsinki

Page 11

UUTISET

Veolia tähyää VR:n kilpailijaksi

JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA

Odotuskannalla. Joukkoliikennejätti odottaa raideliikenteen avaamista kilpailulle.

Maailman suurin yksityinen joukkoliikenneyritys Veolia on valmis aloittamaan junaliikenteen Suomessa, kun rautateiden henkilöliikenne avautuu kilpailulle. Tämän hetken suunnitelmien mukaan lähiliikenne avautuisi vuonna 2017 ja kaukoliikenne vuonna 2019, mutta päätöksiä asiasta ei ole. – Junaliikenne kiinnostaa ehdottomasti, kertoo Veolia Transport Finlandin toimitusjohtaja Janne Vihavainen. Veolia tunnetaan Suomessa linja-autoyhtiönä, jolla on paikallisbussiliikennettä pääkaupunkiseudulla, Porissa ja

Veolian toimitusjohtaja Janne Vihavainen kritisoi sitä, ettei Suomessa hyödynnetä kokemuksia Euroopasta, vaan kaikki halutaan tehdä itse.

Kauhajoella. Maailmanlaajuisesti toimiva ranskalaisyhtiö on kuitenkin mukana myös raideliikenteessä lukuisissa maissa, muun muassa Ruotsissa. Lisäksi Veolian palettiin kuuluu laivaliikennettä. Vihavainen sanoo, että raideliikenteen avaaminen kilpailulle sujuu valitettavan hitaasti. Liikenneministeriön selvitysmies jätti asiaa koskevan raporttinsa itsenäisyyspäivän alla, mutta liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) mukaan selvityksen perusteella ei olla tekemässä mitään päätöksiä. Esimerkiksi Ruotsissa junaliikenteeseen on ilmestynyt useita yksityisiä yhtiöitä. Valtionyhtiön markkinaosuus on kuitenkin edelleen 80 pro-

Veolia •

27 MAASSA. Ranskalainen Veolia Transdev toimii kaikissa maanosissa.

MILJARDEJA MATKUSTAJIA. Vuodessa yhtiöllä on yli 2,7 miljardia matkustajaa.

MAALLA, RAITEILLA JA VEDESSÄ. Yhtiöllä on kaikkiaan noin 60 000 ajoneuvoa.

senttia. Vihavainen kertoo, että Veolia on valmis tuomaan Suomeen omaa kalustoaan vetureita myöten, jos sopimukset hoidettavista vuoroista ovat tarpeeksi pitkiä. Sopimusten pituus on ratkaiseva tekijä, koska veturit ovat kallis investointi. Jos pituus jää 10 vuoteen tai alle, kalusto pitää vuokrata. Mikäli vaihtoehdoksi tulee vuokraus, kysymykseksi nousee valtion omistaman VR:n suhtautuminen. Kilpailu on jo avattu tavaraliikenteessä, mutta muita yrittäjiä ei ole ilmaantunut. Tavaraliikenteeseen pyrkivä yksityinen Proxion on vaatinut VR:ää vuokraamaan vetureita, mutta VR on kieltäytynyt. STT

STORE

Freda 25 Helsinki

TALVIALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE

KAiKKi NAisTEN jA miEsTEN VAATTEET jA KENgäT

-25%

TLET N&N OU U! I AVATT TTONIEM

, HER NKATU 6 749 JA A A S HIT 68 8 p. 045 2

N&N OUTLET AVATTU!

6, Her ttoniemi Hitsaajankatu p. 045 268 8749

Palvelemme sunnuntaina 12 –16 www.sebagostore.fi ma-pe 10–18, la 10–15

Puh. 040 836 5304 Since 1946 | 2012

11

Joulukauppa • Xmas Store Lasipalatsi, Akkuna-galleria Simonkatu1, Helsinki

11.12.–23.12.

ma-pe10–20, la10–18, su12–18 Tule poimimaan pukinkonttiin suosikkisi tuotevalikoimastamme: huopaisia kattaustuotteita, pellavaisia keittiötekstiilejä, tarjottimia, säilyttimiä, joulukoristeita, istuinalusia, mattoja ja uutukaisia pärekoreja!

Kauneimmat joululahjat lumikukka Design Marja suna rannekoru, hopea 94,korvakoru, hopea 55,kaulakoru, pronssi 170,-

korut valmistetaan Suomessa. Pohjoisesplanadi 25-27, ma-pe klo 10–19, la klo 10–17, su klo 12–17 unioninkatu 25, ma-pe klo 10–18, la klo 10–16 strömbergintie 4, ma-pe klo 9–17 Valtuutetut Kalevala Koru -jälleenmyyjät • www.kalevalakoru.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.