Luomulehti 1/2014

Page 10

Villat karstataan, kehrätään ja värjätään Pirtin kehräämöllä. Eniten ostetaan huovutusvillaa, jonka lanoliini suojaa luontaisesti ihoa. Myös erilaiset langat ovat suosittuja.

18

Luomulehti 1/2014

muodostaneet joukkonsa vapaamuotoiselle pohjalle. - Lammaspuolella tehdään todella paljon yhteistyötä. Meillä ei tunneta kateutta. Sain lampurin urani alussa paljon apua muilta lammastiloilta, he auttoivat karitsoinnissakin. Ihan pienestä joukosta ei ole kyse. Pienen säteen sisällä Nokan tilasta asuu 3500 texel-uuhta. Kaikki tilat ovat luomussa, joten kyseessä on todellinen luomulammaskeskittymä. Tuottajilla on käsissään melkoinen valttikortti karitsamäärissä, kun he tekevät yhdessä kauppaa teurastamojen kanssa. - Teurastamot nostivat lihasta maksamaansa hintaa, kun saimme meidät kaikki neuvottelemaan porukalla hinnoista. Yhteisneuvottelut etenevät niin, että useampi tila yhdessä lähettää teurastamolle tarjouspyynnön ja kertoo tiloistaan. Kun vastaukset tulevat, niistä istutaan yhdessä alas keskustelemaan. Sen jälkeen tuleva neuvottelukumppani kutsutaan paikalle. Teurastamo-yhteistyön lisäksi lampurit tilaavat yhdessä aitaverkot ja tolpat sekä juomakorvikkeet tuttipullokaritsoille, ja yhteisiä koneitakin he ovat hankkineet – esimerkiksi tolppajuntan ja lampaan kääntölaitteen. Seuraava yhteishankinta on vaakatasomurskain. Mukana on kahdeksan lampuria, ja yhteistyöstä saatava hyöty ei ole vain materiaalista.

Tukea työssä jaksamiseen

Viime syksynä Nokalla oli kuivan kesän takia karitsoita syksyllä laitumella.

Pakkasta ei vielä ollut, mutta joku laitumelle vilkaissut ohikulkija soitti eläinlääkärille huolestuttuaan ulkona olevista karitsoista. Eläinlääkäri myönsi Nokalle soittaessaan tietävänsä, etteivät lampaat kärsi laitumella, mutta koska hänelle oli tehty ilmoitus, niin eläimet olisi siirrettävä sisälle. Nokka pahoitti mielensä ja soitteli tutuille lampureille kuulumisiaan. Muiden tuottajien kanssa keskustelu rauhoitti mieltä ja solidaarisuudesta tuli hyvä olo. - Muut lampurit lupasivat ottaa asian puheeksi eläinlääkärin kanssa. He olivat sitä mieltä, että tietämättömille ilmoittelijoille voisi opastaa, että lammas pärjää ulkona hiukan huonommassakin säässä. Tuottajayhteisöön kuulumisella on selkeästi positiivista vaikutusta työssä jaksamiseen. Nokka kiittelee muilta saamaansa apua ja tukea. Alkuaikoina hän sai auttajan vaikeaan poikimiseen keskellä yötä. Viimeksi on keskusteltu muun muassa korvamerkkiasioista. - On tärkeää, että toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen. Kukin lähtee mukaan niihin asioihin, jotka hyväksi kokee. Pidämme viikoittain yhteyttä ja tiedotamme toisiamme, jos on esimerkiksi koulutuksia tulossa. ◀

Teksti: Kirsi Haapamatti kuvat: itella

Termo tuo luomun kotiovelle

V

uonna 2012 lanseerattu Termo-palvelu mahdollistaa pientenkin elintarvike-erien kylmäkuljetuksen nopeasti jälleenmyyjille ja kuluvan vuoden alusta myös yksityishenkilöille. - Palvelu tavoittaa 2,1 miljoonaa kotitaloutta. Vain Rovaniemen yläpuolinen Lappi, Ahvenanmaa ja jotkin saaristoalueet ovat sen ulkopuolella, Itellan pakettipalveluiden tuotepäällikkö Taina Sarenius kertoo. Termo-palvelussa tuotteen kylmäsäilytyksen varmistavat kuljetuslaatikkoon sijoitetut geelipussit eli kylmävaraajat. Ne pitävät lämpötilan tasaisena koko matkan ajan. Kylmäketjun katkeamattomuutta tarkkailevat lisäksi lämpötila-anturit. Laatikoita on kolmea eri kokoa, ja lisäksi termorullakko suuremmille erille. Palvelu toimii siten, että tilaaja tilaa Itellalta tarvittavan määrän termolaatikoita tilavuudeltaan 40 litrasta 484 litran rullakkoon. Laatikoissa olevat kylmävaraajat hän laittaa pakastimeensa noin vuorokaudeksi. Seuraavana päivänä Itellan auto noutaa täydet, kylmävaraajilla varustetut laatikot. Lähetys on vastaanottajalla niiden noutamisesta seuraavana päivänä. Termolaatikossa voi kuljettaa pakattuja elintarvikkeita, joiden säilytyslämpötila on 6–8 astetta. - Termo-palvelulla kuljetetaan paljon tuoretta lihaa, lihajalosteita, leivonnaisia ja maitojalosteita. Palvelu on osoittautunut tarpeelliseksi, sillä nyt tuottajille ja jalostajille on mahdollista lähettää myös pienempiä eriä. Tyypillisiä lähetyksiä ovat

tuore liha, lihajalosteet, leivonnaiset, juustot ja muut maitotaloustuotteet. Termo-laatikoissa kulkevat myös tuotenäytteet myymälöihin, tukuille ja esimerkiksi kuluttajapaneeleille tai ruokatoimittajille tai -bloggaajille, Taina Sarenius antaa esimerkkejä uusista palvelunkäyttötavoista. - Eniten kuljetetaan tuotteita kauppoihin. Verkkokaupan yleistymisen myötä suoraan kuluttajille postitettavat elintarvikelähetykset ovat kasvattaneet suosiotaan. Itellan mukaan Termo-kuljetusta käyttävät erityisesti tuottajat ja pienet elintarvikeyritykset.

Itellan Termo-palvelu on parantanut pientuottajien mahdollisuuksia saada tuotteitaan kuluttajille ja kauppoihin.

Makkaraa kotiovelle

Ilmajoen Makkaramestarit on käyttänyt Itellan Termo-palvelua sen alusta asti. Yrittäjä Vesa Luhtala on ollut tyytyväinen: - Pienissä lähetyserissä se on todella hyvä. Pikkulähetyksissä Termo-laatikko on tavallista kylmäkuljetusta kätevämpi ja edullisempi. Termolla meiltä kulkee lähetyksiä niin suoraan kuluttajien kotiovelle kuin kauppoihin. Tilaus on perillä seuraavana päivänä. Makkaramestarit on kokenut Termo-kuljetuksen käyttäjä, mutta moitteita ei juuri tule mieleen. - Pitää vain muistaa, että perjantaina ja ennen arkipyhiä lähetyksiä ei voi tehdä. Jonkin verran on ollut ongelmia siinä, että laatikoita ja rullakoita ei ole saatavilla silloin kuin olisi tarve. En silti moiti, palvelu on ollut meille hyvä. Isommissa lähetyksissä ja pakkaskuljetuksissa käytämme muita kuljetuspalveluita. ◀

Termo-kuljetus * Itellan kylmäkuljetus-palvelu. Sopii pakatuille elintarvikkeille. * Palvelussa on laatikkokohtainen lämpötilanseuranta, jota lähettäjä voi seurata. * Kananmunia tai esimerkiksi herkästi rikkoontuvia täytekakkuja ei kuljeteta rikkoontumisvaaran vuoksi. * Termo-kuljetus ei sovellu pakasteiden kuljettamiseen.

Luomulehti 1/201

19


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.