I love lapland digipaper

Page 8

Lu o s to

TEKSTI KARI MARTIALA KUVAT JAN AHLSTEDT JA KARI MARTIALA

Ihana perhejoulu Luostolla Lähde viettämään erilaista joulua Luostolle. Voit nauttia Anna, Pinja ja Janus Hanskin sekä heidän perheidensä tunnelmallisesta musisoinnista kolmessa erilaisessa konsertissa.

J

oskus 70-luvun lopulla tunnettu muusikko ja laulaja Seppo Hanski matkasi yhdessä perheensä kanssa viettämään joulua Sodankylän Luostolle, PyhäLuoston kansallispuiston

tuntumaan. ‒ Taisin olla silloin semmoinen 10-vuoden ikäinen ja siskot hieman nuorempia, Janus Hanski muistelee. ‒ Vietimme Luostolla muutaman joulun peräkkäin ja se oli varsin otollista aikaa sen ikäiselle nuorelle. Innostuin laskettelusta ja Luostosta, jossa saattoi tuntea aidon Lapin taian. ‒ Sieltä jäi paljon mukavia muistoja; tähtikirkkaat yöt, revontulet, laskettelu – se kaikki oli ihan uutta minulle. Januksen mieleen muistuvat voimakkaasti myös jouluiset tuoksut ja hieno avaruuden tuntu. Tärkeää oli myös se, että koko perhe sai olla yhdessä ja viettää jouluaikaa. ‒ Lappi oli toki tuttu ennestäänkin, sillä isäni isä asui Rovaniemellä, mutta mitään tuollaista Lapin taikaa en ollut ennen kokenut, hän sanoo. PALUU LUOSTON TUNNELMAAN. Luosto

on Januksen mukaan kummitellut perheen ajatuksissa kaikki nämä vuodet.

8

I ❤ Lapland

Ajatus joulunvietosta Luostolla syntyi jo parisen vuotta sitten, vanhaa valokuva-albumia selaillessa. ‒ Huomasin, että Kerttu Heikkilä, joka silloin 70-luvulla toimi Luostolla emäntänä on edelleen töissä siellä. Laitoin hänelle viestiä Facebookin kautta ja siitä ajatus lähti. ‒ Meillä on ollut tapana kokoontua perheen kesken sunnuntailounaille ja se perinne jatkuu nyt myös jouluna. Haluamme tarjota lapsillemme, jotka ovat nyt samassa iässä kuin me sisarukset silloin 70-luvulla, samoja juttuja jotka jäivät meille itsellemme silloin niin voimakkaasti mieleen. Ajoitus on tärkeä, jotta lapsille jää niitä muistoja. ‒ Nyt on siis ensikertaa 70-luvun jälkeen tarkoitus kokoontua Luostolle koko perheen voimin. Mukana on kaikkiaan viitisentoista henkilöä. Äiti, Janus, Anna, Pinja ja tietysti kaikki lapset, hän kertoo. JOULU LASTEN EHDOILLA. Tämä joulu

vietetään täysin lasten ehdoilla. Janus odottaa, että Luostolla on yhä sama atmosfääri kuin aikaisemmin. ‒ Luosto on kuitenkin vähän erilainen kuin suuret hiihtokeskukset, joissa on toki tullut käytyä keikkailemassa vuosien aikana. Luostolla on erilaista

Janus, Anna ja Pinja Hanski perheineen konsertoivat jouluna Luostolla.

Joulunajan konsertit HANSKIEN jouluista musiikkia kuul-

laan aaton aattona 23.12 Rinneravintola Knöölissä, jouluaaton jouluaterioilla klo 16 ja klo 19 Lapland Hotel Luostotunturissa sekä huipennuksena joulupäivän juhlaillallisella kuullaan klo 15 Joulukonsertti Lapland Hotel Luostotunturissa.

aitoa Lapin tunnelmaa. ‒ Haluamme viettää jouluna rauhallista aikaa ja saavuttaa sen oikean joulun tunnelman. Samalla elvytämme niitä omia muistojamme, hän miettii. Hanskit esiintyvät joulun aikana kolme kertaa: aaton aattona koetaan rinneravintolassa rento keikka, aattona kuullaan jouluisia lauluja jouluruokailuiden aikana ja joulupäivänä on vuorossa juhlava joulukonsertti. ‒ Lapset ovat tietysti mukana esiintymisissä, niin kuin mekin olimme silloin aikoinaan. Anna luki perinteisesti meille jouluevankeliumin, ja nyt viestikapula siirtyy perheen nuoremmille.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.