ÄKS nro 1

Page 3

Kansijuttu

Päättäjäpuntari

Naisten NBA jäi Kenya Robinsonilta haaveeksi. Mutta Äänekoskellakin kelpaa koripalloilla.

Vaikka Valtra petti yhteisöverotuloissa, niin pienet yritykset toivat kaupungin lompsaan mellevän potin. Mihin lautakuntien puhenjohtajat satsaisivat?

Syyskuun 11. toi Kenyan Suomeen

1/2011

Seuraava ÄKS ilmestyy 23.3.2010

12

5 !"#$#%%&'&(%& Terho Vuorinen

1

Ä Äänekoski jännittää metsäyhtiöiden kisaa

”Biodiesel tulee” – mutta milloin? Paikalliset vaikuttajat ovat varmoja, että Äänekoskella rakennetaan biodiesellaitosta kymmenen vuoden sisällä. Epävarmaa on vain, ehtiikö Metsäliiton ja Vapon yhteishanke ensimmäisten joukkoon. ”Pitäisin ihmeenä, jos emme onnistu sitä saamaan”, huudahtaa kansanedustaja Lauri Oinonen (kesk.), joka teki eduskunta-aloitteen Äänekosken biodiesellaitoksen puolesta viime lokakuussa. Kuukausi sitten jätettiin Työ- ja elinkeinoministeriöön (TEM) kolme suuren biodieseltehtaan avustushakemusta. UPM suunnittelee omaa laitostaan Raumalle, Stora Enson ja Neste Oilin hanke rakennettaisiin Porvooseen tai Imatralle. Ja sitten se suuri kysymys: kaavaileeko Metsäliiton ja Vapon yhteisyritys Forest Btl biodiesellaitostaan Äänekoskelle vai Kemiin? Jompi kumpi nimi on hakemuksessa. ”Sinne on esitetty yhtä sijoituspaikkaa, yhtä laitoskokoa ja yhtä raaka-ainejakaumaa”, toteaa Vapon biodiesel-hankkeen johtaja Mikko Kara. Metsäliitosta tai TEM:stä ei heru tietoa tämänkään vertaa. Metsäliiton viestinnästä pikemmin korostetaan, että hanke on vasta esisuunnittelussa. ”Kunnat keulivat”, tokaisee Anne-Mari Achrén. ”Vaalien läheisyys vaikuttaa.” Metsäliiton toppuutteluun on hyvä syy. Helposti on tullut mielikuva, että Äänekoskelle tulee biodiesellaitos 50 prosentin ÄKS

|1

· 2011

todennäköisyydellä. Todellisuudessa mahdollisuudet ovat paljon pienemmät. Ministeriö laittaa ensi kuun aikana hankkeet paremmuusjärjestykseen ja hakee investointitukea EU:n päästökaupparahastosta, NER 300:sta. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan Brysselin rahaa on saatavissa 100-200 miljoonaa euroa yhdelle hankkeelle, enintään kahdelle. Samaa suuruusluokkaa olisi Suomen valtion tuki. Eli vaikka Metsäliitto ja Vapo hakisivatkin laitosta Äänekoskelle, ministeriön työryhmä voi valita toisten yhtiöiden hankkeet. Ja vaikka Metsäliiton ja Vapon hanke olisi toinen niistä, jotka esitetään EU:lle, myös Bryssel voi päättää tukea ”väärää” biodieseltehdasta. Ilman mittavia tukitoimia Metsäliitto ei halua lähteä epävarmaan biobisnekseen. Strategiajohtaja Hannu Anttila lausui Talouselämä-lehdelle, että EU:n ja valtion tuet ovat ”hankkeen toteutumisen kannalta välttämättömiä”. Se, että Suomen ensimmäinen puupohjaisen biodieselin laitos rakennettaisiin juuri Äänekoskelle, on siis parhaassakin tapauksessa onnenpotku. Pahimmassa tapauksessa Metsäliitto ja Vapo ovat jo alkun perinkin valinneet Kemin. Ne, jotka tietävät eivät kerro. Mutta ne, jotka eivät tiedä, ovat varmoja. Laitos tulee Äänekoskelle - eri asia on, milloin. Vain hakijayhtiöissä ja ministeriössä tiedetään, mihin Forest Btl laitostaan kaavailee. Keski-Suomen kansanedustajat ja Äänekosken päättäjät ovat pimennossa. Lauri Oinonen sanoo käyneensä ”erilaisia

neuvotteluita”, mutta myöntää, että hakemuksen sisällöstä hänellä ei ole tietoa. Ei ole Kalevi Olinillakaan (sd.), joka on maakuntavaltuuston varapuheenjohtajana ollut nostamassa biodiesellaitosta Keski-Suomen kärkihankkeeksi. ”Seuraamme tiukasti Nyholmin Rolfin kanssa tilannetta”, hän lupaa. Kysytään Ääneseudun kehitys oy:n toimitusjohtajalta Jouko Varikselta. Oletko onkinut tietoa? ”(Naurahdus.) Sopimus on, että annetaan yhtiöille työrauha.” Varis on kuitenkin uskossaan varma. ”Uskallan luvata, että kymmenen vuoden sisällä Äänekoskelle saadaan biodiesellaitos.” ”Faktat tukevat Äänekoskea. Keski-Suomessa on raaka-ainetihentymä, 10 prosenttia koko maan inventoidusta biomassasta, ja Äänekoskella tehdasintegraatti, joka käyttää jo nyt kolme miljoonaa kuutiota puuta vuodessa.” Variksen varmuus nojaa ennen kaikkea Suomen ja EU:n ilmastotavoitteisiin. Suomi on sitoutunut siihen, että vuonna 2020 liikennepolttoaineista 20 prosenttia on bioperäisiä. Variksen mukaan se tarkoittaa, että jo tällä vuosikymmenellä on rakennettava useita biodieseltehtaita. 20 vuoden päästä pitää toimia jo kymmenen ison laitoksen – ja viimeistään silloin siis Äänekoskella. Asiassa on vain yksi mutta. Perussuomalaiset haluavat irtisanoutua Suomen ilmastolupauksista. Mitä sitten tapahtuu, jos Timo Soinista tulee pääministeri, Jouko Varis? ”Heh heh, en ole päässyt hänen kanssaan rupattelemaan.” Lue lisää sivu 6

änekoski saa tänään, 9. maaliskuuta 2011, uuden kaupunkilehden. Käsissäsi on nyt Äänekosken Kaupunkisanomat, tuttavallisemmin ÄKS eli ”Äksä”. Koko kaupungin – siis myös Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan – ÄKS tarjoaa lukijoille taatusti erilaisen vaihtoehdon. Olemme rohkeita ja nuorekkaita. Haluamme antaa lukijoille uusia näkökulmia, viihdyttäviä elämyksiä, tiukkaa faktaa ja värikkäitä mielipiteitä. Miksi ÄKS? Syy on yksinkertainen: kotiseuturakkaus. Äänekoski on kaikkien Äksän tekijöiden entinen, nykyinen tai tuleva kotikaupunki. Kaikkine kulmakuntineen hieno, omalaatuinen, moni-ilmeinen paikka asua ja yrittää. Haluamme, että jatkossa Äänekoski on entistäkin parempi kaupunki. Aiomme toiminnallamme edistää kaikkea tekemistä: kulttuuria, urheilua, liike-elämää. Kun sattuu ja tapahtuu, niin useimmiten sattuu ja tapahtuu hyvää! Äksän levikki on 10 000 kappaletta. Ilmestymme kahden viikon välein, mutta orjallisia emme tämänkään suhteen ole. ÄKS on aidosti yksityinen ja kaikkien yhteinen. ÄKS on myös ylpeästi äänekoskelainen - kuten toivottavasti Sinäkin!

)&*#" +&(, %&%Av aus & H a r a k k a

04

Ä k s ymy x i ä

08

Ka l ent e r i

09

ÄK S - t a l koot

16

Ta lot oht or i

19

Legenda & Äk s y mi es

22

05

Hä? Saako ambulanssi ajaa ylinopeutta?

3


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.