T I ETDI E D E
Teksti: Matej Orešič
Biomarkkerit auttavat tunnistamaan sairaudet jo varhain Liikalihavuus on tunnettu terveysriski, mutta metabolisiin komorbiditeetteihin johtavia mekanismeja tunnetaan huonosti. Olisi kliinisesti tärkeää löytää varhaisia molekyylimarkkereita esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen johtaville patofysiologisille mekanismeille.
V
uosittain miljoonia aikuisia diagnosoidaan liikalihaviksi. Lihavuudelle on tunnusomaista kehon liiallinen rasvan määrä, jolloin rasva on pääasiassa varastoituneena rasvakudokseen. Monet liikalihavat ihmiset kärsivät metaboliseksi oireyhtymäksi kutsutusta sairaudesta, jonka oireita ovat muun muassa korkea verenpaine ja veren korkea kolesterolipitoisuus. He sairastuvat herkästi myös muihin tauteihin, kuten sydänsairauksiin ja tyypin 2 diabetekseen. Mekanismit vielä epäselviä Sydänsairauksien ja diabeteksen suurin syy voi olla liikalihavuus, jonka metabolisiin komorbiditeetteihin johtavia mekanismeja tunnetaan kuitenkin vielä huonosti. Viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että rasvakudos olisi avainasemassa lihavuuteen liittyvien komplikaatioiden ehkäisemisessä. Liikalihavuudesta insuliiniresistenssin ja tyypin 2 diabeteksen kaltaisiin metabolisiin komplikaatioihin johtavia mekanismeja ei tunneta riittävän hyvin. Kliinisten ja kokeellisten tutkimusten tulokset tukevat yhä vahvemmin 20
varteenotettavaa hypoteesia ”rasvakudoksen laajenemisesta”. Rasvakudoskapasiteetti avainasemassa Rasvakudoksen laajenemisen hypoteesissa esitetään, että liikalihavuuteen liittyvät metaboliset komplikaatiot johtuvat rasvakudoksen rajallisesta kyvystä laajentua ja varastoida energiaa. Jos tämä laajentumisen raja saavutetaan, se johtaa lipidien ektooppiseen kertymiseen ja mahdollisesti toksisiin vaikutuksiin perifeerisissä kudoksissa. Tämä johtuu lipotoksisten tai tulehdusta edistävien lipidilajien, kuten seramidien, liiallisesta kerääntymisestä kudoksiin. Ihmisen rasvakudoksen kapasiteetti riippuu geneettisistä ja ympäristötekijöistä. Vaikka epidemiologiset tutkimukset väittävät, että painon ja tyypin 2 diabeteksen riskin välillä on lähes lineaarinen suhde esimerkiksi insuliiniresistenssin asteella mitattuna, tämä yhteys voi itse asiassa johtua suuren tutkimusjoukon aiheuttamasta ”keskimääräistämisvaikutuksesta”. VTT IMPULSSI – TIEDE